SUOMI-SYÖJIEN HALLITUS ON KAADETTAVA!

Nyt on jokaisen rehellisen ja isänmaallisen suomalaisen noustava esiin ja iskettävä takaisin. On lopetettava alistuminen ahneiden liikemiesten ja lahjotun eliitin mielivallalle. Leikkaushallituksen moraali on mätä. On pantava kova kovaa vastaan.

Kolmen oikeistopuolueen hallitus on osoittanut olevansa Suomi-syöjien hallitus. Viikko toisensa jälkeen se pala palalta on myymässä Suomea ylikansallisille suursijoittajille. Veronkierron edistäminen on hallituksen toinen keskeinen tavoite.

Kaikki poliittiset keinot ovat tarpeen. Yleislakko oli Suomessa viimeksi 60 vuotta sitten. Sille on nyt selkeä tarve. Sähköverkon yksityistäminen oli vasta alku. Metsien ja järvien myyminen, rautateiden ja maanteiden myyminen, postin myyminen, vanhustenhoidon ja sairaanhoidon myyminen. Ja niin edelleen. Kaikki ovat kaupan.

Ennen vaaleja hallituksen suunnittelemista tihutöistä ei puhuttu mitään. Kuinka olisi voitukaan, koska vaaleissa saatu kannatus tuhopolitiikalle perustui valheeseen ja pimitykseen. Sipilä ja Berner eivät ole edes poliittikkoja, vaan bisneksentekijöitä. Heidän politiikkansa avaa kaikki portit veronkiertäjien ja rikollisten tulla Suomeen.

Hallituksen kannatus on jo nyt romahtanut. Missaan kannatuskyselyissä tämän vuoden aikana hallituspuolueilla ei ole enää ollut enemmistöä. Hallituksen kaataminen mielenosoituksin, yleislakon avulla ja suoraa toimintaa käyttäen tulee johtamaan demokratian pelastamiseen ja uusiin vaaleihin. On aika toimia.

Uusissa eduskuntavaaleissa Sipilä ja Berner eivät uskalla edes asettua ehdolle eikä yksikään puolue heitä tulisi ehdokkaakseen edes hyväksymään. Alexander Stubb ja Timo Soini tulevat lähtemään maanpakoon europarlamenttiin. Tai oman puolueensa ja omien rahoittajiensa heille viimeisenä palveluksenaan tarjoamiin suojavirkoihin.

Vuodet 2015-2016 ovat satavuotiaan Suomen itsenäisyyden ajan häpeällisimpiä. Suomessa on tullut aika lopettaa suuryhtiöiden lahjomien poliitikkojen yksinvalta. Keinot siihen löytyvät kyllä. Tätä kansaa ei yksikään suurvalta tai suuryhtiö hallitse!
3518
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • Näin muualla..

    Ammattiliitot: Kolme miljoonaa marssi Ranskassa

    Ranskassa ammattiliitot sanovat kolmen miljoonan ihmisen osallistuneen päivän suurmielenosoituksiin hallituksen talouspolitiikkaa vastaan.


    Torstain protestien takana ovat kaikki Ranskan suurimmat ammattiliitot. Ne vaativat hallitusta nostamaan minimipalkkoja ja hyvätuloisten veroja sekä romuttamaan suunnitelman julkisen sektorin työpaikkojen leikkauksista.

    Lakot ovat häirinneet torstaina julkista liikennettä ja sulkeneet kouluja ja virastoja. Opettajista noin kolmannes on ranskalaislehtien mukaan lakossa ja kaikista valtion virkamiehistä joka viides.

    Myös rautatieläisistä lakossa on ollut noin kolmasosa. Esimerkiksi TGV-junavuoroista ajetaan noin 60 prosenttia. Pariisin liikennelaitoksen mukaan metroliikenne sujui kuitenkin vielä aamulla lähes normaalisti ja myös muun muassa Toulousen ja Lillen julkisessa liikenteessä oli vain vähän häiriöitä. Sen sijaan esimerkiksi Bordeaux'ssa, Montpellier'ssä ja Strasbourgissa suuri osa busseista tai raitiovaunuista on jäänyt ajamatta.

    Pariisin Orlyn lentokentällä lennoista on peruttu tänään 30 prosenttia, Charles de Gaullen kentällä 10 prosenttia.

    Energia-alan työläisten lakko on yön aikana vähentänyt Ranskan sähköntuotantoa 10 000 megawatin verran.

    Lakoilla kansalaisten tuki

    Mielipidetutkimusten mukaan jopa 75 prosenttia ranskalaisista tukee lakkoliikettä. Irtisanomiset ja tehtaiden alasajot riivaavat maata, ja ranskalaiset ovat pettyneet hallituksen tapaan hoitaa talouskriisiä.

    Työttömyys on Ranskassa noussut yli kahdeksaan prosenttiin, mikä tarkoittaa yli kahta miljoonaa työtöntä. Noin 350 000 ihmisen odotetaan menettävän työnsä tänä vuonna.

    Irtisanomiset ovat kuumentaneet tunteita Ranskassa. Öljyjätti Total aiheutti suuttumuksen aallon viime viikolla, kun yhtiö ilmoitti vähentävänsä 550 työntekijää huolimatta viime vuoden ennätyssuurista voitoistaan.

    Saksalaisen Continental-yhtiön ranskalaiset työntekijät heittelivät johtajia kananmunilla vastalauseena rengastehtaan sulkemiselle Pohjois-Ranskassa. Sonyn tehtaalla työntekijät pitivät viime viikolla tehtaan johtajia yön ajan panttivankina ja vaativat lisää irtisanomiskorvauksia.

    http://yle.fi/uutiset/ammattiliitot_kolme_miljoonaa_marssi_ranskassa/5734800

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

Nyt on jokaisen rehellisen ja isänmaallisen suomalaisen noustava esiin ja iskettävä takaisin. On lopetettava alistuminen ahneiden liikemiesten ja lahjotun eliitin mielivallalle. Leikkaushallituksen moraali on mätä. On pantava kova kovaa vastaan.

Kolmen oikeistopuolueen hallitus on osoittanut olevansa Suomi-syöjien hallitus. Viikko toisensa jälkeen se pala palalta on myymässä Suomea ylikansallisille suursijoittajille. Veronkierron edistäminen on hallituksen toinen keskeinen tavoite.

Kaikki poliittiset keinot ovat tarpeen. Yleislakko oli Suomessa viimeksi 60 vuotta sitten. Sille on nyt selkeä tarve. Sähköverkon yksityistäminen oli vasta alku. Metsien ja järvien myyminen, rautateiden ja maanteiden myyminen, postin myyminen, vanhustenhoidon ja sairaanhoidon myyminen. Ja niin edelleen. Kaikki ovat kaupan.

Ennen vaaleja hallituksen suunnittelemista tihutöistä ei puhuttu mitään. Kuinka olisi voitukaan, koska vaaleissa saatu kannatus tuhopolitiikalle perustui valheeseen ja pimitykseen. Sipilä ja Berner eivät ole edes poliittikkoja, vaan bisneksentekijöitä. Heidän politiikkansa avaa kaikki portit veronkiertäjien ja rikollisten tulla Suomeen.

Hallituksen kannatus on jo nyt romahtanut. Missaan kannatuskyselyissä tämän vuoden aikana hallituspuolueilla ei ole enää ollut enemmistöä. Hallituksen kaataminen mielenosoituksin, yleislakon avulla ja suoraa toimintaa käyttäen tulee johtamaan demokratian pelastamiseen ja uusiin vaaleihin. On aika toimia.

Uusissa eduskuntavaaleissa Sipilä ja Berner eivät uskalla edes asettua ehdolle eikä yksikään puolue heitä tulisi ehdokkaakseen edes hyväksymään. Alexander Stubb ja Timo Soini tulevat lähtemään maanpakoon europarlamenttiin. Tai oman puolueensa ja omien rahoittajiensa heille viimeisenä palveluksenaan tarjoamiin suojavirkoihin.

Vuodet 2015-2016 ovat satavuotiaan Suomen itsenäisyyden ajan häpeällisimpiä. Suomessa on tullut aika lopettaa suuryhtiöiden lahjomien poliitikkojen yksinvalta. Keinot siihen löytyvät kyllä. Tätä kansaa ei yksikään suurvalta tai suuryhtiö hallitse!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu