KEPU syöksyy myös HS:n gallupin mukaan

Näin perjantaina on hyvä miettiä tämän viikon erinomaista uutista:

KEPUn kannatus on jatkanut syöksyä myös HS:n tuoreen gallupin mukaan.

Samaan aikaan Kokoomuksen kannatus on hienossa nousussa. Virhemarginaali huomioiden Kokoomus ja KEPU ovat jo tasoissa. Demareiden kannatus näyttää myös olevan lähdössä kasvuun.

Sipilän suusta pääsevät sammakot osaltaan alentavat KEPUn kannatusta.
30150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Hyvin menee ei olla enää opposition pienin puolue kun kommarit joutui pois hallituksesta,eikä sinne koskaan enää pääse. Mitä taas galluppeihin tulee, niin siellä menee tosi hyvin kun johdamme tuloksia, vaikka toinen siakin riittäisi kokoomuksen jälkeen. Pääasia on että sosialistit,ja kommunistit ovat hännän huippuina.

Äänestä
  • Etkö seuraa aikaasi?
    Onhan oppositiossa kepua pienempi puolue ollut ennen Vasemmistoliittoakin.

    Äänestä

Eikös olekin kauheeta, mutta hirveetä HV:ni monikasvo!
Ei nämä kannatusarviot Keskustan laadun ylivertaisuutta minnekään muuta;-))

Äänestä

Sosialistit oli päättämässä lapsilisien laskusta. mutta kun keskusta ja perssut päästi siitä metelin kyselytunnilla. Ottavat sossut siitä pisteet sanomalla etteivät hyväksy sitä. Tähän valehteluun sortui ylen uutiset, törkeää!!!

Tuo lapsilisien porrastus on kyllä hieman kaksijakoinen asia. Tulevaaisuudessa saattaa olla niin, että vain köyhät tekee lapsia. 20 vuoden päästä suomessa voi olla sata kertaa enemmän köyhiä kuin nyt.

Mistä silloin otetaan rahat köyhien elättämiseen kun varakkaita on sata kertaa vähemmän kuin tällä hetkellä.Tällaiset asiat kannattaa ottaa huomioon lapsilisien kanssa touhutessa.

Äänestä

Keskustalaiset voisi neuvotella lääkärien palkat kohdalleen hallitukseen päästyään. Suuruusluokka on selvä. Keskipalkka 6400€/kk, 76 800 €/vuosi, 90% lääkäriliitossa, ansiot kansantaloudessa suuruusluokkaa 1,8-2mrd € noin 24 000 ihmisellä joita koulutetaan n. 1/100 ikäluokastaan.

Saattais nuo julkisen puolen menotkin hiukan pienentyä, ei Suomella ole varaa tehdä tuollaasia sopimuksia. Julkinen puoli ainakin kulkee sokkona mukana vaatimassa, eikä noita saa edes terveyskeskuksiin kattavasti ympäri suomen. Palkat on joskus varmasti ollu kohillaan, mutta 2000-luvun lakko pisti maksamaan. Nyt seuraa yleistä ansiotason kehitystä paremmin, mutta on samalla hinannut kaikki muutkin palkat ylös.

Monia muita ammattiryhmiä saa tuolla rahalla 2-4kpl.

Äänestä

Etkös mahtanut tietää sitä, että Liisa Hyssälä, jolla on hampaiden repijän koulutus järjesteli peruspalveluministerinä terveyskeskuksien asioita sillä tavalla, että noissa tehtävä työ ei lääkäreitä enää kiinnostanut? Vähäisellä koulutuksella omaavat sentraalisandrat ottivat terveyskeskuslääkäreille potilaita vartin periodilla oli niillä vaikka kuinka vakavia ongelmia ja sairaus vaatisi tarkkaa tutkimusta. Siksipä monen potilaan vaivoihin ei saatu hoitoa ja tämän takia terveyskeskuksia on nimitelty arvauskeskukseksi. Eihän vartissa ehdi kunnolla tutkia potilasta, jonka pitäisi vielä riisua tutkimusta varten ylä- että alapäätä paljaaksi riippuen vaivasta?

Äänestä

Risikko kokoomus on Hyssälän jälkeen sotkenut terveyskeskuksia yksityistämis vouhotuksillaan kahdeksan vuotta.

Äänestä

Siitäs saitte kepuhurrit. Sanoin monesti että mikä niiden ruotsalaisten pelloissa on parempaa että niitä kohdellaan paremmin.
Äänestän persuja.

Äänestä

Jutta Urpilainen ja Jyrki Katainen sen kun porskuttavat, luottoluokittaja Fitch julkaisi aamulla arvionsa Suomen kyvystä selviytyä taloudellisista velvoitteistaan. Arvion mukaan luottoluokituksemme ja myös näkymät pysyvät ennallaan. Tämä tarkoittaa, että kykyymme hoitaa omat asiamme luotetaan. Kiitetäänpäs kepulaiset kerrankin Jyrki Kataista ja Jutta Urpilaista, meitähän vaani uhka, että menetämme tämä kolmen aan luokituksen. Velkaraha on edelleen halpaa!

Ulkopuolisten arvioitsijoiden Suomeen kohdistama luottamus ei ole yhdentekevä asia. Luottamus heijastuu suoraan Suomen lainoistaan maksamaan ”hintaan” eli korkoon. Esimerkiksi 0,1 %:n kasvu valtionlainojen koroissa tarkoittaisi nettona 120 miljoonan euron lisäkuluja yhteisestä kassastamme. Kun siis joudumme rahoittamaan hyvinvointivaltiota velaksi, takaa vahva luottoluokitus että saamme rahaa ja vielä edullisesti. Nyt korot ovat alhaalla, meihin luotetaan ja Suomi koetaan hyvin vähäriskiseksi.

Luottamus ja matalat korot ovat tärkeitä kaikille suomalaisille, myös kepulaisille. Kun yhteisistä menoistamme pienempi osuus menee pakollisiin korkomenoihin, voi vastaavasti suurempi osuus kohdistua hyvinvointivaltion palveluihin.

Mikäli säästöjä ei nyt tehtäisi ja velan annettaisiin nopeasti kasvaa, heikentyisi luottamus Suomeen. Tämä johtaisi kasvaviin korkomenoihin. Koska nekin on hoidettava, niin tarvittaisiin todennäköisesti entistä suurempia leikkauksia tulevaisuudessa. Velkakuorma olisi tällöin jo valmiiksi nykyistä isompi ja hyvinvointivaltion turvaaminen vaikeampaa.

Hallituksen talouspolitiikan toimet julkisen talouden tervehdyttämiseksi, työllisyyden ja talouskasvun tukemiseksi sekä rakenneuudistuksen toteuttamiseksi ovat siis oikeita. Yhdessä ne luovat uskottavan näkymän tulevaisuudesta ja perustelevat korkeinta mahdollista AAA-luottoluokitusta. Suomi hoitaa asiansa.

Oliskohan kepulaiset ja Juha Sipilä pystyneet parempaan, kysyn vaan? Huultahan sitä osataan heittää ja vedättää kölin alta vähemmän tietäviä, mutta teot ne puhuvat niin kuin nytkin nuo luottoluokittajat.

Äänestä

Kyllä Jyrki Katainen on yksi pätevimmistä pääministereistä mitä suomessa on kymmeniin vuosiin ollut. Tämän tietää jokainen keskustalainen, mutta siitä me ei pidetä että tuo "leuka" Urpilainen yrittää vääryydellä kalastella pisteet sossuille, noista Kataisen ansioista. Hänelle on kaikki kaikessa vain me sosiaalisdemokraatit!!!!!!

Äänestä

Kansa arvostaa hyvän hallituksen tekemiä päätöksiä. Isänmaan etu on hallitukselle kaikki kaikessa varsinkin nyt kun vasurit jättivät hallituksen.

Äänestä

Miksi sitä eivät sitten Matti Vanhanen kumppaneineen siinä ostorahaporvarihallituksessa ajatelleet isänmaan etua, vaan paremminkin omia etujaan junailemalle Suomeen kyseenalaistetulla rahalla hallituksen ja vieläpä rötösherrojen kanssa? Mitä isänmaallisuutta tässä nyt sitten on, noista herroista moni istuu vakilatuomiota ja sakkoja on langeteltu yhdelle jos toiselle ja myös ehdollisia vankeustuomioita.

Eihän tuolla ehdollisella vankeustuomiolla ole kepulaisiin minkäänlaista vaikutusta, ministeriksikin heitä nimitellään? Katsokaahan vaan päältä, niin tuolle Antti Kaikkosellekin tuo ministerinpesti on takuuvarmaa, jos äänestäjät eivät kaikkoa samaan malliin, kuin edellisissä eduskuntavaaleissa. Taitaa tuo Sirkka-Liisa Anttilakin himoita ministerinssaapaita, ainakin hänen puheistaan on saanut sellaisen kuvan, niin terässä nyt hän on.

Äänestä
  • Antti Kaikkonen on jo ehtinyt lusia tammikuussa 2013 saamansa viiden kuukauden ehdollisen vankeustuomion.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Antti Kaikkonen on jo ehtinyt lusia tammikuussa 2013 saamansa viiden kuukauden ehdollisen vankeustuomion.

    Onko Kaikkonen sitten ex-rikollinen?

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Antti Kaikkonen on jo ehtinyt lusia tammikuussa 2013 saamansa viiden kuukauden ehdollisen vankeustuomion.

    Antti Samuli Kaikkosella on tuomion koetusaika vielä kesken.

    Äänestä

  • oikeusneuvosmies. kirjoitti:

    Antti Samuli Kaikkosella on tuomion koetusaika vielä kesken.

    Mistä Kaikkonen sai vankilatuomion?

    Äänestä

Juha Sipilä päästeli taas viime lauantaina sammakoita suustaan tv:ssä.

Sipilän ehdotus Solidiumin omistuksien myynnistä esim. on kuin kusisi pakkasessa housuunsa. Vähän aikaa lämmittää, mutta sitten on entistä kylmempi.
Sipilä ei ilmeisesti ymmärrä, että valtio saa merkittävät osinkotulot näistä omistuksistaan.

Toisaalta Sipilä vaatii yhtenä hetkenä ministerien vähentämistä, mutta vähän aiemmin on vaatinut uusia ministereitä.

Tuntuu ettei Sipilällä ole kaikki muumit laaksossa.

Äänestä

Kaikki hyvät merkit ovat ilmassa: Kepu vajoaa kuin kivi.

:) :) :)

Äänestä

Tämä on huono. Tässä vaiheessa ei pitäisi päästää kannutuksen laskelmaan. Eurovaaleissa puolue ei yleensäkään pärjää ja kokoomus vääntää YLEn ja Helsingin Sanomien kautta gallup-laskusta isot otsikot. Ei ihme, että Pentikäinen sai lähteä Helsingin Sanomista. Kokoomus on petaa vaaleja jo kauan ennenkuin muut.

Kepun on iskettävä iso vaihde päälle jo nyt muute kokoomus jyrää taas.

Äänestä

Kuka tää Känä oikein on? Joku demarikätyri?

Äänestä

Kepun kannatus on laskenut vielä tämän mittauksen jälkeenkin.

Se on ISÄNMAAN kannalta erinomainen asia.

Äänestä

hih hih ihraprosenttini nousee ja kannatus laskee hih hih

Äänestä

Kepuleita ottaa päähän.

Äänestä

Ansaitsee noston...

Äänestä

SDP ja persut 13%

Äänestä

Kepun kannatus syöksyy. Kokoomuksen ja SDP:n kannatus kasvaa.

Äänestä

Veronkiertäjä Sipilä syö kepun kannatuksen.

Äänestä

Ennakkotiedot uusista mittauksista kertovat, että Kepun alamäki on jyrkentynyt viime kuukauden aikana.

Äänestä

Sipilä on jo pitkään ollut paniikissa, kun kannatus on tippunut tippumistaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

Näin perjantaina on hyvä miettiä tämän viikon erinomaista uutista:

KEPUn kannatus on jatkanut syöksyä myös HS:n tuoreen gallupin mukaan.

Samaan aikaan Kokoomuksen kannatus on hienossa nousussa. Virhemarginaali huomioiden Kokoomus ja KEPU ovat jo tasoissa. Demareiden kannatus näyttää myös olevan lähdössä kasvuun.

Sipilän suusta pääsevät sammakot osaltaan alentavat KEPUn kannatusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu