Illanistujaiset joihin kaikilla ei ole asiaa

Voiko luokitella työpaikkakiusaamiseksi kun minua ei ole kutsuttu kertaakaan mukaan vapaa-aikana vietettyihin illanistujaisiin? Olen ollut 2 vuotta töissä firmassa ja ainakin neljä kertaa ovat viettäneet isoja juhlia joissa ymmärtääkseni kaikki muut ovat olleet mukana. Tai ainakin kutsuttuna. Kaikkien yhteinen, isoin pomo, ei ole ollut mukana eikä tietoinen näistä.
Lisäksi, yritykseen tuli muutama kk sitten uusi työntekijä josta tuli ystäväni, puhelemme usein töissä kaikenlaista. Muut työntekijät ovat huomanneet tämän ja uskon sen olevan syynä että tätä uuttakaan ihmistä ei kutsuttu viime viikkoisiin juhliin mukaan. Juhlien piti pysyä salassa, mutta tietysti kuulimme asiasta.
Pahoitin mieleni tosissaan ja menin kysymään asiasta työ"kaveriltani", joka on yleensä ollut (esittänyt olevansa) minulle kaikkein ystävällisin. Kysyin suoraan mikä homman nimi on, miksi kaikki muut ovat olleet juhlissa, paitsi me. Vastauksena sain paniikinsekaista änkytystä ja selitystä siitä että juhlat olivat vapaa-ajalla ja mukana oli vanhoja työntekijöitä. Poistuin sanaakaan sanomatta.
Olen kuullut kerran aiemmin juttua että olisivat juoneet baarissa firman piikkiin. Nyt mietinkin, jos näissä juhlissa on laitettu kuluja firman piikkiin, niin eikö sen pitäisi olla kiellettyä, kun tilaisuuteen ei ole kutsuttu koko henkilökuntaa?
Mietin myös, että juhlia on ollut järjestämässä hlö joka on yrityksmme henkilöstön edustaja. Eikö tällaisella nimellä olevan tulisi huomioida työilmapiiriä, vai eikö muka yhden tietyn henkilön syrjiminen ja eristäminen ole paheksuttavaa tai työilmapiiriin vaikuttavaa, jos syrjiminen tapahtuu vapaa-ajalla..?
Joka tapauksessa, mielestäni erittäin lapsellista toimintaa aikuisilta ihmisiltä. Jopa päiväkodissakin on sääntö, että jos jollain on juhlat, niin joko kaikki kutsutaan tai sitten ei ketään.
235451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Asiassa on jotain pielessä, kun se yritetään salata joiltakin. Varsinkin, jos juhlitaan firman piikkiin, pitäisi olla kutsu mennä kaikille.

Äänestä

Mitään uutta..meilläkin yksi toimiala pitää työntekijöiden läksiäisiä joissa firman kustantamaa tarjoilua. Tosi mallikasta toimintaa kun yritetään olla samaa yksikköä. Me muut ei taideta olla niin viinan peräään...

Äänestä

Heh-heh, vaihda asennetta: I'm not gonna frie your burger!

Äänestä

Työpaikolla on sisäpiiri ja sisäpiirin ulkopuoliset. Kumpaan sinä kuulut? Sisäpiiriläiset jakavat kiinnostavat työt, koulutukset ja juhlat keskenään. Ulkopuoliset kuulee näistä myöhemmin, tapahtumien jälkeen.

Äänestä
  • Syyt
    -en kerro yksityielämästäni mitään
    -en kuuntele takanapäin puhujia
    -tulen toimeen niiden työkavereiden kanssa joista sisäpiiriläiset eivät pidä ja joista puhuvat nurkan takana (minusta myös)
    -keskityn työhöni en lusmuile
    -pidän taukoni eri aikaan kuin sisäpiiriläiset
    -kyseenalaistan asioita ja kykenen sanomaan asiani suoraan. Kommentoin ja annan palautetta myös johdolle ja tuon epämieluisia asioita julki.
    -otan asioista selvää ja päivitän tietoani hiljaisina hetkinä (ammattikirjallisuus ym.tahot)

    En pokkuroi herrojen enkä narrien edessä eikä ole tarve takanapäin suoltaa suustaan sontaa.

    Äänestä

  • en kuulu piireihin kirjoitti:

    Syyt

    "Kommentoin ja annan palautetta myös johdolle ja tuon epämieluisia asioita julki."
    Miten esimiehet suhtautuvat sinuun? Vi**uillaanko sinulle tämän vuoksi?

    Meillä esimies on hyvää pataa sisäpiirin kanssa ja tekee melko lailla selväksi, että me ulkopiiriläiset olemme todellakin sivuseikka. Kun pomolta kysyy jostain arasta asiasta, hän ei mielellään keskustele, vaan tölväisee menemällä henkilökohtaisuuksiin ja häipyy. Tämän jälkeen sisäpiiri alkaa pommittaa widuilemalla puheeksi otetusta aiheesta. Esimiehen esimies taas käskee selvittää asiat oman esimiehen kanssa.

    Äänestä

Mä en taas halua firman yhteisiin juhliin.
Sen verran tullut useimpien kollegoiden taholta kökköä niskaan tässä vuosien aikaan, ja ihan pyytämättä ilman omaa syytä, etten viitsi enää todellakaan haaskata vapaa-aikaani tällaisten seuraan saati heidän silmätikkuna olemiseen.
Niin hyvää se ilmainen viina ja ruoka ei nyt kuitenkaan ole.

Äänestä
  • Samma här.

    Äänestä

  • tyylilleen usko kirjoitti:

    Samma här.

    Myös minulle riittää työssä vietetty aika työkavereiden kanssa. Tosin eipä minua bileisiin kutsutakaan :D Yhteisestä historiasta löytyy myös muuta loan heittoa ja mustamaalaamista. Oli tapahtumia, joiden valossa suorastaan pelottaisi lähteä sellaisten ihmisten kanssa yhtään mihinkään.

    Äänestä

  • En menisi mukaan vaikka kutsuttaisiin. Siedän juuri ja juuri sen hetken työpäivästä mikä on pakko.
    Naisvaltainen ala ja hyvin sisäsiitoinen. Johto saisi pistää koko lammaslauman kiertoon.

    Äänestä

  • Eräässä työpaikassa oli tällainen sisäsiittoinen kerho, joka yritti savustaa itselleen epämieluisat ihmiset ulos koko työpaikasta. Firman bileetkin sisäpiiri oli ominut itselleen. Kerran eräs ei-toivottu henkilö päätti lähteä illanviettoon mukaan kaikesta huolimatta. Hän kuitenkin sairastui ruokamyrkytykseen juuri ennen juhlia. En koskaan sanonut ääneen, mutta epäilin, että hänen eväänsä käsiteltiin tarkoituksella mahataudin aiheuttamiseksi. Tapauksen jälkeen aloin miettiä hyvin tarkasti, mitä työpaikan jääkaapissa säilytin.

    Äänestä

Meilläkin toimii työyhteisössä "mukava porukka", johon kuuluu linja-autolastillinen valikoituja henkilöitä. Tällä ryhmällä on myös oma sähköposti- ja puhelinrinki. Tullessani tuohon mätäpesään joitakin vuosia sitten, minut otetttin "koeajalle" em. porukkaan, mutta ajan myötä minut on heitetty siitä ulos ja olen jopa joutunut työpaikkakiusatuksi. Em. ryhmän johtohahmon toiminta on ristiriitaista; hän suitsuttaa hyvän työilmapiirin puolesta työpaikkakokouksissa ja muissa kissanristiäisissa, puhuu "yhdestä suuresta perheestä", ym.ym., mutta kuitenkin ylläpitää em. ryhmän toimintaa ja eristää osan ulkopuolelle. Hän puhuu "paskaa" ryhmän ulkopuolisista jne.

Äänestä
  • On hyvä huomata että on paljon samanhenkistä ajattelijaa,niin ei tarte olla yksin.Käyköhän noi limanuljaska kpäät lukemassa täällä viestejä.Mä luulen ,että meidän pepe peennuolija on lukenut kun äijä on ottanut silmätikuksi kaikki jotka sanoo sille asiat päin.naamaa.

    Äänestä

Olen jo kerran ottanut kantaa tässä viestiketjussa liittyvään asiaan, mutta otanpa uudelleen. Meille tuli taloon uusi työntekijä, jolle annettiin osa minun tehtävistäni. Minulle ei tarjottu tilalle mitään "lisätyötä". Palkkani siis pieneni. Esimies vain totesi työnjakopalaverissa, että tuolle uudelle tt:lle on saatava ns. kokopäviätoimi, ja että minun olisi hyvä luopua jostakin; hän vetosi mm. työilmapiiriin.
Tänään yllätin tuon uuden työntekijän ja talossamme vähän pidempään olleen "perehdytyspalaverista". Tämä kokeneempi puhu minusta pskaa. Kun yllätin heidät "palaveeraamasta", he kumpikin kärähtivät punaisiksi ja hämmentyivät täysin...

Olisiko minun aihetta kysyä tuolta uudelta; "Oletko jo valinnut puolesi?" tai "Kenen joukoissa seisot?"

Äänestä

Vapaa-ajalla ja omilla rahoilla työkaverit voivat hengailla keskenään miten itseään huvittaa. Esimerkiksi pieni viiden hengen porukka voi pitää aina keskenään juhlia, vaikka työpaikalla olisi kymmenen henkeä. Eikä tätä voi mitenkään sanoa työpaikkakiusaamiseksi, koska kyseessä on vapaa-aika, eikä vapaa-ajan tekemiset kuulu työpaikalle pätkän vertaa. Tuollainen sääntö, että kaikki pitää kutsua on idioottimainen muutenkin. Yhtä typerä kuin sääntö, että jos yksi päättää juhlat pitämättä, ei kukaan muukaan saa ikinä järjestää juhlia.

Äänestä
  • Ihmiset ymmärtävät kyllä, mitä eroa on kaveriporukalla ja työporukalla. Myös työpaikan sisällä on tietenkin kaveriporukoita, mutta se ei saa johtaa siihen, että työpaikkan bileisiin on rajattu pääsy.

    Äänestä

  • Samaa mieltä ja nimen omaan, että YKSI henkilö jää aina ulkopuolelle.

    Äänestä

Täällä parasta aikaa iltavuorossa kun muut syömässä ravintolassa esimiehen piikkiin. En tiiä mutta aika syrjintää taitaa olla?

Äänestä
  • Taitaa kuulua kuvioon, että meille ei-toivotuille osuu aina työvuoro, kun muut juhlivat.

    Äänestä

  • kakka työvuoro vielä usein. Pitkä ja "kyllä sä pärjäät"vuoro.

    Jos et "pärjää" tuplatyömäärän kanssa (huom, meidän paikassa lain vastaista), tai olet sairaana, on sun päässäs vikaa, voit henkisesti pahoin etkä ole edes tervehtimisen arvoinen.

    Äänestä

Jos jaksat tällaisista asioista urputtaa, en ihmettele.

Äänestä
  • Nimim. "mee_ittees" on juuri tyypillinen esimerkki näistä sortajista. Ensin syrjitään jotakuta. Sitten kun syrjitty uskaltaa mainita syrjinnästä, niin haukutaan syrjitty "turhasta valittajaksi". Vähän sama juttu, jos kiusattua syytetään siitä, että häntä kiusataan.

    Itseäni on enemmän tai vähemmän syrjitty jo yläaste-iästä saakka, eli en koskaan ole ollut ns. "teinibileissä" tms., joten syrjäydyin osittain sosiaalisesta elämästä, vaikka uskolliset kaverit ovat vieläkin elämässäni. Tämä ( kiusaaminen yläasteella) johti siihen, että en ole oikein aikuisenakaan voinut luottaa keneenkään. Mutta minkäs teet, en minä itse ole omaa persoonaani/pärstäkerrointa valinnut.

    Jos ihmiset suvaitsevaisivat (siis oikeasti, eikä vain muotitietoisesti pelkästään lähi-idän raiskaajia yms.) enemmän kanssaihmisiään, niin näitä ongelmia ei tarvitsisi olla ollenkaan olemassa. Mikä vittu siinä muka on niin vaikeaa kohdella kanssaihmisiään tasavertaisesti, tai edes perus-kohteliaasti? Vaikuttaa vain huonon itsetunnon/narsistin (itse)kohotukselta, kun luodaan tahallaan puitteet, joiden avulla voidaan eriarvoistaa ihmiset jonkun muun kuin instrumentaalisen arvon perusteella.

    Äänestä

Ei. Hieman hommia funtsittua asiat on enemmän arvoisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

loukkaa aikuistakin kirjoitti:

Voiko luokitella työpaikkakiusaamiseksi kun minua ei ole kutsuttu kertaakaan mukaan vapaa-aikana vietettyihin illanistujaisiin? Olen ollut 2 vuotta töissä firmassa ja ainakin neljä kertaa ovat viettäneet isoja juhlia joissa ymmärtääkseni kaikki muut ovat olleet mukana. Tai ainakin kutsuttuna. Kaikkien yhteinen, isoin pomo, ei ole ollut mukana eikä tietoinen näistä.
Lisäksi, yritykseen tuli muutama kk sitten uusi työntekijä josta tuli ystäväni, puhelemme usein töissä kaikenlaista. Muut työntekijät ovat huomanneet tämän ja uskon sen olevan syynä että tätä uuttakaan ihmistä ei kutsuttu viime viikkoisiin juhliin mukaan. Juhlien piti pysyä salassa, mutta tietysti kuulimme asiasta.
Pahoitin mieleni tosissaan ja menin kysymään asiasta työ"kaveriltani", joka on yleensä ollut (esittänyt olevansa) minulle kaikkein ystävällisin. Kysyin suoraan mikä homman nimi on, miksi kaikki muut ovat olleet juhlissa, paitsi me. Vastauksena sain paniikinsekaista änkytystä ja selitystä siitä että juhlat olivat vapaa-ajalla ja mukana oli vanhoja työntekijöitä. Poistuin sanaakaan sanomatta.
Olen kuullut kerran aiemmin juttua että olisivat juoneet baarissa firman piikkiin. Nyt mietinkin, jos näissä juhlissa on laitettu kuluja firman piikkiin, niin eikö sen pitäisi olla kiellettyä, kun tilaisuuteen ei ole kutsuttu koko henkilökuntaa?
Mietin myös, että juhlia on ollut järjestämässä hlö joka on yrityksmme henkilöstön edustaja. Eikö tällaisella nimellä olevan tulisi huomioida työilmapiiriä, vai eikö muka yhden tietyn henkilön syrjiminen ja eristäminen ole paheksuttavaa tai työilmapiiriin vaikuttavaa, jos syrjiminen tapahtuu vapaa-ajalla..?
Joka tapauksessa, mielestäni erittäin lapsellista toimintaa aikuisilta ihmisiltä. Jopa päiväkodissakin on sääntö, että jos jollain on juhlat, niin joko kaikki kutsutaan tai sitten ei ketään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu