Eläkevakuutus asuntosäästöksi

Lirissä ollaan ja pahassa...

Kohta 10v maksanut eläkevakuutukseen ja tällä hetkellä karttunut sinne rahaa n. 7000€.
Eläkevakuutuksen purkaminen on mahdollista vain jos kuolee, jää työttömäksi tai tulee avioero?!!!

Meidän 3-henkinen perheemme asuu vuokralla (vuokra 814€/kk) ja toinen aikuisista on työttömänä.
Olemme yrittäneet saada asuntolainan, mutta emme sitä saa, koska ei ole säästöjä ja toinen aikuisista työtön.

Ihan järjetöntä maksaa vuokraa kuukaudessa noin paljon, kun oman asunnon lainan lyhennys voisi olla pienempi. Näin rahaa jäisi enemmän kuukaudessa elämiseenkin, eikä tarvitsisi turvautua Visaan aina ennen seuraavaa palkanmaksua.

Voisikohan eläkevakuutuksen muuttaa asuntosäästämiseksi ja näin ollen saisimme sen asuntolainan jossain vaiheessa? Tämä ratkaisu olisi meidän pienituloiselle perheellemme tällä hetkellä kannattavampi ratkaisu, kuin että miettiä tulevaisuutta ja sitä että paljonko eläkkeellä ollessani on rahaa käytössä.
Olisikohan tuo tarpeeksi hyvä peruste purkaa eläkevakuutus, kun tarvitsisi rahan asuntolainaa varten?
7201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mandatum kertoo näin:
"Henkilökohtaisen vapaaehtoisen eläkevakuutuksen voi irtisanoa ainoastaan verolainsäädännössä määritellyissä tilanteissa, jotka ovat myös eläkevakuutuksen ehdoissa. Eläkevakuutuksen irtisanomiseen oikeuttavat tilanteet ovat aviopuolison kuolema, avioero sekä eläkevakuutuksesta riippuen pysyvä työkyvyttömyys tai pitkäaikainen työttömyys, joka on jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään vuoden.

Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti"

Kysy omasta yhtiöstäsi.

Äänestä

•vakuutuksen ottaja on ollut työttömänä vähintään vuoden
•vakuutuksen ottaja jää pysyvästi työkyvyttömäksi
•vakuutuksen ottajalle tulee avioero
•vakuutuksen ottajan puoliso kuolee.

Nuo ovat ainoat syyt, joiden perusteella voi irtisanoa eläkesopimuksen. Muita syitä ei ole.

Muista myös, että jos joku ehdoista täyttyy, ja saat varat nostettua, niin summasta menee vero. Pääomaveroprosentin mukaan, eli tällä hetkellä 30%. Lisäksi vakuutusyhtiö perii määrättyjä kuluja, eli summasta saat käteen noin 2/3. Eli noin 4700€.

Äänestä
  • Onko tiedot hukassa?. Pääomaveroa maksetaan VAIN VOITOSTA. Eli jos aloittaja maksellut 10 vuoden aikana 5000 euroa vakuutuksia niin koroista 2000 eurosta maksetaan se 30% veroa.

    Äänestä


Kysy pankilta käykö tuo säästösumma vakuudeksi?

Äänestä

Kuinka TYHMÄ on ihminen joka ottaa eläkevakuutuksen???

Äänestä

Minä vain poistan nordeassa tulevista maksuista eläkevakuutusmaksun, joka kuukausi.

Rahat saan käyttöön 2040-luvulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedonjanoinen1 kirjoitti:

Lirissä ollaan ja pahassa...

Kohta 10v maksanut eläkevakuutukseen ja tällä hetkellä karttunut sinne rahaa n. 7000€.
Eläkevakuutuksen purkaminen on mahdollista vain jos kuolee, jää työttömäksi tai tulee avioero?!!!

Meidän 3-henkinen perheemme asuu vuokralla (vuokra 814€/kk) ja toinen aikuisista on työttömänä.
Olemme yrittäneet saada asuntolainan, mutta emme sitä saa, koska ei ole säästöjä ja toinen aikuisista työtön.

Ihan järjetöntä maksaa vuokraa kuukaudessa noin paljon, kun oman asunnon lainan lyhennys voisi olla pienempi. Näin rahaa jäisi enemmän kuukaudessa elämiseenkin, eikä tarvitsisi turvautua Visaan aina ennen seuraavaa palkanmaksua.

Voisikohan eläkevakuutuksen muuttaa asuntosäästämiseksi ja näin ollen saisimme sen asuntolainan jossain vaiheessa? Tämä ratkaisu olisi meidän pienituloiselle perheellemme tällä hetkellä kannattavampi ratkaisu, kuin että miettiä tulevaisuutta ja sitä että paljonko eläkkeellä ollessani on rahaa käytössä.
Olisikohan tuo tarpeeksi hyvä peruste purkaa eläkevakuutus, kun tarvitsisi rahan asuntolainaa varten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu