Kipujeni syytä ei ole suostuttu tutkimaan AUTTAKAA

Jos joku on sitä mieltä, että minulla Suomalaisella kansalaisella on oikeus siihen, että kipuni tutkitaan ja että tutkimusten tuloksien mukaan jos mahdollista kipujani lievitetään niin, olkaa armollisia ja kirjoittakaa nimenne, tähän avunpyyntölistaani?
Kas kun nyt kun olen kipujen vuoksi valvonut 10 vuotta, sydämeni sai valvomisesta tarpeekseen ja siihen tuli vikaa. Ja kun nyt vuodenvaihteessa olin sairaalassa, missä sydänvikani todettiin, lääkärin kirjoittamassa loppulausunnossa ei sanallakaan ole sanallakaan mainittu sitä, että kipujen vuoksi olen valvonut 10 vuotta.
Olen vuonna 2007 pyytänyt Terveydenhoidon Oikeusturvakeskukselta apua siihen, että suostuttaisiin tutkimaan olisiko mahdollista lievittää kipujani jollakin muilla konsteilla, kun kipulääkkeillä niin, tuohon pyyntööni ei suostuttu. Terveydenhoidon Oikeusturvakeskus kehotti silloin minua tekemään valituksen ja tein heidän toivomusten mukaan sellasen, joka pitkällisen prosessin jälkeen kulkeutui lopulta eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka valituspäätökseen kirjoitti jotakin tähän tapaan, tästä asiasta ei saa enää valittaa.
Minä kyllä jo silloin, tuon valituspäätöksen saatuani tiesin, että kiellosta huolimatta olisin ollut oikeutettu valittamaan kansainvälisiin ihmisoikeusjärjestöihin, mutta sairas kun olin, niin olin väsynyt ja tympääntynyt jatkamaan pitkäkestoista valituskierrettä, ja kun en millään ymmärtänyt sitä, miksi tässä maassa ei suostuttu tutkimaan sitä, voisiko olla mahdollista voida lievittää kipua jollakin muullatavoin, kun kipulääkkeiden avulla?
Että nyt kun kivun vuoksi 10 vuotta valvottuani sydämeni on saanut valvomisesta tarpeekseen, eikä vieläkään näytä sille, että minulla olisi mahdollisuutta saada selvyyttä terveydenhuollon kautta siihen, olisiko olemassa jokin muu keino lievittää kipujani, kun kipulääkkeet niin, kun en enää mitään muuta keinoa keksinyt saada kipuni syyt, ja niiden lievitysmahdollisuudet selvitetyksi kun pyytämällä näillä sivustoilla kaikilta mahdollisilta kansalaisilta tukea siihen, että Suomen terveydenhuollossa suostuttaisiin vihdoinkin tutkimaan, onko kipujeni lievitys ilman kipulääkkeitä mahdollista siksi, pyydän, olkaa armollisia ja allekirjoittakaa tämä avunpyyntöadressini?
2231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikki valtion verotulot menee mädätyksen ylläpitoon ja lisäämiseen . Ei kantasuomalaiset saa lääkärien tunaroimina mitään muuta kuin saatananmoisen inhon lekureita kohtaan ! Särkyineen .

Äänestä

Tänne ei saa laittaa yhteystietoja ja en todellakaan ala kertomaan nimeäni tänne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


riittakerttuli kirjoitti:

Jos joku on sitä mieltä, että minulla Suomalaisella kansalaisella on oikeus siihen, että kipuni tutkitaan ja että tutkimusten tuloksien mukaan jos mahdollista kipujani lievitetään niin, olkaa armollisia ja kirjoittakaa nimenne, tähän avunpyyntölistaani?
Kas kun nyt kun olen kipujen vuoksi valvonut 10 vuotta, sydämeni sai valvomisesta tarpeekseen ja siihen tuli vikaa. Ja kun nyt vuodenvaihteessa olin sairaalassa, missä sydänvikani todettiin, lääkärin kirjoittamassa loppulausunnossa ei sanallakaan ole sanallakaan mainittu sitä, että kipujen vuoksi olen valvonut 10 vuotta.
Olen vuonna 2007 pyytänyt Terveydenhoidon Oikeusturvakeskukselta apua siihen, että suostuttaisiin tutkimaan olisiko mahdollista lievittää kipujani jollakin muilla konsteilla, kun kipulääkkeillä niin, tuohon pyyntööni ei suostuttu. Terveydenhoidon Oikeusturvakeskus kehotti silloin minua tekemään valituksen ja tein heidän toivomusten mukaan sellasen, joka pitkällisen prosessin jälkeen kulkeutui lopulta eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka valituspäätökseen kirjoitti jotakin tähän tapaan, tästä asiasta ei saa enää valittaa.
Minä kyllä jo silloin, tuon valituspäätöksen saatuani tiesin, että kiellosta huolimatta olisin ollut oikeutettu valittamaan kansainvälisiin ihmisoikeusjärjestöihin, mutta sairas kun olin, niin olin väsynyt ja tympääntynyt jatkamaan pitkäkestoista valituskierrettä, ja kun en millään ymmärtänyt sitä, miksi tässä maassa ei suostuttu tutkimaan sitä, voisiko olla mahdollista voida lievittää kipua jollakin muullatavoin, kun kipulääkkeiden avulla?
Että nyt kun kivun vuoksi 10 vuotta valvottuani sydämeni on saanut valvomisesta tarpeekseen, eikä vieläkään näytä sille, että minulla olisi mahdollisuutta saada selvyyttä terveydenhuollon kautta siihen, olisiko olemassa jokin muu keino lievittää kipujani, kun kipulääkkeet niin, kun en enää mitään muuta keinoa keksinyt saada kipuni syyt, ja niiden lievitysmahdollisuudet selvitetyksi kun pyytämällä näillä sivustoilla kaikilta mahdollisilta kansalaisilta tukea siihen, että Suomen terveydenhuollossa suostuttaisiin vihdoinkin tutkimaan, onko kipujeni lievitys ilman kipulääkkeitä mahdollista siksi, pyydän, olkaa armollisia ja allekirjoittakaa tämä avunpyyntöadressini?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu