Suojelupoliisikin on herännyt unestaan

Supo:" Turvapaikanhakijoista merkittäviä vaikutuksia Suomen turvallisuudelle – tulijoilla kytköksiä väkivaltaisiin ryhmiin"
Terroristeja tulee yhtenä virtana ja päättäjät ovat hiljaa ja odottavat milloin ensimmäiset pommit silpovat kansalaisiamme ?
Onko näistä päättäjistä ketään joka ottaa vastuun, kun jotain alkaa tapahtumaan hehän tähän terroristien hyysäämiseen ovat syyllisi että pitää oikein veronmaksajien elättää näitä väkivaltaryhmiä?

Turvattomuus kansalaisten keskuudessa on lisääntynyt ja kuka on järjestänyt tämän että kansalaisten pitää pelätä kun elää omassa kotimaassaan täällä Suomessa?

Me suomalaiset olemme nyt pahemmassa kusessa mitä koskaan on oltukkaan.
8125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Halosen ja Halosen hoppelihovin kutsuvieraita on nyt lopulta saatu isot laumat Suomeenkin. Ahkeraan Halonen on yksityiskoneilla Afrikassa lennellyt vielä eläkevuosinaankin. Seksityön ohella on kiva esittää kutsuja. Luovutti Syyrian Assadillekin korkean Suomen Tasavallan kunniamerkin henkilökohtaisesti. Näin pääsi tapaamaan ihailemaansa Assadia.

Äänestä
  • Halonen ei ole syynä yksittäisen ihmisen pahoinvointiin. Valitettavasti Kellokosken sairaalakin lopetetaan.

    Äänestä

  • Pitäisi alkaa jo kaikkien puhua asian oikeilla nimillä. Esim. Lähi-idästä tulleille nuorille perheellisille matumiehille voisi suoraan sanoa ja ilmoittaa, että parhaiten yhdistätte perheenne menemällä kotiin perheenne luokse.

    Äänestä

  • tottapuhuen11 kirjoitti:

    Pitäisi alkaa jo kaikkien puhua asian oikeilla nimillä. Esim. Lähi-idästä tulleille nuorille perheellisille matumiehille voisi suoraan sanoa ja ilmoittaa, että parhaiten yhdistätte perheenne menemällä kotiin perheenne luokse.

    Nämä miehet joita nyt tulee solkenaan ei heitä huoleta miten heidän perheelleen käy kun he ovat paenneet sillä he etsivät täältä uudet vaimot joita varmaan on tarjolla täälläkin. Lähi-idästä tulleet ja parempaa elintasoa etsivät miehet eivät anna mitään arvoa naisille ja minkälainen on mies joka jättää perheensä vihollisen tapettavaksi ja pakenee kuin jänishousu eikä puolusta omaisiaan?

    Tyrmistyttävää on että täällä elätetään väkivaltaisia ryhmittymiä jotka ovat osallistuneet ihmisten tappamiseen ja muihin hirmutekoihin omassa lähtömäässaan. Mitä tarkoittaa sekin että kansalta salataan asioita ja kansan sananvaltaan puututaan sensuurilla?

    Äänestä

  • Eläkeläisiltä on kaavailtu leikattavaksi asumistuki, mutta samaan tarkoitukseen ollaan sitten valmiita ottamaa lisää lainaa näitä turisti kansalaisia varten.
    Ei tässä hallituksen päättäjillä ole päätä eikä häntää.

    Äänestä

Sipilän hallitus on korruptoitunut joka välittää vain rahasta ja vallasta, eikä kansasta joka sen äännesti valtaan. Sananvapautemme on uhattuna ja moni muukin vapaus on vaarassa. Suomi on nyt pahassa lamassa ja silti turistipakolaisten maahan ryntäykselle ei tehdä mitään vaan rajat ovat auki kuin saluunanovet näille miehittäjille.
Jos tilanne jatkuu on kansan noustava ja talvisodan toimintaan.

Äänestä

Yhteiskuntarauha on kohta menetetty, viranomaiset eivät pysty enää takaamaan kansalaisten turvallisuutta. Kansalaisilta pimitetään totuus ja näin ovat asiat muuttuneet pysyvästi, paluuta, vanhaa rauhalliseen ja turvalliseen yhteiskuntaan ei enää ole vain pelko ja turvattomuus valtaa kansalaisten elämän.
Tämäkö on se hinta jonka lapsemme ja heidän jälkeläisensä joutuvat maksamaan yrittäessään elää täällä sekasortoon saatetussa maassamme?
Pölkkypää poliitikot ja hyysärit ovat järjestäneet koko maamme tilaan josta jää historiaamme synkkä aikakausi.

Äänestä

Kohta kukaan ei uskalla mennä pienillä paikkakunnilla edes ulos kun nämä maahamme tunkeutuneet rosvolaumat vaeltaa pitkin teitä ja katuja.
Vanhukset joutuvat pelkäämään ja kuka on syyllinen tähän tilanteeseen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PäättäjienPönttöpäät kirjoitti:

Supo:" Turvapaikanhakijoista merkittäviä vaikutuksia Suomen turvallisuudelle – tulijoilla kytköksiä väkivaltaisiin ryhmiin"
Terroristeja tulee yhtenä virtana ja päättäjät ovat hiljaa ja odottavat milloin ensimmäiset pommit silpovat kansalaisiamme ?
Onko näistä päättäjistä ketään joka ottaa vastuun, kun jotain alkaa tapahtumaan hehän tähän terroristien hyysäämiseen ovat syyllisi että pitää oikein veronmaksajien elättää näitä väkivaltaryhmiä?

Turvattomuus kansalaisten keskuudessa on lisääntynyt ja kuka on järjestänyt tämän että kansalaisten pitää pelätä kun elää omassa kotimaassaan täällä Suomessa?

Me suomalaiset olemme nyt pahemmassa kusessa mitä koskaan on oltukkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu