Pesonen tarjoili Väyryselle hopealautasella.

Paavo tulee vielä kiittämään moneen kertaan, kun Antti "savusti" parhaat kyvyt puolueestaan ulos.

Nythän niistä osa on jo asiantuntija jäsenenä ja eiköhän loputkin jo Kansalaispuolueen listoilla ole.

Nyt vaan on huomattavasti hankalampaa löytää uusia ehdokkaita, kun kaikki varteenotettavat menee Paavon leiriin. Ei jää jäljelle, kuin ainoastaan Tuomot ja Kallet.
9200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Oli taitava veto kyllä tämä!

Äänestä

Väyrynen kelpuuttaakin vain parhaat!

"Kansalaispuolue perustuu suoraan demokratiaan. Kun puolueen toiminta on päässyt täyteen vauhtiin, sen varsinaisia jäseniä ovat eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet, jotka ovat saaneet valtakirjan suoraan kansalta ja jotka vastaavat toiminnastaan suoraan äänestäjilleen. Heidän lisäkseen jäsenenä voivat toimia entiset parlamentaarikot ja puoluehallituksen hyväksymät asiantuntijajäsenet."

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228079-kansalaispuolue-on-erilainen

IPUn tekijäihmiset ovat nyt asiantuntijajäseniä ja heillä on siis kaikki mahdollisuudet jopa eduskuntaan nousemiseksi. Johtajanaan niin sisä- kuin ulkopolitiikassakin laajasti kokemusta kartuttanut, aidot johtajan kyvyt omaava ja karismaattinen henkilö, jonka vilpitön tavoite on itsenäinen, hyvinvoiva kansakunta.

Timo Isosaaren taannoinen kirjoitus avasi hyvin mistä on kysymys:
http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227294-kukahan-namakin-sotkut-selvittaa

Äänestä
  • Vai "asiantuntijajäseniä"....

    Maukan manipuloima Isäntämaasopimuksen tietokonekäännös kertoo millaisista veijareista on kysymys : valehtelemalla pyritään maksimoimaan älämölö!
    Mihinkään muuhun ei pystytä...vai vielä kansanedustajaksi...haloo!!

    Äänestä

  • jo.riittää.sekoilu kirjoitti:

    Vai "asiantuntijajäseniä"....

    Maukan manipuloima Isäntämaasopimuksen tietokonekäännös kertoo millaisista veijareista on kysymys : valehtelemalla pyritään maksimoimaan älämölö!
    Mihinkään muuhun ei pystytä...vai vielä kansanedustajaksi...haloo!!

    Kerropa sekoilija että mikä siinä käännöksessä on väärin?

    Jo alkuperäisestä englanninkielisestä versiosta käy selville että isäntämaasopimus on kaikkea muuta kuin isänmaallinen! Se on silkka antautumiskirjelmä, jolla maamme alue ja sen resurssit annetaan vapaasti Natojoukkojen Euroopan johtajan alaisuuteen hänen niin määrätessään. Natojoukkojen tarpeet menevät tällaisessa tilanteessa myös kansalaisten tarpeiden edelle ruokahuoltoa ja sairaanhoitoa myöten.

    Äänestä

  • tätimme kirjoitti:

    Taidat olla täysin kielitaidoton ja olet lukenut vain IPUn tietokonekäännöstä, joka ei vastaa alkuperäistä.

    Alkuperäisessä englanninkielisessä sopimuksessa Suomi päättää itse, ryhtyykö se toimintaan, jossa isäntämaatukea annetaan.
    Suomi ei myöskään sitoudu ottamaan Suomeen vieraita joukkoja tai sallimaan kauttakulkua.

    Suomi on jo antanut isäntämaatukea esimerkiksi Suomessa järjestetyissä kansainvälisissä sotaharjoituksissa. Isäntämaatukea voidaan antaa myös esimerkiksi ympäristökatastrofin yhteydessä.

    Äänestä

  • IPU_on_putinistipuolue kirjoitti:

    "Suomi on jo antanut isäntämaatukea esimerkiksi Suomessa järjestetyissä kansainvälisissä sotaharjoituksissa."

    Näistä harjoituksista ei päätetty eduskunnassa, harjoitus vain tuotiin Suomeen ilman että kansanedustajat tekivät siitä mitään päätöksiä.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001116937.html

    Natojoukot tai esimerkiksi em linkin jutussa mainittu Oregonin kansalliskaarti ovat meille vieraita joukkoja, jotka meidän tulisi torjua kuten venäläisetkin.

    Äänestä

  • Koska kansanedustajat muka sotaharjoituksista päättävät - haloo!
    Suomalaiset osallistuvat muiden sotaharjoituksiin ja tietysti tännekin kannattaa yhteistyökumppaneita kutsua. Sen vuoksi on tuo Isäntämaasopimus, josta IPU on tehnyt älämölökäännös "antautumisasiakirjan".

    Äänestä

  • ipu.putin kirjoitti:

    Koska kansanedustajat muka sotaharjoituksista päättävät - haloo!
    Suomalaiset osallistuvat muiden sotaharjoituksiin ja tietysti tännekin kannattaa yhteistyökumppaneita kutsua. Sen vuoksi on tuo Isäntämaasopimus, josta IPU on tehnyt älämölökäännös "antautumisasiakirjan".

    Isäntämaasopimuksen tekemisestä ei eduskunta ole päättänyt, vaan sen teki puolustusvoimien edustaja ilman kansalaisten antamaa valtakirjaa!

    Äänestä

  • rautalangasta kirjoitti:

    Isäntämaasopimuksen tekemisestä ei eduskunta ole päättänyt, vaan sen teki puolustusvoimien edustaja ilman kansalaisten antamaa valtakirjaa!

    Puolustusvoimien komentaja sopimuksen allekirjoitti, mikä kuuluu juuri hänelle.

    Puolustusvoimien henkilökunnalla on ollut sadan vuoden ajan tarkoin määritellyt tehtävät, mutta yhdelläkään ei ole ollut kansan antamaa valtakirjaa.

    Nyt sinun pitäsi oivaltaa jotain, mutta tuskin näin käy kun olet niin typerä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

puzi kirjoitti:

Paavo tulee vielä kiittämään moneen kertaan, kun Antti "savusti" parhaat kyvyt puolueestaan ulos.

Nythän niistä osa on jo asiantuntija jäsenenä ja eiköhän loputkin jo Kansalaispuolueen listoilla ole.

Nyt vaan on huomattavasti hankalampaa löytää uusia ehdokkaita, kun kaikki varteenotettavat menee Paavon leiriin. Ei jää jäljelle, kuin ainoastaan Tuomot ja Kallet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu