Puheenjohtaja Antti Pesonen kirjoitti tästä ilouutisesta: http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230452-itsenaisyyspuolue-merkittiin-puoluerekisteriin
IPU on palannut rekisteröidyksi puolueeksi
onnittelumme
3178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Antilta taas kerran hyvää tekstiä.
Toivottavasti IPU asettaa ehdollaita jokaiseen kuntaan, sillä puolue on aika tuntematon isolle yleisölle. Nyt tarvitaan näkyvyyttä.
Ehdokaslistan tulee olla kattava, mutta tärkeämpiä ovat kansainväliset yhteydet, joita laimiinlyötiin kun Pesonen oli poissa.
Toivottavasti puolue saa pian uuden rahankeräysluvan ja voi alkaa pyytää kannattajiltaan rahaa, jolla saadaan johtoryhmä kansainvälisille matkoille Kreikkaan, Italiaan ja kauemmaskin etelään.
EU:n kaatamiseen tarvitaan monikansallista yhteistyötä. Kaikki eivät täällä ole tätä ymmärtäneet ja siksi Pesosen lukuisat matkat ovatkin herättäneet kritiikkiä. Kyse on kuitenkin ymmärtämättömyydestä. Esimerkiksi Italiassa ja Kreikassa on ollut tärkeitä kokouksia ja ne kuuluvat EU:hun. Iran ei kuulu, mutta oli hyvä, että Pesonen kävi sielläkin varmistamassa vielä asian, ettei tule yllätyksiä.