Palkansaajat ja kuluttajat maksavat tässä maassa kaikki verot. Globalisaation ja rahavirtojen vapauttamisen myötä finanssikapitalistit ovat kehittäneet systeemin, missä pääomista ja suurista voitoista ei enää kansallisvaltioille makseta valtiolle veroja, kuten ennen. Kaikki verot kierretään nykyisin.
Samaan aikaan tämä hulttiopuolue Kokoomus on pyrkinyt alentamaan myös kansalaisten veroja. Tarkoituksena on ollut velkaannuttaa valtio ja ja pakottaa Suomi ottamaan lainaa. Näin saadaan pääomille tuloja. Tuloja, jotka ovat riskittömiä. Muutoin pääomat makaisivat pankkiholveissa tuottamatta pääomasijoittajakapitalisteille centin centtiä.
Kokoomuksen vallassaollessa valtion velka on kasvanut 0:sta eurosta 100:aan miljardiin euroon!
Todellinen pääomia elättävä puolue!!!
Erittäin ovelaa politiikkaa!!
Samaan aikaan tämä hulttiopuolue Kokoomus on pyrkinyt alentamaan myös kansalaisten veroja. Tarkoituksena on ollut velkaannuttaa valtio ja ja pakottaa Suomi ottamaan lainaa. Näin saadaan pääomille tuloja. Tuloja, jotka ovat riskittömiä. Muutoin pääomat makaisivat pankkiholveissa tuottamatta pääomasijoittajakapitalisteille centin centtiä.
Kokoomuksen vallassaollessa valtion velka on kasvanut 0:sta eurosta 100:aan miljardiin euroon!
Todellinen pääomia elättävä puolue!!!
Erittäin ovelaa politiikkaa!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuka maksaa palkansaajan tuloveron ja mistä rahasta?
Saadessani tilin ja palkkalaskelman, huomaankin sieltä, että työnantaja onkin maksanut minun tuloveroni. Se summa on vain laskennallinen perustuen minun henkilökohtaiseen tuloon. Työnantajan tarvitsee tuo summa saada kasaan joka kuukausi. Miten se tehdään? Lähettämällä lasku toimitetusta tavarasta tai palvelusta. Tuossa laskussa on mukana myös laskuttajan, palkanlaskennan yms. kustannukset.
Sinunkin kannattaisi ihan oikeasti hieman selvittää asioita itsellesi, niin luuley vähemmän ja saattaa sitä kautta paha mielikin vähentyä.
Suomen valtio joutuu ottamaan velkaa siksi, että saadaan valtion menot maksettua. Siinä ei ole yhtään Sinun kuvittelemaasi "Kokoomuksen politiikkaa". Et taida ymmärtää mitä siinä on kysymys? Meillä on Eduskunnan päättämiä lakisääteisiä menoja, jotka on hoidettava. Jos ei tulot riitä, on lainattava. Tulot saadaan riittämään joko alentamalla menoja tai nostamalla tuloja. Eipä se sen vaikeampaa ole. Mutta se vaatii laaja-alaista ymmärtämistä sekä valtiontaloudesta, että asiaan littyvistä sitoumuksista.
Ennen kaikkea - ymmärrystä. Sinulta sitä löytyy? Vai löytyykö?
Tämän palstan kirjoittajista tuskin löytyy sitä ymmärrystä muuhun kuin muiden ansioiden jakamiseen heille ilman vastinetta. Siltä se on alkanut vaikuttamaan!
Puhutaan+Suomesta.+Työntekijän+palkasta+(Brutto)+perityn+veron+ja+muut+palkansaajan+osuudet+(työntekijän+työeläkevakuutus+osuus,+ay-jäsenmaksut+etc)+maksaa+kyllä+Työntekijä.+Palkansajalle+napsahtaa+nettopalkka+tilille.+Työnantaja+tilittää+ne+käytännön+syistä+verottajalle,+eläkeyhtiölle+jne.+instituutiolle.+Työnantaja+ei+niitä+maksa.Työnantaja+tilittää.++Palkan+päälle+tulevat+sotu-maksut+yms.+maksaa+ja+tilittää+työnantaja+(firma)+eri+instituutioille.+Sotu-maksujen+suuruus+riippuu+toimialasta.+Pahimmillaan+sotu+on+80-100%+työntekijän+bruttopalkasta.+Tämä+sotu-osuus+on+ollut+se+pääasiallinen+kiistan+aihe+yrityksille.+Siksi+työ+maksaa.++Etenkin+käsityövaltaisilla+aloilla.+Arvonlisäveron+(24%)+puolestansa+maksaa+aina+ketjun+lopullinen+asiakas+(ihminen).+Työnantaja+(firma)+tilittää+käytännön+syistä+johtuen+alv-veron+verottajalle.+Oikeastansa+se+osuus+joka+tilitetään+on+alv-verollisten+myyntien+ja+alv-verollisten+ostojen+erotus,+jonka+yritys+tilittää+kuukausittain+valtiolle.+ALV-vero+on+siis+läpikulkuvero,+jonka+lopullisesti+maksaa+aina+ketjun+viimeinen+asiakas.+Sen+voi+todeta+jokainen,+kun+käy+kaupassa+kuitin+saadessaan.+
Se+perustavaa+laatua+oleva+kysymys+ei+ole+yritys/työnantaja+vaan+yrityksen+omistajat.++Omistajat+ovat+enemmän+tai+vähemmän+pääoman+edustajia.+Suuryritykset+(Ovat+yleensä+pörsseissä)+ja+niiden+omistajat+ovat+kapitalisteja.
Työn+ja+suurpääoman+(+so+kapitalistit)+välillä+on+aina+oleva+jyrkkä+eturistiriita.+
62+maailman+rikkainta+ihmistä+(superkapitalisteja)+omistavat+yhtä+paljon,+kuin+puolet+ihmiskunnasta+omistaa.+Jos+maailmassa+on+noin+7,5+miljardia+ihmistä,+niin+62+ihmistä+omistaa+(+Net+Worth)+yhtä+paljon+kuin+3,75+miljardia+ihmistä.+Tuollaiset+kapitalistit+horjuttavat+hallituksia+ja+tuhoavat+demokratian.+Tämä+omistamisen+keskittyminen+ja+lisääntyminen+vain+harvojen+käsiin+on+iso+vääryys.+Yksi+prosentti+(1%)+maailman+ihmisistä+omistaa+yhtä+paljon+kuin+loput+99%+ihmiskunnasta.+Vuodesta+2007+lähtien+Yhdysvalloissa+työpaikkojen+määrä+on+alkanut+laskea+dramaattisesti.+Samalla+yritysten+voitot+ovat+kasvaneet+räjähdysmäisesti.++Syynä+digitalisaatio,+automatisointi+ja+robottien+esiinmarssi.+Ja+tietysti+kapitalismi.+Sama+tapahtuu+myös+globaalisti+joka+puolella.+Näin+myös+Suomessa.+
https://www.youtube.com/watch?v=WMF-Z74C1QE
BTW!+Osa+tämän+palstan+kirjoittajista+seuraa+aktiivisesti+maailman+menoa.+
Saattaa+olla+että+ymmärrystäkin+on+!
niin ne 62 rikkainta.
https://www.theguardian.com/business/2016/jan/18/richest-62-billionaires-wealthy-half-world-population-combined
Koskahan valtion velka oli 0€? laitapa kertoen!
Yritykset tuottavat kaiken verotettavat, ilman yrityksiä ja yrittäjiä teistä ei kukaan maksaisi senttiäkään koska ette osaa toimia itsenäisinä työläisinä jotka itse työllistäisivät itsensä.
Yritykset maksavat veroa monella eri tavalla, osan palkkaveroina, osan avl verona, osan tuloksesta maksettavana verona.
Se verotuotto mitä yhteiskunnan työläisten osalta tulee on vain sen yritysten maksaman uudelleen kierrätystä.
Palkansaajat ja kuluttajat ovat vain yritysten välimiehiä veronmaksussa!
Kuten timo itse sanoit, ett SE LASKUNMAKSAJA MAKSAA vaik ois vinkuintiasta, jos ei maksa, niin se on bankrotti. Mulla yrittäjänä on mahiksia myös junailla noita veronmaksuja. Ei se mitä sun tilinauhas lukee oo ko "paskaa". Kantsii tutustuu asioihin.