Hei.Olen kyläläisiltä kuullut että appiukkoni olisi pahoinpitelyyn syyllistynyt vuonna 1971 ja tuomittu korvauksiin,mistä voin mahdollisesti tälläisen asian selvittää onko ko.asia totta.
Pahoinpitely
pelkään
10113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eikö sitä voisi kysyä appiukolta, anopilta tai morsmaikulta?
Ensisijaisesti, wot yksinkert said.
Mutta jos haluat lähteä arkistoita kaivamaan, sekin on mahdollista. Tuomiot säilytetään pysyvästi, joten joko käräjäoikeuden arkistosta tai, kun noin vanhasta asiasta kysymys, maakunta-arkistosta löytyy. Tietysti, pitäisi tietää myös, että millä paikkakunnalla asia olisi tapahtunut, koska pääsääntö on, että rikosasia käsitellään rikoksentekopaikkakunnalla.
Miksi pelkäät, vaikka mahdollisesta pahoinpitelystä on kulunut jo 45 vuotta?
Aloittaja tässä kirjoitta,en siis mitään kysyä voi appiukolta enää kuollut ja kuopattu ajat sitten ja jos hän rehellinen olisi ollut olisi itse kertonut sitä ei tiedä edes hänen lapsetkaan?en mitään pelkää mutta haluan asiaan selvyyden.
Ööh, hanki elämä?
samoin sinulle hanki elämä jos et asiallisesti osaa vastata
Jaa, ajattelin, että pelkäät appiukkoa, kun nimimerkkisi on "pelkään". Sinänsä, jos appiukko on kuollut jo kauan aikaa sitten, ja mahdollinen pahoinpitely on tapahtunut 45 vuotta sitten, eikä ole kohdistunut sinuun tai kehenkään läheiseesi, niin ehkä vähän erikoista, että juuri SINUN pitää saada "selvyys" asiaan. Mutta jos se sinun oloasi jollain tavalla helpottaa, niin eihän siinä sitten mitään. Eipä muuta kuin vain arkistoja tutkimaan :-) Voihan asiaa ihan paikallishistorian tutkimismielessäkin penkoa.
Mitä hemmettiä sua kiinnostaa joku huhupuhe jostain yli 45 vuotta sitten ehkä tapahtuneesta pahoinpitelystä, mihin sun jo kuollut appiukkos on ehkä syyllistynyt? Ajatko sä nyt ihan täysillä valoilla? Pitäiskö sun pyytää apua jostain mielenterveysyksiköstä ennemmin kuin suoli24:sen palstalta tollaseen, häh?
ei taida vastaaja tympeä ajella itse täysillä valoilla että mene itse mielenterveystoimistoon se on näissä palstoissa ikävää että jos johonkin asiaan haluaa neuvoa niin vastaa kaikenlaiset jolla ei ihan ole kaikki muumit kotona,joten unohtakaa asia te kaikki yksinkertaiset.
Ei taida sullakaan olla kaikki intiaanit kanootissa, saati että hissi vetäis ullakolle asti?
Kyllä minäkin pelkäisin koska väkivaltaisuus saattaa periytyä kuten osasta suomalaisia onkin helppo huomata. Vielä helpompi on huomata alkovammaisuuden periytyminen!