Miksi kaikki fennoyhteisöt flaidaa kaikkialla?

Fenno on kummallinen olio. Siinä missä muissa maissa harrastetaan yhdessä, fennoyhteisöissä kyräillään, puukotetaan selkään ja tapellaan keskenään. Aivan sama, onko fennoryhmä Suomessa vai ulkomailla. Aina muistetaan kampittaa ja tietenkin muodostamaan vankkoja, ei mihinkään perustuvia mielipiteitä. Sitten jakaudutaan kuppikuntiin minkä jälkeen toiminta lakkaa.

Aurinkorannan koulun ympäri vellova, jatkuva lättäpääfennojen toilailu ovat aiheesta riemuesimerkki. Kaikki meni hyvin ja elämä hymyili, joten fennojen oli pakko aloittaa tappeleminen keskenään. Sitten valtiokin innostui ja koululta poistettiin sille kuuluvia koulunkäyntitukia oikein urakalla. Kyllä fenno on idiootti.
http://blogit.iltalehti.fi/eeva-liisa-sjoholm/2013/04/25/aurinkorannikon-puhallus-osa-4-2/
http://keskustelu.suomi24.fi/t/12630572/suomi-keskittymat-espanjassa-
http://keskustelu.suomi24.fi/t/12216000/koulun-kokous

Samanlaista loputonta väkivaltafennojen idiotismia on tämäkin palsta täynnä. Koko ajan pitää hakea tappeluita ja nujakointia, sillä fennon päässä on vika, ns. Kajaanin geeni.
4103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Svekohomo valehtelee taas työkseen. Nimittäin ulkomaiset tahot ovat kehuneet suomalaisturistien käytöstä. Sen sijaan englantilaiset ja ruotsalaiset ovat sikailijoita ja öykkäreitä.

Äänestä
Aloittaja

Turistit eivät ole fennoyhteisö. Alati kännissä viihtyvä kielitaidoton suomijuntti hotellilla on vaaraton ja siksi, mitä se nyt oli. Samma det, ei kuulu tähän.

Kysymys kuului, miksi fennoyhteisöt ovat sisäisten rettelöiden tyyssijoja maailmanlaajuisesti?

Ryssät ovat samanlaisia, mutta niillä järki? juoksee sen verran kepeämmin, että tajuavat rettelöidä ulkopuolisten kanssa. Kajaanigeenifenno rettelöi sisäisesti. Onko maailman hulluin eliö?

Äänestä

Ja taas alkoi peräreikäreiskan röplötysgeeni ruikkia saastaista vihapuhetta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Toisten vika kun fennot keskenään käy mm. puukkohippasillaan. Selvä se.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Peppu-Reino kirjoitti:

Fenno on kummallinen olio. Siinä missä muissa maissa harrastetaan yhdessä, fennoyhteisöissä kyräillään, puukotetaan selkään ja tapellaan keskenään. Aivan sama, onko fennoryhmä Suomessa vai ulkomailla. Aina muistetaan kampittaa ja tietenkin muodostamaan vankkoja, ei mihinkään perustuvia mielipiteitä. Sitten jakaudutaan kuppikuntiin minkä jälkeen toiminta lakkaa.

Aurinkorannan koulun ympäri vellova, jatkuva lättäpääfennojen toilailu ovat aiheesta riemuesimerkki. Kaikki meni hyvin ja elämä hymyili, joten fennojen oli pakko aloittaa tappeleminen keskenään. Sitten valtiokin innostui ja koululta poistettiin sille kuuluvia koulunkäyntitukia oikein urakalla. Kyllä fenno on idiootti.
http://blogit.iltalehti.fi/eeva-liisa-sjoholm/2013/04/25/aurinkorannikon-puhallus-osa-4-2/
http://keskustelu.suomi24.fi/t/12630572/suomi-keskittymat-espanjassa-
http://keskustelu.suomi24.fi/t/12216000/koulun-kokous

Samanlaista loputonta väkivaltafennojen idiotismia on tämäkin palsta täynnä. Koko ajan pitää hakea tappeluita ja nujakointia, sillä fennon päässä on vika, ns. Kajaanin geeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu