Monikulttuurisuus on rikkautta vai onko

Presidenttimme julistavat monikulttuurisuuden tuomaa rikkautta maallemme.
Onko se rikkautta että poliisit joutuvat jatkuvasti menemään väliin kun erikulttuuriset maahanmuuttajat tappelevat ja yrittävät tappaa toisensa?
Onko rikkautta sekin kun kansalaisemme ovat ja elävät jatkuvan terrorin pelossa, naiset pelkäävät raiskatuksi tulemista, vanhuksilta ryöstetään viimeiset eläkerahat, lapsia pitää saattaa kouluun kun monikulttuuriset vahtaavat lapsia ja paljon muuta rikkautta mitä nämä monikulttuuriset ovat tuoneet maahamme.
Ovatko nämä maamme johtajahahmot niin hölmöjä idiootteja ettei edes nähdä mitä nämä monikulttuuriset ilmiöt on tuoneet tullessaan aiemmin niin turvalliseen kotimaahamme?
Monikulttuurisuus ei vain toimi vaikka siitä pääkallonpaikoilla yritetään sepittää satua kansalle kun jo lähtömaassaan nämä pakolaiset eivät tule toimeen keskenään vaikka ovat samaa uskontoryhmittymää?
Voin sanoa että olemme viellä kusessa kun tänne hilatut monikulttuuriset alkavat mellakoimaan keskenään ja tietysti siinä samalla pääväestömme joutuu siihen mukaan ja tulee uusia siunattavia hautoihin.
Saattaapa olla että presidentitkin Niinistö ja Halonenkin muuttavat vielä käsityksiään monikulttuurisuuden tuomasta ihanuudesta ja siitä ylenpalttisesta rikkaudesta kun tarpeeksi näitä kulttuurin tuojia tunkeutuu maahamme?
Tietysti kaarnaveneitten tuoma rikkaus on se mikä nostaa maamme elintasoa ja siksi näitä monikulttuurisuuden taitajia pitää kuskata lisää veronmaksajiemme elätettäviksi.
7246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyseessä+on+halpatyövoiman+tuonti++maahan+ja+harhautetaan+fokus+pois+AHNENEHTIMISESTA.+Esim.+Eläkerahoita++menee+50%+sika+rikkaille+!

Äänestä
  • Monikiltuurisuus on köyhyyttä, järjen köyhyyttä, ainakin täällä Saarijärvellä, yliopisto pitäjässä.

    Äänestä

Tuon virren sanoitus osuu naulankantaan kun verranetaan tähän nykyiseen holtittomaan poliitikkojemme kykyyn hoitaa maamme asioita.

1. Jo vääryys vallan saapi
se huutaa taivaaseen,
se turmaa ennustaapi
vie kansat kurjuuteen.
Ken Herran oikeutta
nyt täällä julistaa,
ja ken vanhurskautta
nyt tahtois puolustaa?

2. Nyt viekas vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe vallan päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä
ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää
vääryyttä puoltamaan.

3. Kas, köyhän leivän syövät
nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät
ja häntä vainoovat.
He kurjaa ahdistaapi
kuin käärme kiukussa,
korvansa tukkeaapi
tuon raukan huudoilta.

4. He armotonna veivät
osuudet orpojen.
He söivät lesken leivät,
on Herra nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa
vääryydentekijät,
rankaisee ansiosta
nuo viekkaat ryöstäjät.

5. Vaan voitonpäivän kerran
vaivaiset näkevät,
vanhurskaus kun Herran
lyö väärät, väkevät.
Oi Herra, voimas näytä,
kansaasi armahda
ja hurskaan pyynnöt täytä
ja päästä vaivasta.

Äänestä

Moni nykyisistä päättäjistämme on verrattavissa tuossa alla olevissa sanoissa

2. Nyt viekas vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe vallan päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä
ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää
vääryyttä puoltamaan.

Äänestä

Konkreettinen totuus: Monikulttuurisuus rikastuttaa pienten lasten kauhukokemuksia raiskauksista...ja trooppiset sukupuolitaudit ja erilaiset vakavat pelkotilat leviävät lapsiimme. Sellaisella valtiolla ei ole tulevaisuutta, joka ei suojele omia kansalaisiaan ja lapsiaan islamin saastalta ja väkivallalta..

Äänestä

"10-vuotiaan tytön kerrostalon pihalla raiskanneen matun henkilöllisyys selvisi
Syntymäpäivän osuminen tammikuun ensimmäiselle kavaltaa, että viranomaisilla ei ole varmaa tietoa Abbudin oikeasta syntymäpäivästä."

Tuo alkaa olla päivittäistä ja näitä lasten raiskaajia suojellaan ihan viranomaisten taholta.

Äänestä

Ensinnäkin kansa on perusteellisen tyhmä ja seuraavissakin vaaleissa äänestetään samoja naamoja eikä mikään muutu paremmaksi. Hölmöys on vallalla päättäjiemme keskuudessa mutta toivotaan että heidän perhettään kohtaa myös vastoinkäymiset ja tyttäret joutuvat raiskarien uhreiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MonikultturinRikkaus kirjoitti:

Presidenttimme julistavat monikulttuurisuuden tuomaa rikkautta maallemme.
Onko se rikkautta että poliisit joutuvat jatkuvasti menemään väliin kun erikulttuuriset maahanmuuttajat tappelevat ja yrittävät tappaa toisensa?
Onko rikkautta sekin kun kansalaisemme ovat ja elävät jatkuvan terrorin pelossa, naiset pelkäävät raiskatuksi tulemista, vanhuksilta ryöstetään viimeiset eläkerahat, lapsia pitää saattaa kouluun kun monikulttuuriset vahtaavat lapsia ja paljon muuta rikkautta mitä nämä monikulttuuriset ovat tuoneet maahamme.
Ovatko nämä maamme johtajahahmot niin hölmöjä idiootteja ettei edes nähdä mitä nämä monikulttuuriset ilmiöt on tuoneet tullessaan aiemmin niin turvalliseen kotimaahamme?
Monikulttuurisuus ei vain toimi vaikka siitä pääkallonpaikoilla yritetään sepittää satua kansalle kun jo lähtömaassaan nämä pakolaiset eivät tule toimeen keskenään vaikka ovat samaa uskontoryhmittymää?
Voin sanoa että olemme viellä kusessa kun tänne hilatut monikulttuuriset alkavat mellakoimaan keskenään ja tietysti siinä samalla pääväestömme joutuu siihen mukaan ja tulee uusia siunattavia hautoihin.
Saattaapa olla että presidentitkin Niinistö ja Halonenkin muuttavat vielä käsityksiään monikulttuurisuuden tuomasta ihanuudesta ja siitä ylenpalttisesta rikkaudesta kun tarpeeksi näitä kulttuurin tuojia tunkeutuu maahamme?
Tietysti kaarnaveneitten tuoma rikkaus on se mikä nostaa maamme elintasoa ja siksi näitä monikulttuurisuuden taitajia pitää kuskata lisää veronmaksajiemme elätettäviksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu