Terveydenhoitoalalla täydellisyysopin kannattajia

Terveydenhoitoalalla täydellisyysopin kannattajia.
He eivät halua työpaikalleen tai työskennellä ei täydellisten kanssa.
Ei vajaita minun työpaikalleni, en tee työtä sellaisen kanssa.
Työntekijälle oli hyvä kokemus vastaavanlaisista työtehtävistä ,ja hän oli saanut niistä erinomaiset työtodistukset.
Hänen fyysinen sairautensa ei ollut työtehtäviä haittaava, ja ulkopuolisen on vaikea havaita sitä.
Miten olikaan, asiasta olikin mennyt tietoa, juuri samanhenkiselle
työtoverille
Hänen mielestä vajaat ovat vain lusmuja , yhteiskunnan varoja rohmuavia, laiskuuttaan ovat sairaita.
Miksi meidän pitää tänne ottaa vajaita .Maatkoon sängyssä.
Työntekijä teki reilusti kaksinkertaisen työmäärän , työt aina hyvin hoidettu, ystävällinen ja auttavainen.
Mutta heidän kielteiset asenteet eivät muuttuneet.
Asiasta oli annettu palautetta esimiehille.
Yksiköstä vastuussa oleva ylemmän esimiehen mielestä kaikki hyvin,
tunnen hyvin kielteisesti käyttäytyvät työntekijät , he hoitavat työnsä
hyvin.
Mitä pienistä valittamaan , työntekijän oma vika , kun on niin herkkä-
nahkainen.
Tällainen syrjivä käytös ei ole hyväksyttävää. Ei edes muutamalle.
Kaikilla meillä on oikeus tasavertaiseen ihmisarvoon.
1145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tällaiset syrjivät asenteet eivät ole hyvää hoitoalan ammattitaitoa ja asenteita. Eivätkä ole alalle soveltuvia, Se että ylempi esimies ei puuttunut asioihin .Ei ole hyvää
ja vastuuntuntoista esimies työskentelyä.
Ovatko tällaiset henkilöt niin erinomaisia ja täydellisiä, että he pitävät oikeutenaan ja
saavat mielihyvää toista alentavasta ja syrjivästä käytöksestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilmapuntari kirjoitti:

Terveydenhoitoalalla täydellisyysopin kannattajia.
He eivät halua työpaikalleen tai työskennellä ei täydellisten kanssa.
Ei vajaita minun työpaikalleni, en tee työtä sellaisen kanssa.
Työntekijälle oli hyvä kokemus vastaavanlaisista työtehtävistä ,ja hän oli saanut niistä erinomaiset työtodistukset.
Hänen fyysinen sairautensa ei ollut työtehtäviä haittaava, ja ulkopuolisen on vaikea havaita sitä.
Miten olikaan, asiasta olikin mennyt tietoa, juuri samanhenkiselle
työtoverille
Hänen mielestä vajaat ovat vain lusmuja , yhteiskunnan varoja rohmuavia, laiskuuttaan ovat sairaita.
Miksi meidän pitää tänne ottaa vajaita .Maatkoon sängyssä.
Työntekijä teki reilusti kaksinkertaisen työmäärän , työt aina hyvin hoidettu, ystävällinen ja auttavainen.
Mutta heidän kielteiset asenteet eivät muuttuneet.
Asiasta oli annettu palautetta esimiehille.
Yksiköstä vastuussa oleva ylemmän esimiehen mielestä kaikki hyvin,
tunnen hyvin kielteisesti käyttäytyvät työntekijät , he hoitavat työnsä
hyvin.
Mitä pienistä valittamaan , työntekijän oma vika , kun on niin herkkä-
nahkainen.
Tällainen syrjivä käytös ei ole hyväksyttävää. Ei edes muutamalle.
Kaikilla meillä on oikeus tasavertaiseen ihmisarvoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu