KEPUn Juha Sipilän laskelmissa taas miljardivirhe

Valtiovarainministeriön laskelma osoittaa, että valtiontalouden alijäämän supistaminen 2 miljardiin euroon vuoteen 2019 mennessä edellyttäisi 3,2 miljardin euron sopeutusta ensi vaalikaudella. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän säästölistassa on yli miljardin euron aukko pelkästään valtiontalouden puolella heidän omiin tavoitteisiinsa nähden. Asiasta tiedotti elinkeinoministeri Jan Vapaavuori tänään.

KEPUn kymppi Juha Sipilä totesi taannoin, että julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta on noussut 58 prosenttiin.

Silloinkin isot luvut olivat Juha Sipilälle liian vaikeita. Tuo Sipilän väitehän ei nimittäin pidä ollenkaan paikkaansa. Julkisen sektorin osuus BKT:stä on nimittäin n. 20 %. Sipilällä olivat menneet suloisesti sekaisin julkiset menot ja julkinen sektori.
1352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tässä on taas esimerkki Sipilän osaamattomuudesta. Huh huh!

Äänestä
  • Tulee mieleen Kreikan osaaminen... sielläkin luvut vaihtelevat viikottain.
    Onkohan tämän Sipilä keskustalta kaikkien aikojen kusetus?

    Äänestä

Aprilliä syö silliä juo kuravettä päälle.

Äänestä
  • Valitettavasti Sipilän miljardien eurojen virhe ei ole aprillipila.

    Äänestä

  • Sipilä on lahjaton pelle, jonka osaamattomuus toivottavasti paljastuu äänestäjille ENNEN eduskuntavaaleja.

    Äänestä

Ei mitään uutta

Äänestä

Virhe?

Ei Sipilä olekaan puhunut koko sopeutuksesta pelkästään leikkauksina:D Tuppi aikoo pistää Suomen pysäyksiin leikkaamalla koko sopeutustarpeen. Se taas johtaa lisäsopeutuksiin. Eli sopeutuskierteeseen.

Sinulla in vain sellainen virhe että sinä ymmärrä kokonaisuutta. katsot ainoastaan säästöinä koko sopeutuksen, niin kuin Demarit ja kokoomus on katsoneet koko menneen hallituskauden.

Kannattaa mennä sen puken päähän, avata silmät ja katsoa siitä pukesta uloskin.

Äänestä

Sipilälle isot luvut ovat kertakaikkiaan ylivoimaisen vaikeita. Sipilälle miljardi sinne tai miljari tänne on samantekevää. Niinhän se voi hänelle itselleen ollakin, mutta tuollaisesta tyypistä ei ole pääministeriksi.

Juha Sipilähän on joutunut naurunalaiseksi jopa oman puolueen tupailloissa. Siellä hän yritti kömpelöä vertausta halkopinoista maapallon ympäri havainnollistamaan valtion velkaa. Paikalla olleet keskustalaiset melkein nauroivat Sipilän pihalle, sillä sen verran pieleen Sipilä oli asian laskenut.

Äänestä

Toivottavasti vaalitenteissä toimittajat panevat Sipilän lujille. Näin hänen osaamattomuutensa paljastuu äänestäjille.

Äänestä

Sipilä teki 10 miljoonaa euroa paskalailla. Tämän pelin Sipilä hallitsee.

Äänestä

Taas vääryys vallan saapi.

Äänestä

5 5 5=15 - pieni luku mutta suuri merkitys kilpailukykyyn!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

Valtiovarainministeriön laskelma osoittaa, että valtiontalouden alijäämän supistaminen 2 miljardiin euroon vuoteen 2019 mennessä edellyttäisi 3,2 miljardin euron sopeutusta ensi vaalikaudella. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän säästölistassa on yli miljardin euron aukko pelkästään valtiontalouden puolella heidän omiin tavoitteisiinsa nähden. Asiasta tiedotti elinkeinoministeri Jan Vapaavuori tänään.

KEPUn kymppi Juha Sipilä totesi taannoin, että julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta on noussut 58 prosenttiin.

Silloinkin isot luvut olivat Juha Sipilälle liian vaikeita. Tuo Sipilän väitehän ei nimittäin pidä ollenkaan paikkaansa. Julkisen sektorin osuus BKT:stä on nimittäin n. 20 %. Sipilällä olivat menneet suloisesti sekaisin julkiset menot ja julkinen sektori.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu