sanottua

Soininvaara sanoi blogissaan:
"On jotenkin periaatekysymys, että kouluopetusta arvioidaan lähtien oppilaan omasta edusta eikä jonkun muun edusta. Siksi asiaa on harkittava sen kannalta, onko ruotsin pakollisesta opiskelusta hyötyä oppilaalle itselleen."

Saukkonen sanoi viime kesänä Suomiareenalla: "ruotsi voi avata muutamille suomenkielisille ovia, muttei kaikille".

Enbuske perusteli jo kauan sitten: "Pakkoruotsin vastustajat ovat oikeassa. --- Jos joku ei tarvitse ruotsia elämässään, niin silloin hän ei sitä ei tarvitse. Ruotsin opiskelua puolustetaan usein sympaattisilla tarinoilla. Joku kertoo käytännön esimerkin elämästään; opiskelin ruotsia ja sitten pääsin Tukholmaan töihin, löysin ruotsinkielisen puolison tai luin mahtavia kirjoja ruotsiksi. Jos nyt kuitenkin ollaan älyllisesti rehellisiä, ongelmana on, että ruotsin kielen paikalle voisi pistää ihan minkä muun tahansa kielen tai taidon."
Enbuske latasi myös presidenttiehdokas Biaudetille realiteetteja: jos sanotaan että pakko on vapautta, sehän on orwellilaista uuskieltä!
3179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Soini on ihan oikeassa.
Saksa olisi oltava pakollinen kieli. Keski-Euroopassa on yli 100milj. sitä puhuvaa ja vaikkapa vientimarkkina-alueena valtaisa.
Ruotsia ei oikeastaan tarvitse lainkaan. Olen käynyt lukuisia kertoja Ruotsissa erilaisissa kokouksissa ja tilaisuuksissa ja aina on puhuttu englantia, sillä paikalla on ollut myös muita "ulkomaalaisia", jotka eivät ruotsia osaa. Ja toisekseen, selvitääkseen ruotsia äidinkielenään puhuvan kanssa hyvin, ei riitä "Tuppen säger kukkelikuu" - jota joskus kirjasta luettiin.
Olen ollut kv.liike-elämässä vuosia, enkä vielä ole ruotsin kieltä tarvinnut. Ranskaa olisi hyvä ollut osata.

Äänestä
  • Valinnaisuus kuitenkin parasta, silloin moni valitsisi olemassa olevista kielistä saksan, ranskan, venäjän, ja toki ruotsinkin.
    Pakko saksaakaan ei tavoiteltavaa kuten ei pakkovenäjääkään.

    Äänestä

KiEnbuske latasi myös presidenttiehdokas Biaudetille realiteetteja: jos sanotaan että pakko on vapautta, sehän on orwellilaista uuskieltä! eliriita on äärioikeiston propagandaa maahanmuuttorasismin karahdettua karille.
Äärioikeisto tarvitsee aina jotain suursuomalaisuutta korostavaa pysyäkseen hengissä. Se vähät välittää työväen elinolosuhteista.

"Enbuske latasi myös presidenttiehdokas Biaudetille realiteetteja: jos sanotaan että pakko on vapautta, sehän on orwellilaista uuskieltä! "

Kirjoittaja tulkitsee Orwellia metafyysisesti. Voisi sanoa myös anarkismin tueksi.
Suomessa on peruskoulupakko - sen on oikein.
Suomessa pakkotesyleissitovat työehtosopimukset - se on hyvä.
Suomessa on liikennesäännöt - se on hyvä.
Suomessa on työturvallisuuslait - sen on hyvä pakkolaki.
Suomessa on pakollinen jätevesien puhdistu - se on hyvä.
Suomessa on konekohtaiset turvallisuusnrmit - se on hyvä.

Enbuske lausui anarkismin perusidean - ei mitään muuta kuin oman halun pakkototeuttamista.
Enbuske asettui 20 valkosuomalaisten riviin suomenruotsinkielisten ahdistelijoiden perilliseksi.
Ruotsia puhutaan paljon enemmän kuin suomea maailmalla. Jos joku kieli pitää pakolla lakkauttaa (Enbuske), olkoon se suomi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sanottua kirjoitti:

Soininvaara sanoi blogissaan:
"On jotenkin periaatekysymys, että kouluopetusta arvioidaan lähtien oppilaan omasta edusta eikä jonkun muun edusta. Siksi asiaa on harkittava sen kannalta, onko ruotsin pakollisesta opiskelusta hyötyä oppilaalle itselleen."

Saukkonen sanoi viime kesänä Suomiareenalla: "ruotsi voi avata muutamille suomenkielisille ovia, muttei kaikille".

Enbuske perusteli jo kauan sitten: "Pakkoruotsin vastustajat ovat oikeassa. --- Jos joku ei tarvitse ruotsia elämässään, niin silloin hän ei sitä ei tarvitse. Ruotsin opiskelua puolustetaan usein sympaattisilla tarinoilla. Joku kertoo käytännön esimerkin elämästään; opiskelin ruotsia ja sitten pääsin Tukholmaan töihin, löysin ruotsinkielisen puolison tai luin mahtavia kirjoja ruotsiksi. Jos nyt kuitenkin ollaan älyllisesti rehellisiä, ongelmana on, että ruotsin kielen paikalle voisi pistää ihan minkä muun tahansa kielen tai taidon."
Enbuske latasi myös presidenttiehdokas Biaudetille realiteetteja: jos sanotaan että pakko on vapautta, sehän on orwellilaista uuskieltä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu