Olisiko aika perustaa Lauantaiseura? Edes joku taho pohtimaan mahdollisuutta luoda itsenäinen Suomi. Alamaisena olo alkaa pikkuhiljaa nyppiä. Erityisesti unionin vaikutus kansalliseen politiikkaan etoo. Poliittinen päättäjä on muuttunut omahyväiseksi oman etunsa ajajaksi, joka turvautuu pikemminkin EU:n kuin kansalaistensa mielipiteeseen.
Britannian ero unionista ei ole maailmanloppu, vaikka poliittinen eliitti ja talouselämän bulvaanit niin kiukuspäissään väittävätkin. Ero edellyttää vain sen, että nyt pitää tehdä entistä enemmän työtä. Enää ei ole itsestään selvää se totuttu meininki, että unioni järjestää.
Unionilla ei ole mitään järjellistä vaikutusta yhtään mihinkään. Unioni on muodostunut pelkäksi sääntö- ja pykäläautomaatiksi. Edes omaa toimintaansa koskevia sääntöjä unioni ei ole vaivautunut noudattamaan. Paljon puhutut länsimaiset arvotkin näyttävät sangen oudoilta, kun katselee eurooppalaisia piikkilanka-aitoja. Selvää ei näytä olevan sekään mitä unioni ymmärtää käsitteellä Eurooppa. Unionin pyrkimykset itään vaikuttavat suorastaan ekspansiolta. Siksi on enemmän kuin outoa, että Suomessa hihkutaan vain entistä suurempaan ääneen, että unionin sääntöjä pitää noudattaa. Ongelmaksi näyttää muodostuvan enää se, mitä ihmeen sääntöjä pitäisi purkaa, koska hallitusohjelman mukaan jotakin purkaa pitäisi. Peltitötteröiden määrä teiden poskissakin on vain lisääntymään päin ja entistä rajumpia kieltoja ja säätöjä suunnitellaan.
Kaikki ei ole kohdallaan, kun politiikkaa tekevät lähinnä pankkien ekonomistit, ulkopoliittisia arvioita keskuskauppakamarin nokkamies ja sisäpoliittisia päätöksiä EK. Sen sijaan vaaleilla valitut päättäjät eivät osaa tehdä itsenäisesti käytännöllisesti katsoen mitään. Mitään muuta kuin hätiköityjä päätöksiä, jotka joudutaan tämän tästä perumaan. Kun päätösvalta on pois kotimaasta, niin poliittisen osaamisen vaatimustaso laskee ja valituksi tulee joukko osaamattomia tunareita, jotka suu apposellaan odottavat valmiita päätöksiä toimeenpantavaksi kansalaisia rasittamaan.
Toivottavasti Suomen Keskusta osaa antaa enemmän arvoa Paavo Väyryselle ja hänen näkemyksilleen. On suorastaan vastenmielistä seurata median luomaa kuvaa poliitikosta, joka edes yrittää tehdä jotakin. Britannian ero unionista on tärkein rakenneuudistus, joka Euroopassa on meneillään. Siksi Suomenkin pitäisi tehdä kaikkensa, jotta uudistukset saataisiin aikaiseksi. Muistaakseni rakenneuudistuksia on vaatinut jo Jyrki Katainen aikoinaan. Tässä uhkaa muutoin käydä niin, että Suomi yksin muodostaa unionin ja joutuu näin maksamaan Kreikan mittavat velat.
Ihmetyksen aihe on myös talouselämän reaktio Britannian eroon. Ikään kuin olisi tapahtumassa maailmanloppu. Vain suuren katastrofin uhan voi olettaa aiheuttavan paniikkia ja tätäkin vain lähinnä rationaalisiin päätöksiin kykenemättömässä yksilössä. Ilmeisesti unioni on laumaannuttanut myös talouselämän, joka ei enää kykene alkuperäiseen tehtäväänsä tavaroiden ja palveluiden tuottajaksi, vaan on muovannut tuottajankin vain pörssissä helppoja voittoja hamuavaksi loiseläjäksi.
Britannian ero unionista ei ole maailmanloppu, vaikka poliittinen eliitti ja talouselämän bulvaanit niin kiukuspäissään väittävätkin. Ero edellyttää vain sen, että nyt pitää tehdä entistä enemmän työtä. Enää ei ole itsestään selvää se totuttu meininki, että unioni järjestää.
Unionilla ei ole mitään järjellistä vaikutusta yhtään mihinkään. Unioni on muodostunut pelkäksi sääntö- ja pykäläautomaatiksi. Edes omaa toimintaansa koskevia sääntöjä unioni ei ole vaivautunut noudattamaan. Paljon puhutut länsimaiset arvotkin näyttävät sangen oudoilta, kun katselee eurooppalaisia piikkilanka-aitoja. Selvää ei näytä olevan sekään mitä unioni ymmärtää käsitteellä Eurooppa. Unionin pyrkimykset itään vaikuttavat suorastaan ekspansiolta. Siksi on enemmän kuin outoa, että Suomessa hihkutaan vain entistä suurempaan ääneen, että unionin sääntöjä pitää noudattaa. Ongelmaksi näyttää muodostuvan enää se, mitä ihmeen sääntöjä pitäisi purkaa, koska hallitusohjelman mukaan jotakin purkaa pitäisi. Peltitötteröiden määrä teiden poskissakin on vain lisääntymään päin ja entistä rajumpia kieltoja ja säätöjä suunnitellaan.
Kaikki ei ole kohdallaan, kun politiikkaa tekevät lähinnä pankkien ekonomistit, ulkopoliittisia arvioita keskuskauppakamarin nokkamies ja sisäpoliittisia päätöksiä EK. Sen sijaan vaaleilla valitut päättäjät eivät osaa tehdä itsenäisesti käytännöllisesti katsoen mitään. Mitään muuta kuin hätiköityjä päätöksiä, jotka joudutaan tämän tästä perumaan. Kun päätösvalta on pois kotimaasta, niin poliittisen osaamisen vaatimustaso laskee ja valituksi tulee joukko osaamattomia tunareita, jotka suu apposellaan odottavat valmiita päätöksiä toimeenpantavaksi kansalaisia rasittamaan.
Toivottavasti Suomen Keskusta osaa antaa enemmän arvoa Paavo Väyryselle ja hänen näkemyksilleen. On suorastaan vastenmielistä seurata median luomaa kuvaa poliitikosta, joka edes yrittää tehdä jotakin. Britannian ero unionista on tärkein rakenneuudistus, joka Euroopassa on meneillään. Siksi Suomenkin pitäisi tehdä kaikkensa, jotta uudistukset saataisiin aikaiseksi. Muistaakseni rakenneuudistuksia on vaatinut jo Jyrki Katainen aikoinaan. Tässä uhkaa muutoin käydä niin, että Suomi yksin muodostaa unionin ja joutuu näin maksamaan Kreikan mittavat velat.
Ihmetyksen aihe on myös talouselämän reaktio Britannian eroon. Ikään kuin olisi tapahtumassa maailmanloppu. Vain suuren katastrofin uhan voi olettaa aiheuttavan paniikkia ja tätäkin vain lähinnä rationaalisiin päätöksiin kykenemättömässä yksilössä. Ilmeisesti unioni on laumaannuttanut myös talouselämän, joka ei enää kykene alkuperäiseen tehtäväänsä tavaroiden ja palveluiden tuottajaksi, vaan on muovannut tuottajankin vain pörssissä helppoja voittoja hamuavaksi loiseläjäksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onpa hupaisaa, kun väitetään, että EU on ollut Suomelle tärkeä kriisien ratkaisussa. Kannattaisi varmaan pohtia, olisivatko kriisit aiheutuneet juuri unionisoitumisesta. Onhan merkillistä, että pitäisi säilyttää kriisejä luova rakenne, jotta pääsisi kriisejä ratkaisemaan. Ja mikä hienointa maksamaan tästä.