NELA LÖYTYI KUOLLEENA NUUKSIOSTA!

Nela löytyi kuolleena Nuuksion kansallispuistosta tänään 4.11.2015 noin klo 13.00 paikkeilla. ilmeisesti sairaskohtaus tai "itsari". Nelalla on ilmeisesti ollut viime aikoina toivota elämää.
6234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niin, syksy pimenee, luonto kellastuu ja edessä on talvi. Hänkin oli tullut etelämpää tänne ja tottunut enempään lämpöön ja valoon.

Mutta jos jotain lohdullista asiassa haluaa nähdä, niin katoamispäivä oli sentään aurinkoinen, lämmin ja kaunis. Kaunis oli myös tämä päivä, jolloin hänet löydettiin.

Äänestä

Rauha hänen muistolleen

Äänestä

Ei yllätä. Se että poliisi sanoo että ei tiedota enää asiasta, lailla perustellen, viittaa mielestäni itsariin. Se on ollut minusta varteenotettava selitys katoamiselle jo pitkään.

En toki tiedä, kunhan arvaan ja spekuloin.

Äänestä
  • Vähän outoa silti, ostaa eväät ja mennä nuuksioon saakka tekemään itsemurha.
    Tuollainen voi olla lavastettukin, murhattu ja lavastettu itsemurhaksi.

    Äänestä

Nyt on siis kaksi naista löytynyt näissä merkeissä. Tutkijat pankaas nyt muistiin asioita, mikä voisi masentaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivotonta kirjoitti:

Nela löytyi kuolleena Nuuksion kansallispuistosta tänään 4.11.2015 noin klo 13.00 paikkeilla. ilmeisesti sairaskohtaus tai "itsari". Nelalla on ilmeisesti ollut viime aikoina toivota elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu