Vartijan oikeuksia ja aseistusta muutettava.......

Olen siis vartijana eräässä piirissä vahtien isoja arvokkaita kiinteistöjä. Viime viikonloppuna oli pahempi tapaus. 3 miestä hyökkäs kimppuun varkautta yrittäen. Yksi alkoi murtaa ovea. Ja kaks muuta paini mun kaa. Sain pamppua käyttäen toisen maahan ja toinen kävi kurkkuun kiinni ja samassa vedin polvella vatsaan. Sai siinä miettiä koulussa opetettua ja hälytin kolleegan paikalle. Onneksi pääsi nopeesti naapurikiinteistöstä ja raudotettiin ne kaks. Kaveri soitti poliisit ja lähdin kolmannen miehen perään. Hän oli päässyt jo sisälle ja samassa kun otin taskulampun hän heitti jollain putkella mua kohti, mutta onneksi sain väistettyä. Sinkosi ulos talosta ja minä perään pampun kanssa. Jotenkin hän kaatusi ja menin päälle ja pitelin. Poliisi tuli hetken kuluttua.

Nyt miehiä epäillään poliisin mukaan vartijan väkivaltaisesta vastustamisesta. Itse en onneksi saanut pahemmin osumaa ku käytin pamppua. Eka siis tippui ihan parista huitasusta pitää kättänsä ja toinen polvipotkulla. Kolmas ryssi ja se pakoyritys oli siinä.

Kysymys kuuluukin: Voinko minä saada syytteitä kun käytin polvea toiseen kaveriin ku en muuta voinut? Mielestäni vartijoilla pitäisi olla enemmän käytössä voimankäyttövälineitä ja tässä tapauksessa jo asekkin. Tuosta selvittiin, mutta entä jos näitä tulee lisää? Tällä vartijointiliikkeellä ei ole edes Oc-sumuttimai. Ne olisivat tuossa tilanteessa olleet enemmän kuin tarvittavia. Meille vaan vakuuteltiin, että työskentely on lähes vaaratonta ja voimankäyttötilanteita tulee todella harvoin. No tässä pienen ajan sisään nuoriso on pyörinyt pihoissa ja kolme kertaa on tullut vastaavia tilanteita. Tää oli se kolmas.

Minä siis kyllä varaudun tähän alaan työturvallisuus ykkösenä. Tässä on oikeesti terveys koetuksella. Tää sen osoitti. Olen sellainen kuitenkin, että saa painia kauan jos minut laittaa maahan. Mutta ei koskaan voi tietää minkä aseen toinen vetää hihasta. Ja koko tarina on täysin totta. Mitä mieltä? Tulisko oikeuksia ja aseistusta muuttaa samanlaiseksi kun poliisilla ?
22361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ja heitä epäillään myös murron yrityksestä.

Äänestä

Kyllä joudut syytteeseen yksilövapauden riistosta ja mielipuolisen väkivallan käytöstä.
Ei missään nimessä mitään oikeuksia kiinniottoon eikä vapauden riistoihin aseista puhumattakaan.

Äänestä

Sinä et tiedä mitään! No ei kyllä joudu syytteeseen koska tossa oli vaarana oma terveys vitun tyhmä!

Äänestä
  • Ilman muuta tulee syyte ja tuomio, lisäksi pitäisi rangaista tyhmyydestä.Valitettavasti vartijat on suurelta osin melkoisia typeryksiä.

    Äänestä

Tarina on paskaa, tai ainakaan kirjoittaja ei (toivottavasti) ole vartijana eikä alalle ryhdy. Ensinnäkään "vartijan väkivaltainen vastustaminen" ei ole mikään rikosnimike ikinä missään, niinkuin ei "murron yrityskään". Suomen rikoslaki ei edes tunne murtoa rikoksena.

Ja "vartijan _aseistus_". Mitä helvettiä?

Äänestä

Olisitko ampunut nämä aseistamattomat pikkupojat? Saisit itse vielä tappo/murhasyytteen. Kannattaako?

Äänestä

Kyllä noi rikosnimikkeet on ja tarina on täyttä totta mene vittuun.

Äänestä

"Mielestäni vartijoilla pitäisi olla enemmän käytössä voimankäyttövälineitä ja tässä tapauksessa jo asekkin."

Vartijoiden ongelma ei ole aseiden puute vaan järjen puute eli esim. pitäisi tajuta milloin murtohälytys on todennäköisesti aiheellinen eikä sinne silloin mennä yksin eikä varsinkaan aleta painia 3 kanssa yksin vaan lähdetään karkuun ja hälytetään suoraan poliisi, jolla on aseet.

Jos vartijalla olisi ampuma-ase, niin todennäköisesti yks sun toinen vartija ammuttaisiin vartijan omalla aseella.

Yhteiskunnassa lähdetään siitä, että vain viranomaisilla on lupa kantaa ampuma-asetta.

"Voinko minä saada syytteitä kun käytin polvea toiseen kaveriin ku en muuta voinut?"

Jos kyseessä oli hätävarjelu sekä sallittu voimakeinojen käyttö, niin et saa syytettä, mutta nämähän ovat aina yksittäistapauksia. Jos saat syytteen, niin kyseessä on voimakeinojen käytön liioittelu ja/tai hätävarjelun liioittelu, jolloin tuomio on lievempi kuin pahoipitelyssä.

Kertomuksen mukaan et saa mitään syytettä, mutta ei se tarkoita, että vartijalla pitäisi olla ampuma-ase! Meinaatko, että ammut jokaisen ihmisen, joka käy päälle?!

Äänestä

Sä taidat olla niitä karkuun juoksevia? Minkä takia olla vartija jos ei osaa toimia mitenkään hätätilanteessa itse? Eikö tämä ala oo justiin se idea, että yllä pidetään turvallisuutta? Ja olenko kirjoittanut ampuvani kaikki pälli? Mielestäni en. Jotenkin huomaa teidän älykkyysosamäärän ku ette pointtia ymmärrä. Mielestäni touhu alkaa mennä siihen suuntaan, että vartiointiliikkeet tarvii kohta aseet. Joka tilanteessa ei poliisia kerkeä soittamaan ja ensisijaisesti pitäs yrittää itekki tilanteet hoitaa eikä kusisukassa heti poliisia soittaa. On näitä nyt ollut muutama tilanne, mutta minä en niitä enää kattele. Toimin jatkossa tilanteen mukaan. Siihen ei teidä mielipiteet/päteminen auta yhtään.

Äänestä
  • Ymmärrän kyllä asian, mutta ampu-aseet on hyvästä syystä pidettävä vain ja ainoastaan viranomaisten hallussa.
    Teidän pitäisi vaatia hyvät voimankäyttövälineet, ja että sumutteet ym. ovat hallussa.

    Koulutus on yleensäkin yksi ongelmista tällä alalla. Voitaisiin vaatia jokaisen yksityisen alan kenttähommiin, miksei vahtimestaripuolellekin pyrkivän käyvän ensin 3v tutkintoa läpi, mikä olisi täysin uusi, tai 3-vuotinen nykyisellään oleva turvallisuusalan/-valvojan koulutus.
    Töiden välissä koulutuksia "pikkaisen" enemmän kuin kerran vuodessa oleva hutki ja huitaise-reenit.
    Ainut kurja asia olisi työvoiman massiivinen väheneminen, mutta silloin palkatkin olisi kohdillaan ja töissä olisi oikeasti hyviä tekijöitä kun psykologisetkin testit tekisivät tehtävänsä.

    Tuollainen ei kuitenkaan ikinä toteutuisi. Asioita ei voi muuttaa, muuten kuin liiton kautta. Eivät hekään ihmeisiin pysty...

    Niinkuin laitoit, tilanteen mukaan menet. Siihen ei aseita tarvita, vaan nopeita hoksottimia, puhetaitoa, sekä ammattimaisen voinkäyttövälineiden hallitsemisen.

    Äänestä

Tarinan kirjoittaja ei ole sekuntiakaan toiminut vartijana. Onneksi.

Äänestä

Olen pidä sinä homo anonyymi runkkari netissä päätä aukoa uskaltava se turpas kiinni ku et mistään tiedä mitään ammu vaikka ittes. :)

Äänestä

Olen samaa mieltä kuin aloittaja otsikossaan: Vartijan oikeuksia ja aseistusta muutettava. Kyllä. Ehdottomasti. Vartijoilta pitäisi nimittäin ottaa se jokamiehenoikeuskin pois. Vartijallahan tämä on, kuten meillä kaikilla. Eli näpistelijän saa lain mukaan ottaa kiinni IHAN KUKA TAHANSA. Siinä ei tarvitse olla vartija, se on jokamiehenoikeus. Ja juu, ehdottomasti kaikki voimankäyttövälineet myös pois vartijoilta. Aika harvoin heillä täyttä settiä kyllä onkaan vyöllään (kaasu, patukka, käsiraudat) mutta mielestäni se pieni ensiapulaukku riittäisi varsin hyvin. Jes. Tähän tähdätään!

Äänestä
  • "Vartijoilta pitäisi nimittäin ottaa se jokamiehenoikeuskin pois. "

    Ja mitenköhän ajattelit tuon lakiuudistuksesi toteuttaa??? Ideasi on yhtä järjetön kuin esim. "varastelu kielletty muilta kuin mustalaisilta"

    Äänestä

Ymmärrätkö itse kuinka hullu olet suorastaan seinähullu.

Äänestä

Hahaha. Mikähän trolli tuotakin on kirjoitellut. No en tiedä sitten. Minusta ainakin sähkölamautin voisi toimia erittäinkin hyvin. Siinä alkaa olemaan jo vähän pelotevaikutustakin mukana.

Äänestä

Noni. Tämähän eskaloitui hienosti. Aloittaja on joku jonne, joka on taas toljottanut juustonuija kovana "Dog-palkkionmetsästäjää" ja luulee olevansa rikostorjunnan etulinjassa. Ei edes tiedä mitä rikoslaissa on. Hyvä yritys toiseen lauseeseen asti.
Ps. Voidaan sopia paikka ja aika. Soita kaikki kaveriskin paikalle.

Äänestä
  • Myös vartijalla on oikeus hätävarjeluun oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi, parhaiten se käynee voimankayttövälineillä(joihin myös ampuma ase kuuluu).Erityisesti yöllä työskentelevillä vartijoilla avun saaminen voi kestää
    kauankin, heille soisin jopa ampuma aseen, kunhan koulutus on riittävän hyvä.Siinä on kysymys myös vartijan työturvallisuudesta.

    Äänestä

Jos vartijoille pitää saada aseet, niin sitten myös koulutus ja palkka on tuplattava. Koulutus jopa triplattava.

Äänestä

Olen sen kyllä tiennyt että olet vartija vitun homo, hyvä kuitenkin että itse asiasta kerrot.

Äänestä

Mene esimerkiksi ydinvoimalaan vartijaksi niin saat aseen.

"Ampuma-asetta, kaasusumutinta ja teleskooppipatukkaa saa kantaa ja käyttää ainoastaan vartija, joka on saanut erityisen voimankäyttökoulutuksen. Ampuma-asetta saa kantaa vain henkivartija- tai arvokuljetustehtävissä sekä huomattavan yleisen edun kannalta merkittävän vartioimiskohteen vartioinnissa, jos tehtävän suorittaminen olosuhteiden johdosta sitä välttämättä edellyttää."

Äänestä

Amerikan yhdysvalloissa vartijoille koulutetaan seuraava toimintajärjestys:
DETECT - DETER - OBSERVE - REPORT

Suomeksi sama on:
HAVAITSE - ENNALTAEHKÄISE - TARKKAILE - RAPORTOI

Käytännössä tämä tarkoittaa:

1) HAVAITSE
Havaitse mahdollinen uhka.

2) ENNALTAEHKÄISE
Yritä ennaltaehkäistä uhka esimerkiksi näkyvillä ololla.

3) TARKKAILE
Jos rikos silti tapahtuu niin tarkkaile tilannetta.

4) RAPORTOI
Raportoi tapahtumat viranomaisille ja toimeksiantajille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Vartijanaoleva kirjoitti:

Olen siis vartijana eräässä piirissä vahtien isoja arvokkaita kiinteistöjä. Viime viikonloppuna oli pahempi tapaus. 3 miestä hyökkäs kimppuun varkautta yrittäen. Yksi alkoi murtaa ovea. Ja kaks muuta paini mun kaa. Sain pamppua käyttäen toisen maahan ja toinen kävi kurkkuun kiinni ja samassa vedin polvella vatsaan. Sai siinä miettiä koulussa opetettua ja hälytin kolleegan paikalle. Onneksi pääsi nopeesti naapurikiinteistöstä ja raudotettiin ne kaks. Kaveri soitti poliisit ja lähdin kolmannen miehen perään. Hän oli päässyt jo sisälle ja samassa kun otin taskulampun hän heitti jollain putkella mua kohti, mutta onneksi sain väistettyä. Sinkosi ulos talosta ja minä perään pampun kanssa. Jotenkin hän kaatusi ja menin päälle ja pitelin. Poliisi tuli hetken kuluttua.

Nyt miehiä epäillään poliisin mukaan vartijan väkivaltaisesta vastustamisesta. Itse en onneksi saanut pahemmin osumaa ku käytin pamppua. Eka siis tippui ihan parista huitasusta pitää kättänsä ja toinen polvipotkulla. Kolmas ryssi ja se pakoyritys oli siinä.

Kysymys kuuluukin: Voinko minä saada syytteitä kun käytin polvea toiseen kaveriin ku en muuta voinut? Mielestäni vartijoilla pitäisi olla enemmän käytössä voimankäyttövälineitä ja tässä tapauksessa jo asekkin. Tuosta selvittiin, mutta entä jos näitä tulee lisää? Tällä vartijointiliikkeellä ei ole edes Oc-sumuttimai. Ne olisivat tuossa tilanteessa olleet enemmän kuin tarvittavia. Meille vaan vakuuteltiin, että työskentely on lähes vaaratonta ja voimankäyttötilanteita tulee todella harvoin. No tässä pienen ajan sisään nuoriso on pyörinyt pihoissa ja kolme kertaa on tullut vastaavia tilanteita. Tää oli se kolmas.

Minä siis kyllä varaudun tähän alaan työturvallisuus ykkösenä. Tässä on oikeesti terveys koetuksella. Tää sen osoitti. Olen sellainen kuitenkin, että saa painia kauan jos minut laittaa maahan. Mutta ei koskaan voi tietää minkä aseen toinen vetää hihasta. Ja koko tarina on täysin totta. Mitä mieltä? Tulisko oikeuksia ja aseistusta muuttaa samanlaiseksi kun poliisilla ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu