Suomessa vakava työttömyys

Työ ja elinkeinotoimistoissa oli 355 400 työtöntä työnhakijaa helmikuussa 2015.
Ja työttömyys on lisääntynyt sen jälkeen hurjaa vauhtia.
Siihen voidaan lisätä yli 100 000 ihmistä jotka ei näy tilastoissa , Mutta ovat sossun asiakkaita. Ja sitten vielä 100 000 valtion/kunnan rahoilla pätkä/tuki työllistettyä. Elikkä Suomen tilanne on järkyttävän huono mutta silti hallitus pääministeri Sipilän johdolla on työllistämässä näitä maahamme tunkeutuneita turistipakolaisia että he kotiutuisivat tänne maahamme. Onko päättäjiemme laskuopit jääneet vajavaisiksi vai miten he ynnäävät nykyisiä toimiaan? Mistä valtio aikoo ottaa rahoituksen näille elätettäville kun veronmaksajia ei enää ole tarpeeksi maksamaan niitä täisihoitokuluja turistipakolaisille ja lisää haalitaan kuin mitään järkeä ei olisikaan koko touhulla.
5155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Työttömyys luvut ovat 500 000 ja lisää tulee kun miehittäjiä rynnii rajoilta maahamme. On vain ajankysymys milloin rytinä alkaa ja persesuolenpätkiä lentelee pusikoihin?

Äänestä

no tuntuu olevan tota työttömyyttä olleen jos hyvän aikaa ei selvästi suomessa tarvita työtä tekeviä ja liikaa työnantajat luottaa vain niihin vanhempiin tekijöihin ei uskalleta uusia ottaa aina vaaditaan kokemusta mites kun joku orpo tulee koulusta ja työmarkkinoille niin mistäs se sitä kokemusta saa kun ei oo töitäkään ja on niin kusipäisiä työnantajiakin maan päällä että toivon että vahingossakaan se lissu tai pertti ei siihen alkujaan joudu koska siitähän se motivaatio laskeekin että on näitä meidän maassa ollu jo hetken näitä ongelmia että kaikki työnantajat katsokaa peilii ja ottakaa nuoriakin töihin oppisopimus olisi erittäin pätevä mitä muuta tärkeempää sitä o koht firmat nuri ku kaik vanhukset eläkkeellä tai haudassa

Äänestä

ja tuostakin luvusta puuttuu työvoimakoulutuksessa olevat oikea työttömien määrä on tällä hetkellä 600 000 jos kohta sekään riittää,

Äänestä
  • Työttömien määrät lisääntyy kun maahan tulee virtanaan vieraanmaan miehittäjäjoukkoja joita ei saada ikinä työllistettyä.

    Äänestä

Kysymys on myös työnantajien ikä- ja sukupuolirasismista. Kokenut, kouluttautunut hyvät työtodistukset omaava 40-votias mies ei pärjää 19- vuotiaalle kauniille ylioppilastytölle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HallituksenPönttöpäät kirjoitti:

Työ ja elinkeinotoimistoissa oli 355 400 työtöntä työnhakijaa helmikuussa 2015.
Ja työttömyys on lisääntynyt sen jälkeen hurjaa vauhtia.
Siihen voidaan lisätä yli 100 000 ihmistä jotka ei näy tilastoissa , Mutta ovat sossun asiakkaita. Ja sitten vielä 100 000 valtion/kunnan rahoilla pätkä/tuki työllistettyä. Elikkä Suomen tilanne on järkyttävän huono mutta silti hallitus pääministeri Sipilän johdolla on työllistämässä näitä maahamme tunkeutuneita turistipakolaisia että he kotiutuisivat tänne maahamme. Onko päättäjiemme laskuopit jääneet vajavaisiksi vai miten he ynnäävät nykyisiä toimiaan? Mistä valtio aikoo ottaa rahoituksen näille elätettäville kun veronmaksajia ei enää ole tarpeeksi maksamaan niitä täisihoitokuluja turistipakolaisille ja lisää haalitaan kuin mitään järkeä ei olisikaan koko touhulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu