Aisankannattajat kootkaa rivinne hevonen kakki

Kansasta 74% vastustaa pakkoruotsia, mutta poliitikot ja media sen kuin toitottaa lähes yhdestä suusta pakkoruotsin ilosanomaa milloin mihinkin verukkeeseen vedoten, ja lisäksi myös valehtelevat päin naamaa. Demokratia on kaukana näiltä hallituksen limaskoilta he ovat pelkkiä ruotsituksen aisankannattajia.
3118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuo ala-arvoinen sanolehdeksi itseään tituleeraava "saunan sytyke" alkaa olla sellaisessa tilassa ainakin UUTISOINNILTAAN että veikkaan saattohoidon kestävän esim. v2019 saakka.

Vasemmistoliitto vihertynyt jo kauttaaltaan

Viherpropagandan suomalaisen työn edelle asettaa vasemmistoliitolaisista jo lähes kaikki ja vain vihreät luonnollisesti hieman edellä. Yhtä syöpää nykyään koko puolue.

Toivottavasti suomen

asiat menis täysin päin vittua lopullisesti. Täällä ei uutisissa ole muuta kuin vittuilua kansalle

Mitä porukkaa nämä venäjä-mieliset ovat?

Mitä porukkaa nämä palstalla mellastavat venäjä-mieliset ovat? Minkä puolueen kannattajia he ovat?

MIKÄ ON PAREMMIN KUIN 2011??

Kannattaa muistaa mitä kaikkea fantastista on mennyt Nokioita myöten, ennenkuin antaa äänensä nykyhallituspuolueille. Samoilla sama paskapolitiikka jatkuu. Lukuisia protestiääniä persuille vaan.

Äänestä

Äänestetään toinen linja,niin päästään pakkoruotsista.

Äänestä
  • Kenelle seuraava RKP:n Freudenthal-rasistimitali ?

    Miksi kuuluisaa rasistimitalia ei ole jaettu vuosiin, vaikka RKP jakaa verovapaata säätiölahjusrahaa sopiviksi katsomilleen lahjottaville ?

    Lahjuksilla ostetaan poliitikkojen tuki RKP:n pakkoruotsille ja kielirasismille.

    Sinäkin muutoslainen anna äänesi eliitti ruotsalaisille ja palvele heitä kuuliaisena mitä olet tehnyt tähänkin asti polvesi pahkuraisina ja selkäsi loppuun ajettuna, sillä sinä olet orja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


RuotsitustaPakolla kirjoitti:

Kansasta 74% vastustaa pakkoruotsia, mutta poliitikot ja media sen kuin toitottaa lähes yhdestä suusta pakkoruotsin ilosanomaa milloin mihinkin verukkeeseen vedoten, ja lisäksi myös valehtelevat päin naamaa. Demokratia on kaukana näiltä hallituksen limaskoilta he ovat pelkkiä ruotsituksen aisankannattajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu