se oli vaan läppää. älkää ny ottako niin tosissaan

timppa ainakin vaikenee tämänkin asian kuoliaaksi koska koska esko saastamoinen läpäisi timon tarkan seulan

http://yle.fi/uutiset/lieksalaispoliitikko_on_kiistanyt_somalipuheitaan/6935247


Lieksalaispoliitikko on kiistänyt somalipuheitaan
Pohjois-Karjalan maakuntahallitus on käsitellyt jäsenensä somalipuheita kokousmatkalla Brysselissä. Myös kohun keskellä oleva, perussuomalaisten Esko Saastamoinen on kommentoinut tapahtunutta.

Kuvakaappaus Karjalaisen nettisivuilta aihetta käsittelevästä jutusta. Kuvakaappaus Karjalaisen nettisivuilta aihetta käsittelevästä jutusta. Poliisi tutkii, onko Lieksan kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Esko Saastamoinen syyllistynyt puheillaan rikokseen. Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Mistä on kyse?

Pohjois-Karjalan maakuntahallitus on käsitellyt kokousmatkalla jäsensä somalipuheita
Maakuntahallitus ei salli minkäänlaisia rasistisia ilmaisuja tai toimenpiteitä
Saastamoinen on kertonut hallituksen muille jäsenille, ettei hän ole sanonut somaleista kuten julkisuudessa on kerrottu
Saastamoisen kerrotaan vaatineen Lieksassa uutta kokoustilaa sillä perusteella, että somalialaiset kokoontuvat samassa paikassa

Pohjois-karjalan maakuntahallitus on puinut kokousmatkalla Brysselissä jäsenensä somalimöläytystä. Perussuomalaisten Esko Saastamoisen kerrotaan vaatineen Lieksassa uutta kokoustilaa sillä perusteella, että somalialaiset kokoontuvat samassa paikassa.

Maakuntahallitus saapui torstai-iltana Helsingin kautta Joensuuhun. Maakuntahallituksen 2. varapuheenjohtaja Esko Saastamoinen ei saapunut Joensuuhun samalla lennolla muiden kanssa.

- Heti kun tieto kantautui Brysselin päähän, niiin maakuntahallituksen pöydän ääressä istuttiin ja käsiteltiin tätä asiaa. Välittömästi sen jälkeen laadittiin tiedote siitä, että emme salli minkäänlaisia rasistisia ilmaisuja emmekä toimenpiteitä, maakuntahallituksen puheenjohtaja Hanna Huttunen (kesk.) kertoo asian puimisesta Brysselissä.

Meille hän ainakin sanoi, ettei ole näin sanonut mitä julkisuudessa on kerrottu, ja vaikea meidän on tietysti ruveta väittelemään tämmöisistä asioista.

- Seppo Eskelinen

- Esko Saastamoinen oli itsekin paikan päällä kommentoimassa, mutta eihän hänellä paljon ollut kommentoitavaa näistä asioista. Meille hän ainakin sanoi, ettei ole näin sanonut mitä julkisuudessa on kerrottu, ja vaikea meidän on tietysti ruveta väittelemään tämmöisistä asioista, maakuntavaltuuston puheenjohtaja Seppo Eskelinen (sd.) kertoo.

Hanna Huttusen mukaan möläytys ei vaikuta maakuntahallituksen toimintaan, mutta hän odottaa perussuomalaisilta toimia.

- Maakuntahallitus jatkaa toimintaansa, ja tämä asia on Saastamoisen ja perussuomalaisten käsiteltävä, ja toivottavasti he osaavat tehdä johtopäätöksiä sitten, Hanna Huttunen sanoo.
13104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Soini löytyi jo piilostaan möläyttelemään EU;sta. Koska löytyy Saastamoinen? Onko Sinisalo vielä "kosteissa merkeissä" ameriikassa??

Äänestä

perseneitsyys onko tallella

Äänestä

Saastamoinen ei uskaltanut tulla edes suomeen samalla lentokoneella muiden kanssa. Kertoo soinistien vastuunpakoiluhalusta todella paljon.

Äänestä

Soini jo paniikissa? Mahdollisuus joutua pääministeriksi, siksi pakenee Brysseliin, kadotakseen "byrokratian rattaisiin", kuten hän itse öyhöttää??!!

Äänestä

yöpynyt turun ruskeassa talossa

Äänestä

Persut tarjoavat kansalle vain natsihenkistä puskamölinää ja tietysti Timo Soinin johdolla. Hinta yli 30 miljoonaa euroa per vaalikausi. Älytöntä.

Äänestä

Sitä vielä puuttuu että Saastamoinen lutikoineen vierailee perussuomalaisten puoluepalatsissa.

Äänestä

Saastamoiselta pitäisi kysyä jotain mukavaa? Sillä konstilla on Soinikin saatu aina ulos piilostaan.

Äänestä

ja täitä kuhiseva saastamoinen mukana megasuuren timopatsaan pystytyksessä

Äänestä

Onko edes megasuuren soinipatsaan Brysseliin asti kiiltävä, kullitettu viisari puhdas lutikoista??

Äänestä
  • saastainen saastamoinen toi niitä patsastyömaalle

    Äänestä

Onneksi lutikat eivät näy Brysseliin, vaikka viisari sinne helottaakin?

Äänestä
  • lähdemme pesemään saastaista saastamoista

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


majava.persu kirjoitti:

timppa ainakin vaikenee tämänkin asian kuoliaaksi koska koska esko saastamoinen läpäisi timon tarkan seulan

http://yle.fi/uutiset/lieksalaispoliitikko_on_kiistanyt_somalipuheitaan/6935247


Lieksalaispoliitikko on kiistänyt somalipuheitaan
Pohjois-Karjalan maakuntahallitus on käsitellyt jäsenensä somalipuheita kokousmatkalla Brysselissä. Myös kohun keskellä oleva, perussuomalaisten Esko Saastamoinen on kommentoinut tapahtunutta.

Kuvakaappaus Karjalaisen nettisivuilta aihetta käsittelevästä jutusta. Kuvakaappaus Karjalaisen nettisivuilta aihetta käsittelevästä jutusta. Poliisi tutkii, onko Lieksan kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Esko Saastamoinen syyllistynyt puheillaan rikokseen. Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Mistä on kyse?

Pohjois-Karjalan maakuntahallitus on käsitellyt kokousmatkalla jäsensä somalipuheita
Maakuntahallitus ei salli minkäänlaisia rasistisia ilmaisuja tai toimenpiteitä
Saastamoinen on kertonut hallituksen muille jäsenille, ettei hän ole sanonut somaleista kuten julkisuudessa on kerrottu
Saastamoisen kerrotaan vaatineen Lieksassa uutta kokoustilaa sillä perusteella, että somalialaiset kokoontuvat samassa paikassa

Pohjois-karjalan maakuntahallitus on puinut kokousmatkalla Brysselissä jäsenensä somalimöläytystä. Perussuomalaisten Esko Saastamoisen kerrotaan vaatineen Lieksassa uutta kokoustilaa sillä perusteella, että somalialaiset kokoontuvat samassa paikassa.

Maakuntahallitus saapui torstai-iltana Helsingin kautta Joensuuhun. Maakuntahallituksen 2. varapuheenjohtaja Esko Saastamoinen ei saapunut Joensuuhun samalla lennolla muiden kanssa.

- Heti kun tieto kantautui Brysselin päähän, niiin maakuntahallituksen pöydän ääressä istuttiin ja käsiteltiin tätä asiaa. Välittömästi sen jälkeen laadittiin tiedote siitä, että emme salli minkäänlaisia rasistisia ilmaisuja emmekä toimenpiteitä, maakuntahallituksen puheenjohtaja Hanna Huttunen (kesk.) kertoo asian puimisesta Brysselissä.

Meille hän ainakin sanoi, ettei ole näin sanonut mitä julkisuudessa on kerrottu, ja vaikea meidän on tietysti ruveta väittelemään tämmöisistä asioista.

- Seppo Eskelinen

- Esko Saastamoinen oli itsekin paikan päällä kommentoimassa, mutta eihän hänellä paljon ollut kommentoitavaa näistä asioista. Meille hän ainakin sanoi, ettei ole näin sanonut mitä julkisuudessa on kerrottu, ja vaikea meidän on tietysti ruveta väittelemään tämmöisistä asioista, maakuntavaltuuston puheenjohtaja Seppo Eskelinen (sd.) kertoo.

Hanna Huttusen mukaan möläytys ei vaikuta maakuntahallituksen toimintaan, mutta hän odottaa perussuomalaisilta toimia.

- Maakuntahallitus jatkaa toimintaansa, ja tämä asia on Saastamoisen ja perussuomalaisten käsiteltävä, ja toivottavasti he osaavat tehdä johtopäätöksiä sitten, Hanna Huttunen sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu