Uusia asuntolainoja nostettu keskimäärää enemmän

Laskin Suomen Pankin sivuilta uusien nostettujen asuntoinojen keskimäärän 2000-luvulta. Tänä vuonna on tammi-syyskuun aikana nostettu hieman enemmän uusia asuntolainoja, kuin 2000-luvulla keskimäärin samaan aikaan. Tänä vuonna on tähän saakka nostettu uusia asuntolainoja 10,773 miljardia euroa. Keskimäärin 2000-luvulla on uusia asuntolainoja samaan aikaan nostettu 10,636 miljardia euroa.
.
Huippuvuosi on 2008, jolloin tammi-syyskuussa nostettiin uusia asuntolainoja 14,61 miljardia euroa. Tänä vuonna uusia asuntolainoja on nostettu enemmän kuin vuosina 2014, 2013 ja 2009 samaan aikaan.
.
Pelkät numerot eivät tässä ole välttämättä kuin suuntaa antavia. Mielenkiintoisempaa ehkä olisikin, jos suhteuttaisi uudet asuntolainat asuntojen hintakehitykseen ja keskimääräiseen asuntovelan määrään. Eli vertaisi uusien asuntolainojen määrää vaikkapa 65 prosenttiin asunojen hintatasosta.
4111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
Aloittaja

Tuolla tosiaan voi pyyhkäistä hanuria koska euromäärien vertailu eri vuosien kesken on hömöläisten hommaa. Kaikki tietää asuntojen hinnat vuonna 2000, ja kaikki tietää asuntojen hinnat vuonna 2015. Niissä on aivan mieletön ero.

Silti vuonna 2000 minulla oli suhteessa yhtä hyvät tulot kuin nyt ja minulla ei ollut varaa yhtään nykyistä parempaan asuntoon.

Eli pitäisi vertailla rinnakkain ostovoiman muutosta, rahan arvon muutosta ja hintojen muutosta.

Äänestä
  • Asuntojen hinnat ovat siis 2000- luvulla nousseet. Hyvä huomio. Niin ovat myös palkatkin, ihan vaan tiedoksi. Tilasto taas kertoo siitä, että ihmiset uskaltavat elää ja käyttävät rahaa saadakseen haluamansa. Pelko siis pois ja ostoksille. Pessimisti kun ei koskaan saavuta mitään. Ilmankos pessimistituhnu on niinkin katkeroitunut, kun palstalla huomataan. Mikä tietysti on surullista.

    Äänestä

  • Se nyt vähän riippuu siitä, mitä lähdetään miettimään.

    Jos kyseessä on puhtaasti akateeminen: "nouseeko asuntojen arvo", niin olet oikeassa. Ostovoima, tai ainakin inflaatio, pitää huomioida. Hinta ei kerro oikeastaan mitään.

    Jos taas on kyseessä käytännönläheisempi: "olisiko minun kannattanut ostaa X vuotta sitten", niin silloin meitä kiinnostaa hinta, ei arvo. Hinta kun lukittuu ostohetkellä, samoin kuin tarvittavan lainan määräkin noin yleisesti ottaen...

    Tämä vastaa oikein hyvin kysymykseen, josko keskimäärin olisi kannattanut odotella vuosi vuokralla, mikäli asumiskulut olisivat olleet samaa tasoa kuin omistusasunnossa lukuunottamatta lainanlyhennyksiä. Vastaus on ei. Toki kysymys on sinänsä sekin varsin akateeminen, mutta palstan Lukien ja Whoknowswhattien mätkimiseen tällainen data on oikein hyvää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pundit kirjoitti:

Laskin Suomen Pankin sivuilta uusien nostettujen asuntoinojen keskimäärän 2000-luvulta. Tänä vuonna on tammi-syyskuun aikana nostettu hieman enemmän uusia asuntolainoja, kuin 2000-luvulla keskimäärin samaan aikaan. Tänä vuonna on tähän saakka nostettu uusia asuntolainoja 10,773 miljardia euroa. Keskimäärin 2000-luvulla on uusia asuntolainoja samaan aikaan nostettu 10,636 miljardia euroa.
.
Huippuvuosi on 2008, jolloin tammi-syyskuussa nostettiin uusia asuntolainoja 14,61 miljardia euroa. Tänä vuonna uusia asuntolainoja on nostettu enemmän kuin vuosina 2014, 2013 ja 2009 samaan aikaan.
.
Pelkät numerot eivät tässä ole välttämättä kuin suuntaa antavia. Mielenkiintoisempaa ehkä olisikin, jos suhteuttaisi uudet asuntolainat asuntojen hintakehitykseen ja keskimääräiseen asuntovelan määrään. Eli vertaisi uusien asuntolainojen määrää vaikkapa 65 prosenttiin asunojen hintatasosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu