Eläkeläisille oma puolue

Eläkeläisiä on Suomessa niin paljon, että ansaitsisivat oman puolueensa. Eläkeläiset ovat ovat enenevässä määrin yhteiskunnan riiston kohteina. Tämä siksi, että heillä ei ole tarpeeksi voimakasta edunvalvontaa.

Senoiripuolueesta wikipedia sanoo:

Suomen Senioripuolue (SSP) oli suomalainen eläkeläisten asioihin keskittynyt puolue.

Tuossa olisi hyvä lähtökohta alkaa rakentaa uutta puoluetta. Tietysti eläkeläisiäkin on monenlaisia ja etujen valvonta ei välttämättä olisi yhtenäistä. Kuitenkin yhteistä löytyy riittävästi. Puolue pystyisi saamaan kansanedustajia helposti nykyisten isojen puolueiden verran.

Eläkeläisten joukossa on runsaasti sellaisia ihmisiä, jotka pystyisivät aktiivisesti osallistumaan puoluetoimintaan. Tarvittaisiin joitakin vain panemaan homma alulle.
10130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nuoremmat politikot eivät anna mitään arvoa vanhuksille. Puolueen muodostaminen aiheuttaa uuden toivottoman tilanteen vanhuksille,koska
mikään heidän ehdotuksensa ei mene läpi. Vanhusten on muuten hyvä
lyöttäytyä yhteen tukemaan toisiaan yhteisillä varoillaan. Eläkeläisten on
tehtävä "MORATORIUM" verojen keräystä vastaan vanhuksilta. Mitä valtio
voi heille tehdä,heittää kaikki vanhukset vankilaanko ???????

Äänestä

Moni eläkeläinen ajattelee ensin omaa napaansa, mutta kun saavat lisää tietoa, niin lopettavat haihattelun. Puheet paluusta johonkin vanhaan indeksiin on ihan pöljiä. Eläkeläiset saa jo nyt paljon suurempia eläkkeitä pienemmillä maksuilla kuin lapsensa ikinä tulevat saamaan.

Äänestä

Eläkeläisten puolue - Suomen Senioripuolue lopetettiin 31.12 2014. Nyt sitten kaivataan eläkeläisten puoluetta, haloo, miksi se ei kiinnostanut silloin kun se toimi? Meitä oli muutama aktiivi, jotka pyöritettiin sitä lähes omilla rahaoillamme, kun jäsenet eivät maksaneet jäsenmaksujaan. Kyllä , eläkeläiset saavat ihan itse katsoa peiliin. Valtapuolueet ja persut saivat eläkeläisten äänet ja niinpä Seniorit putosivat puoluerekisteristä 2011. Nyt ei mikään puolue pidä eläkeläisten ja vanhusten puolia. Käykää edes allekirjoittamassa Kansalaisaloite ARVOKAS VANHUUS https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1282 KIITOS!
Anja Koivistoinen

Äänestä
  • Kyllä seniorien toimet ja taidot tiedetään ja tunnetaan. Osaamattomuutenne on parhaassa käytössä täällä palstalla ja sen huonoissa mielipiteissä.

    Arvottoman pässinpäät! Eduskunnassa on hoidettava kaikkien suomalaisten asiat, ei ainoastaan meidän seniorien.

    Jos istuisitte Eduskunnassa omaa napamannerta tuijottamassa, olisi tilanne karmea.

    Äänestä

  • Voiko karmeempaa porukkaa olla mitä nykyisetkin pönttöpäät eduskunnassa on?
    Maahan lappaa miestä kuin saluunanovista ja kukas maksaakaan tuon lomalaisten elämisen? Voin sanoa suoraan nyt suomea viedään pohjamutiin ja sieltä ei ihan helposti noustakkaan ja syy on täysin hallituksen eli pönttöpäitten joilla ei ole järjenhiventäkään tallella.

    Äänestä

Ruotsissa 17 000 karkotuspäätöksen saanutta pakolaista seikkailee tietymättömissä ja mitä ilmeisemmin he ovat nyt siirtymässä suomeen. Kuka on vastuussa rikollisista joita tuossa muuttajien joukossa on paljon ja mitä konnuuksia he suunnittelevat täällä sen tulemme kohta näkemään.

Äänestä

Eläkeläisillä on jo oma puolue, SDP.

Äänestä
  • Täyttä paskaa on SDP se on nähty ja kaiken lisäksi Rinne kannattaa rajatauki kaikille onko se jotain isänmaallista kysyn minä?

    Äänestä

  • "Eläkeläisillä on jo oma puolue SDP!"
    Lyhyt on muisti eläkeläisillä. Koivisto, Lipponen, Ahtisaari ja Halonen SDP :läisiä hoveineen kaikki. EU, taitettu indeksi, kansaneläkkeen pohja-osan leikkaus ja palvelujen heikennykset. Kokoomus, keskusta ja SDP = Suomen tuhoajia.

    Äänestä

Täyttä paskaa kaikki nyt tarvitaan sotilaallinen johto ja nämä pönttöpäät hallituksesta ulos ja äkkiä muuten tilanne menee täysin suohon.
Jos ei ymmärretä mitä porukkaa maahamme nyt lappaa niin on täysi tomppeli ja idiootti ja kohta se tulee silmille ja voimalla koko pommipäitten paskajoukko.
Sotaa pakoon lähteneet kamelinpaskapakolaiset täytyy pistää syömään omat jätöksensä ja jos niskuroivat pitää näyttää tietä takaisin ruotsiin ja sekin aseilla jos ei muuten uskota.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eläkevaari kirjoitti:

Eläkeläisiä on Suomessa niin paljon, että ansaitsisivat oman puolueensa. Eläkeläiset ovat ovat enenevässä määrin yhteiskunnan riiston kohteina. Tämä siksi, että heillä ei ole tarpeeksi voimakasta edunvalvontaa.

Senoiripuolueesta wikipedia sanoo:

Suomen Senioripuolue (SSP) oli suomalainen eläkeläisten asioihin keskittynyt puolue.

Tuossa olisi hyvä lähtökohta alkaa rakentaa uutta puoluetta. Tietysti eläkeläisiäkin on monenlaisia ja etujen valvonta ei välttämättä olisi yhtenäistä. Kuitenkin yhteistä löytyy riittävästi. Puolue pystyisi saamaan kansanedustajia helposti nykyisten isojen puolueiden verran.

Eläkeläisten joukossa on runsaasti sellaisia ihmisiä, jotka pystyisivät aktiivisesti osallistumaan puoluetoimintaan. Tarvittaisiin joitakin vain panemaan homma alulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu