Lyhytaikainen kortti ja sakot

Tuli saatua toissapäivänä satasen nopeusrajoitus alueella sakot. Ajoin siviilipoliisin tutkaan ohitustilanteessa 131km/h. Sakkoa tuli 182e. Kysymys kuuluu: voiko tämä vaikuttaa pitkäaikaisen ajokorttini saamiseen? Minulla on kaikki vaiheet autokoulussa käytynä ja aika poliisille varattuna elokuun alkupuolelle. En ole aikaisemmin sakkoja saanut sakkoja, joten tuo toissapäiväinen on ainoa.
4387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei vaikuta, ellet saa toista sakkoa vuoden sisään lyhytaikaisen kortin ollessa vielä voimassa. Jos toinen sakko tulee, vaikka se olisi vain rikesakko pienestä ylinopeudesta, tai kännykän käyttämisestä ajon aikana, seuraa ajokielto. Ajokiellosta taas seuraa lyhytaikaisen kortin uusiminen uuden kuljettajantutkinnon kautta ja seuraava ajokortti myös lyhytaikainen. Eli ole tarkkana tästä eteenpäin liikenteessä.

Jos ehdit saamaan pitkäaikaisen ajokortin ennen seuraavaa sakkoa, edellinen sakko on edelleen rekisterissä ja vaikuttaa yhteensä kahden vuoden ajan mahdollisiin tuleviin ajokieltoihin siten, että vuoden aikana kolmesta tai kahden vuoden aikana neljästä sakosta tulee ajokieltoa, mutta pitkäaikaisen ajokortin haltijan ei tarvitse suorittaa kuljettajantutkintoa uudestaan.

Vielä viimeiseksi; kaikki sakot vaikuttavat mahdolliseen ajokieltoon yhteensä kolmen vuoden ajan sakon määräytymisestä. Poliisilla on taulukko minkä mukaan ajokiellon pituus määrätään.

Ajele varovasti, niin ei tule enempää seurauksia.

Äänestä
  • Noin se menee, eikä kirjoitukseen ole huomauttamista. Ylinopeus on siitä paha, että jo yhdestä reilusta ylinopeudesta voi tulla vankeutta ja kortti lähtee heti. Vakava piittaamattomuus toteutuu jo 40-50 km/h:n ylinopeudella, paikasta ja ajankohdasta riippuen ja taas kortti lähtee sakkojen lisäksi.

    Äänestä

  • 17-1 kirjoitti:

    Noin se menee, eikä kirjoitukseen ole huomauttamista. Ylinopeus on siitä paha, että jo yhdestä reilusta ylinopeudesta voi tulla vankeutta ja kortti lähtee heti. Vakava piittaamattomuus toteutuu jo 40-50 km/h:n ylinopeudella, paikasta ja ajankohdasta riippuen ja taas kortti lähtee sakkojen lisäksi.

    Kerran tuli istuttua itellä viikonloppu vankilas ja sitte töihin ku ajoin yli 250km/h moottoritiel jossa oli rajoitus 100km/h. Huimat sakot siitä vaa tulla tupsahti meinaa yli 8tonttua🤣 liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja suoraan poliisin tutkaan ja edellä ajava bemmi pääs karkuu. Bemmi sai mennä omia menojaan, Mese jäi sivarin eteen tien varteen. Sakot maksettu jo heti oikeastaan. Kyllähän se ihan pikkusen lompakossa tuntu mutta ei paljon.

    Äänestä

  • Joo, noin se meni vanhan lain aikana, mutta v. 2013 tulivat voimaan liikennevirhemaksut, jolloin systeemit jonkin verran muuttuivat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Petteriiiii95 kirjoitti:

Tuli saatua toissapäivänä satasen nopeusrajoitus alueella sakot. Ajoin siviilipoliisin tutkaan ohitustilanteessa 131km/h. Sakkoa tuli 182e. Kysymys kuuluu: voiko tämä vaikuttaa pitkäaikaisen ajokorttini saamiseen? Minulla on kaikki vaiheet autokoulussa käytynä ja aika poliisille varattuna elokuun alkupuolelle. En ole aikaisemmin sakkoja saanut sakkoja, joten tuo toissapäiväinen on ainoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu