Tasavertaisuus kaikille kansalaisille

Suomen kielilaki on saatava samalle tasolle mitä se on esimerkiksi ruotsissa
ja muissa Pohjoismaissa. Nykyisin yksi kielvähemmistö etuilee ja muut vähemmistöt
joutuvat kärsimään sen etuiluasemmasta.

Suomi on pääkielemme jota kaikkien tulee osata ja sen pakollisuus on oltava koko suomessa ja vähemmistökielisille tasavertainen vähemmistökielenasemma.

RKP:n aika määräävänä puolueena on aikansa elänyt ja sen aika on siirtyä
sivuun päättäjien tieltä ja näin se tulee tapahtumaankin.
2179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Asia on pitkälti noin, mutta jotta senioripuolue voisi tehdä jotain asialle, se pitäisi saada puoluerekisteriin ja kansanedustajia valittua. Sitten niiden pitäisi seistä asetettujen tavoitteiden takana ja sitä ennen nuo kielipoliittiset asiat pitäisi löytyä puolueen ohjelmasta.

Äänestä
  • Totta, eläkevaari.

    Nyt on tärkein asia saada ne 5000 kannattajanimeä, jos ja kun ne saadaan niin rekisteröidytään puolueeksi.
    Otamme vastaan mielipiteitä puolueohjelmaksi.

    Yhdistys/puolue on jäsentensä yhteenliittymä, sen tehtävä on tehdä jäsenten haluamia asioita heidän haluamallaan tavalla. Jäsenten ja yhdistyksen/puolueen johdon suhteeseen liittyy yksi Elämän Suurista Ihmeellisyyksistä: Jäsenet eivät ole väärässä.

    Senioripuolue ry:ssä on uusi johto, se haluaa kuulla jäseniään eli kaikenikäisiä eläkeläisiä ( 1.5 milj.), vanhuksia, omaishoitajia, vammaisia, yksineläviä ihmisiä, yksinhuoltajia ja ylipäätään pienituloisia kansalaisia. Suomen hallitus/eliitti on unohtanut Suomen kansan koko kirjon ja suosii sijoittajia ja eliittiä.

    Tämä meno ei vetele. Me elämää nähneet ja kokeneet, nouskaamme vaatimaan perusoikeuksia kansalaisten tasa-arvoisesta kohtelusta. Meidän "ryhmää" tarvitaan eduskunnassa kertomaan tarpeistamme ja tilanteestamme. Jokainen, joka jättää äänestämättä seuraavissa eduskuntavaaleissa antaa suostumuksensa nykyiseen elämän menoon ja heikompien kansalaisten ala-arvoiseen kohteluun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Etuilijat poistoon kirjoitti:

Suomen kielilaki on saatava samalle tasolle mitä se on esimerkiksi ruotsissa
ja muissa Pohjoismaissa. Nykyisin yksi kielvähemmistö etuilee ja muut vähemmistöt
joutuvat kärsimään sen etuiluasemmasta.

Suomi on pääkielemme jota kaikkien tulee osata ja sen pakollisuus on oltava koko suomessa ja vähemmistökielisille tasavertainen vähemmistökielenasemma.

RKP:n aika määräävänä puolueena on aikansa elänyt ja sen aika on siirtyä
sivuun päättäjien tieltä ja näin se tulee tapahtumaankin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu