Ministeri Räty haluaa leikata työsuojelua!

Ministeri Räty haluaa leikata kuntoutusta

Räty tähtää nyt turhien normien purkamiseen. Hän lupasi kesällä Ylen A-Studion haastattelussa perustaa kaksi työryhmää etsimään omalta tontiltaan perattavaa. Rädyn ennuste on, että niitä löytyy ainakin työsuojelun, vakuutusten ja kuntoutuksen kentiltä.

Kela on vakuutustoimisto myös, sieltäkö?
Päihde ja mielenterveyskuntoutus uhattuna, sekä työntekijöiden terveys, jos työsuojelusta leikataan.
2176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Asioita voidaan tarkastella uudelleen. Tällöin on tosin tiedettävä miksi aiemmat asiat on tehty siten, kun ne ovat? Sekä se onko toimintaympäristössä tapahtunut jotain sellaista, joka vaatii uutta suhtautumista asioihin?

Kaikenkaikkiaan huoli työsuojessa tapahtuvista muutoksista on aiheellista. Mutta onko se sitä tässä kyseisessä tapauksessa on vaikea sanoa?

Toivottavasti huolesi aihe ihmisten heikkenevästä työturvallisuudesta ei toteudu.

Äänestä

Työsuojelusta voi huoletta leikata osoitteesta aluehallintovirasto, jossa on osaamattomia tarkastajia. Koko laitos on turha ainakin kun on kyse henkisestä työsuojelusta.

Työnantaja lähettää tarkastajalle työturvallisuuslain printattuna ja väittää, että näin meillä on toimittu. Tarkastaja vastaa, että ei ole syytä ryhtyä tarkastustoimiin. Näin avi menettelee henkisen väkivallan tapauksissa. Tutkimuspyynnön esittäjä ihmettelee kummallista päätöstä ja esittää todistusaineiston, jolla työnantajan väittämät voidaan osoittaa valheeksi. Tarkastaja vastaa, että hänen tehtäväänsä ei kuulu todistusaineiston luku ja sen arvioiminen onko työnantaja hänelle valehdellut.

Avi on turha laitos. Siellä saa palkan siitä, että heittäytyy idiootiksi. Avi tulee poistaa tarpeettomana ja laittaa tarkastajat oikeisiin töihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Räty leikkaamassa!! kirjoitti:

Ministeri Räty haluaa leikata kuntoutusta

Räty tähtää nyt turhien normien purkamiseen. Hän lupasi kesällä Ylen A-Studion haastattelussa perustaa kaksi työryhmää etsimään omalta tontiltaan perattavaa. Rädyn ennuste on, että niitä löytyy ainakin työsuojelun, vakuutusten ja kuntoutuksen kentiltä.

Kela on vakuutustoimisto myös, sieltäkö?
Päihde ja mielenterveyskuntoutus uhattuna, sekä työntekijöiden terveys, jos työsuojelusta leikataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu