Homeasunnon toteaminen, toimenpiteet ja oireet?

Muutin 1.5.2014 vuokralle ja huomasin wc:n allaskaapin olevan homeessa, josta ilmoitin vuokranantajalle heti. Sai muutaman kerran laittaa s-postia vuokranantajalle ennen kuin asialle tuli jotakin tehtyä (n.5kk). Nyt tällä viikolla pitäisi tulla uusi allaskaappi.

Epäilen vahvasti että muualla asunnossa on hometta, koska elokuussa ikkunat vuoti ja seinän sisään tuli noin nyrkin kokoinen vesitasku. Tästä ilmoitin isännöitsijälle, ja ilmoitti tekevänsä seinään kosteusmittauksen (kuukausi on jo kulunut). Lisäksi isännöitsijä kertoi ettei homemittausta pysty tekemään kuin kovilla talvipakkasilla, koska ilmassa on homeitiöitä. Lisäksi ikkunoiden kohdalla katossa maali kupruilee/halkeilee (sama kylppärin edustalla).

Vieraat jotka ovat käyneet valittavat tunkkaista hajua ja WC:ssä olevan perunakellarin haju. Olen nyt kohta kaksi kuukautta kärsinyt poskiontelotulehduksesta (kolmas tulehdus 2kk aikana), silmien vetisyydestä, ihon kutiamisesta, nenän jatkuvasta vuotamisesta sekä kurkun karheudesta.

En tahtoisi menettää takuuvuokra rahaa muuttamalla pois (1 vuoden vuokrasopimus), enkä tahtoisi myöskään leikkiä terveydelläni. Mitä minun nyt pitäisi tehdä? Viittaavatko kuvailemani oireet homeallergiaan?
4287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei se ihan noinkaan ole ,vaan olet saattanut herkistyä itiöille,joilloin reakoit niihin noin.

Jossain vaiheessa jokainen yleensä herkistyy jos kohteessa on tietynlaisia joihin reakoi ,kaikki ei reakoi tai oireile heti miten,siihen voi kulua aikaa kellä mitenkin.

Mikäli kohteessa todetaan vaurio ei kohteessa voi asua,eli terveys viran omainen voi käydä katsomassa ja neuvomassa ym.....joten saat rahasi pois jos on mustaa valkoisella asiasta.

Lisäksi suosittelen toimimaan koska menetätät terveytesi.

Äänestä

Ei homeelle tartte olla allerginen, jotkut homeet erittää myrkkyjä, jotka aiheuttaa oireita kelle vaan.
Kuvaamasi perusteella asunnossa on ilmiselvä kosteusvaurio, sen laajuus ei ole sinun ongelmasi. Ota yhteyttä kuntaan, asumisterveyteen perehtynyt terveystarkastaja voi neuvoa sinua asiassa eteenpäin.

Äänestä

mene neuvolaan!

Äänestä

Puhut vuokranantajasta ja isännöitsiästä. Onko ne sama vai eri. Jos vuokranantaja on eri niin ilmoita sillekkin epäilyksestäsi.(Sillä niin kauan se on epäilys kun ei ole toteen näytetty). Uskon että asunnon omistajaa kiinnostaa asunnon kunto sillä senhän arvo laskee kokoajan. Ellei home ole jo vuokraajan tiedossa muutenkin.

Pyydä paikalle kunnan terveystarkastaja tarkistamaan asunnon kunto. On syytä toimia nopeasti sillä jos kerran menee terveys homeen takia, niin se ei palaa vaikka muutat terveeseen asuntoon.

Onnea matkaan, sitä näytät tarvitsevan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Opiskelija123 kirjoitti:

Muutin 1.5.2014 vuokralle ja huomasin wc:n allaskaapin olevan homeessa, josta ilmoitin vuokranantajalle heti. Sai muutaman kerran laittaa s-postia vuokranantajalle ennen kuin asialle tuli jotakin tehtyä (n.5kk). Nyt tällä viikolla pitäisi tulla uusi allaskaappi.

Epäilen vahvasti että muualla asunnossa on hometta, koska elokuussa ikkunat vuoti ja seinän sisään tuli noin nyrkin kokoinen vesitasku. Tästä ilmoitin isännöitsijälle, ja ilmoitti tekevänsä seinään kosteusmittauksen (kuukausi on jo kulunut). Lisäksi isännöitsijä kertoi ettei homemittausta pysty tekemään kuin kovilla talvipakkasilla, koska ilmassa on homeitiöitä. Lisäksi ikkunoiden kohdalla katossa maali kupruilee/halkeilee (sama kylppärin edustalla).

Vieraat jotka ovat käyneet valittavat tunkkaista hajua ja WC:ssä olevan perunakellarin haju. Olen nyt kohta kaksi kuukautta kärsinyt poskiontelotulehduksesta (kolmas tulehdus 2kk aikana), silmien vetisyydestä, ihon kutiamisesta, nenän jatkuvasta vuotamisesta sekä kurkun karheudesta.

En tahtoisi menettää takuuvuokra rahaa muuttamalla pois (1 vuoden vuokrasopimus), enkä tahtoisi myöskään leikkiä terveydelläni. Mitä minun nyt pitäisi tehdä? Viittaavatko kuvailemani oireet homeallergiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu