Omilleenmuuttaminen - Apua avuttomalle!

Hei, olen 19-vuotias naisen alku ja asun vielä vanhempieni luona. Erinäisten erimielisyyksien vuoksi olemme päätyneet siihen pisteeseen, että minun olisi parasta muuttaa omilleni. Tunnen kuitenkin olevani täysin umpikujassa.

Olen samaa mieltä, että minun olisi jo aika itsenäistyä ja hankkia sitä omaa tilaa, mutta toisaalta epäröin. Olen huomannut itsessäni lähes vainoharhaisia piirteitä, ja ajatus yksinasumisesta hirvittää. Lisäksi olen lahjaton kaikenlaisessa laskujen maksamisessa, ja epäilen saisinko niitäkään hoidettua. Olen työtön (ja henkisesti kyvytön tekemään minkäänlaisia töitä masennuksen vuoksi) enkä opiskele. Saako soskusta ja/tai kelalta minkälaista tukea? Mikä asuntomuoto olisi paras ensimmäiseksi asunnoksi? Mikä määrittelee liian kalliin vuokran?

Arvostan kaikenlaisia vinkkejä ja ohjeita!
1178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kysy sossusta nuorten tukiasuntoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fen kirjoitti:

Hei, olen 19-vuotias naisen alku ja asun vielä vanhempieni luona. Erinäisten erimielisyyksien vuoksi olemme päätyneet siihen pisteeseen, että minun olisi parasta muuttaa omilleni. Tunnen kuitenkin olevani täysin umpikujassa.

Olen samaa mieltä, että minun olisi jo aika itsenäistyä ja hankkia sitä omaa tilaa, mutta toisaalta epäröin. Olen huomannut itsessäni lähes vainoharhaisia piirteitä, ja ajatus yksinasumisesta hirvittää. Lisäksi olen lahjaton kaikenlaisessa laskujen maksamisessa, ja epäilen saisinko niitäkään hoidettua. Olen työtön (ja henkisesti kyvytön tekemään minkäänlaisia töitä masennuksen vuoksi) enkä opiskele. Saako soskusta ja/tai kelalta minkälaista tukea? Mikä asuntomuoto olisi paras ensimmäiseksi asunnoksi? Mikä määrittelee liian kalliin vuokran?

Arvostan kaikenlaisia vinkkejä ja ohjeita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu