Mainioita uutisia tuoreesa puolueiden kannatusmittauksessa. KEPUn kannatus on jatkanut syöksylaskuaan. KEPUn kannatus on nyt alimmillaan neljään vuoteen.
Kokoomuksen kannatus on vahvassa kasvussa ja pian puolue on Suomen suosituin. Tämä luo erinomaiset odotukset keväänkuntavaaleihin.
SDP on säilyttänyt suurimman puolueen aseman.
Sinipunaa pukkaa vahvasti. Sinipuna joutuu taas korjaamaan KEPUn ja erityisesti Sipilän sekä Bernerin tekemät raskaat virheet.
Kokoomuksen kannatus on vahvassa kasvussa ja pian puolue on Suomen suosituin. Tämä luo erinomaiset odotukset keväänkuntavaaleihin.
SDP on säilyttänyt suurimman puolueen aseman.
Sinipunaa pukkaa vahvasti. Sinipuna joutuu taas korjaamaan KEPUn ja erityisesti Sipilän sekä Bernerin tekemät raskaat virheet.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kerrassaan loistavasti menee kepun kannatus oikeaan suuntaan☻
Kukin vuorollaan.
Hallitusvastuussa olevat aina kärsivät ja oppositiossa lihotaan ,koska suuta voi soittaa vailla vastuuta.
Kyllä tämän tapaisilla päätöksillä laskeekin .
Mutta kun meidän mainio yritysjohtaja Sipilä, laittaa Pääministerinä koko Suomen nousun tielle. Niin tämähän ottaa vasemmistoisia, Känää ja kumppaneita kovasti pattiin. Kun ette saaneet viime hallituksessa, muuta kuin vahinkoa aikaiseksi.
Näillä mennään kaksivuotta, seuraavan hallitukseen tulee nykyiseen hallitukseen lisää. Vihreät, tai Krist, Ruots, kaksikko, eihän Känälläkään ole mitään tuota vastaan
Sillä Rinne on Tampereen kokouksessa sanonut, että heille paras hallituskumppani on Arhinmäen- Andersonin kommunistit.
Kun mies tuollaisia päästelee suustaan, niin kukaan järkevä puolue, ei voi alkaa yhteistyhön tuollaisen venpulan kanssa. Ei myöskään vihreät, sillä hekin on sanoneet että hallituksiin pääsee vain keskusta- oikeiston mukana.
Ei koskaan pelkän vasemmiston kanssa.
Onko sosialistien asiat tosiaan noin huonosti, että saatte kahdenvuoden päästä. Kumppanin vain kommunisteista,kun oikeat puolueet karttavat seuraanne. Rinteen halveksivien sanontojen takia. Sehän tietää silloin sitä että jatkuva oppositio koituu kohtaloksenne.
Ja huvittavinta uutisoinnissa oli, että ei kerrottu, että tutkimus on tehty ennen Berner kohua.
Jos+lie+tehty+tutkimus+ennen+bernerin+täystuho+tyrmäystä+niin+arvata+voi+miten+on+nyt+tilanne+.
Kepua+ei+taatusti+äänestä+kuin+5%+enään+äänestäjistä,mahalasku+on+sen+luokan+juttu,entäs+sipilän+tekemiset?molemmat+on+nyt+sössineet+puolueen+raunioihin,mitä+tekee+kepu?
Ei+mitään.
Ihmettelenkin+miksi+Paavo+Väyrynen+ei+eroa+keskustasta,puolueesta+jota+ei+tulla+enään+kannattaamaan+suomen+sisällä.
Se epävakain äänestäjäkuntakin, joka hyppelehtii puolueiden välillä tuuliviirin lailla, on tajuamassa keskustalaisuuteen liittyvän epärehellisyyden
Milloin Antti Rinne rikollinen on liittymässä Keskustaan?
Etkö ymmärrä:mitä enemmän Antti Rinnettä tuot esiin sitä suositumpi hänestä tulee ,ja kaikki nekin äänet on keskustalta pois !
Silloinhan tuo pätee myös Pääministeri Sipilään. Hänen täytyy olla jo maailman suosituin Pääministeri. Sillä niin paljon on sossu-komukat tuoneet häntä esiin.
Kiitos sinulle hienosta vinkistä "ajattelia"
Katsomossa istuu 57 sadasta haastatellusta ja punikit ja kokkarit itkevät onnesta??
Ettei olisi vaan aavistuksen ennenaikaista ilakointia puolesta tai vastaan.
Katsotaan luvut sen jälkeen, kun Antti Rinne on tuhottu.
Sinusta ei muun tuhoajaksi ole kuin itsesi, ja toivottavasti teet sen mahdollisimman pian. Uskottavuutesi on mennyt jo kuukausia sitten.
Olisihan nyt ennen kuulumatonta Suomen politiikassa jos ne puolueet,jotka ovat hallituksessa tekemässä kaikki likainenkin työ edellisen mokahallituksen jäljiltä olisivat kaikkein suurimpia tuo erokin mitä tänään oli kolmen kesken mahtuu virhemarginaalin sisään ja vielä on eduskuntavaaleihin kaksi vuotta aikaa ja kun Suomen talous on nyt paljon paremmassa kunnossa kuin kaksi vuotta sitten ja paranee vain kyllä ihmiset sen käsittää kuka sen on saanut aikaan ei ainakaan sossut,komut eikä muut oppositiossa olevat.
Ei ole. Ei ole. Paitsi persujen unissa. Kikyn hinta on suomelle kova.
Persut torppasivat keskustan kanssa huutaen ja kiljuen hirveään ääneen edellisen hallituksen sotehankkeen. Nyt nämä tekevät omaansa, joka tulee suomelle kalliimmaksi, kuin nykyinen järjestelmä, koska siihen on pitänyt sisällyttää keskustalle niin tyypillinen ylimääräinen virkamiesten lisäämisautomaatti. Maakunnat.
Kepulainen saa aina paljon tuhoja aikaan. Tälläkin viikolla on ilmoitettu monista uusista yt-neuvotteluista. Sipilä ajaa Suomea alas.
Huonosti on onnistunut ajaa Suomea alas kun talous nousee kohisten toista se oli viime hallituskaudella silloin oli kaikki talousmittarit pahasti pakkasella.
Postissakin aloitetan yt-neuvottelut. Juma! Jouluposti yli kuukauden myöhässä. Kirjeitä ei enää jaettaisi kuin 3 päivänä taajamissa.
Sitten vielä laajennutaan vanhushuoltoon !!! , taitaa olla valtionhallintoon ja postiin pesiytyneet pörssikeinottelijat asialla.
Kenen ministerin toimialaan kuuluu Suomessa Postiin liittyvät asiat?
Ettei vain liikenneministeri bernerin? Rouva häärää vain omien bisnestensä kimpussa.
Kyllä sinä saat laskusi kuten ennenkin älä siitä välitä ja lehdet jaetaan kuten ennenkin mikä muuttuu ?
Tässä vuoden vaihteessa on kiinni jäänyt kolme sossu rosvoa ,jotka varastivat jopa lapsilta on siinä rosvokolmikko ja kaikki ei vielä ole jäänyt kiinni.
Sipilä on sika!
Keskustalaiset ministerit varmistaa Keskustan kannatuksen romahtamisen. Bernerikin vielä varmistelee että sitkeimmätkin äänestäjät lähtisi
Tässä on yksi syy, miksi täällä ei tapahdu mitään. Sen sijaan, että pitäisi ottaa joku linja ja puolustaa suomalaista tavallista ihmistä kiistellään tälläkin palstalla älyvapaana, että mikä puolue on paras.
Koko politiikasta on tullut joku helvetin kansanhuvi, jossa jokainen on valinnut oman joukkueensa. No, eipä noilla sitten kai muuta virkaa enää olekaan, kuin viihdearvo.
Kyllähän oikeistokeskustalla linja on, veronmaksajilta rahat pois yrityksille, samoten kansallisomaisuus, ja kansalaisilta peritään myydyn kansallisomaisuutensa käytöstä kohotettuja maksuja, ja ylläpitovelvoite.
Kyllähän tuossa linjaa piisaa oikeistokeskustan aneemisille ministereille ja heidän pienelle eturyhmälleen. Kunnalis- ja maakuntavaalityö on alkanut, kun Mikki Hiiri Lintilä on alkanut "neuvotella" akkutehtaasta Vaasan seudulle ;D Omaan vaalipiiriinsä.
Sipilähän jo Talvivaaran rahanpolttoa jatkoi, ja tulee jatkamaan. Omaan vaalipiiriinsä totta kai.
Berner taas rakentaa pääkaupunkiseudulle keskustalaista kannatusta, sekoilemalla yhtiöittämisistä. Rakentaa siis asemaa kepulle pääkaupunkiseudulle.
Mielenkiintoista on tuo, että keskustan kunta- ja maakunta vaalityötä tehdään veromaksajien varoilla, heitä vastaan, vain keskustalle.
Politiikalla puolustetaan tavallista suomalaista ihmistä. Kyllä poliitikot ottavat politiikan tosissaan. Viihdeaarvoa politiikasta on niille, joille sen sisältöjen ymmärtäminen on mahdotonta. Siksi Suomessa pitää aina puolustaa ihmisten kouluttamista, jotta edes perusasioista olisi joku tolkku.
Politiikan sisällöt vaihtelevat. Puolueet näkevät toisistaan poikkeavasti ne reitit, joilla suomalaisten etua parhaiten puolustetaan. Reitit poikkeavat myös sen vuoksi, että eri puolueet haluvat usein edistää oman kannattaryhmänsä suhteellista etua vähemmän kuin joidenkin toisten etua.
Kepun kannatus syöksyy edelleen. ..