Täynnä energiaa!

Oli tänään eläkkeesaajien syksyn ensimäinen kerho. Noi sata ihmistä porisi salissa, kun menin sisään. Tuolia "peffan" alle piti etsiä. Pullakahvit odottivat.

Harmitti vaan niin perusteellisesti, kun en saanut kerätä kannattajanimiä Senioreille. Oli nääs SDP- kerho, politiikkaa ei saa puhua. Mutta SDP:läinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja oli kertomassa tilanteesta.

Toivottavasti onni on joskus mukana.

Harmittaa vaan, kun eläkeläiset eivät dikkaa, että äänestävät itseään vastaan, äänestessään SDP, joka ollessaan hallituksissa on kaikkein eniten leikannut eläkkeitä.
2132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun on satakunta ihmistä salissa se kertoo jo riittävän selvästi keneen ihmiset luottavat. Niihin, jotka tämän pohjoismaisen hyvinvointivaltion ovat rakentaneet.

Äänestä
  • Höpö, höpö - ei he luottamuksen takia sinne tule. He tulevat tapaamaan toisiaan ja juomaan kupposet kaffeeta. Näitä kerhoja on pilvin pimein Suomessa ja joka puolueella omansa. Ja hyvä niin, ainakin kerran viikossa on puhekumppaneja lähellä.

    Se minua suututtaa, kun nämä puolueet ei sitten kuitenkaan pidä eläkeläistensä puolta. EETU ry. on niiden etujärjestö, mutta yhtä hampaaton kuin muutkin yhdistykset. Kyllä eduskuntaan tarvitaan ihan oikea eläkeläisten ja heikompi-osaisten puolue.
    Esim: Oletteko kuulleet Timo Soinin puhuvan kertaakaan eläkeläis- yhdistyksestään,
    "Oikeutta eläkeläisille."

    Varmaan SDP on aikanaan ollutkin rakentava puolue ja sodanjälkeen ihmiset rakensivat hyvinvoinin kovalla työllä ja säästämisellä. Mutta aika on muuttunut.
    Siksi eläkeläisten on herättävä pitämään itse puoluaan, eikä luotettava siihen, että valtapuolueet sen tekevät. Onhan tämä jo nähty.

    Lähes 1.5 miljoonaa eläkeläistä - miljoona yli 65-vuotiaita - voisi olla Suomen suurin puolue - mitä tapahtuisi, jos eduskunta olisi täys eläkeläisiä? Heh, heh, saahan sitä ihmetellä. Tosiasiassaa siellä pitäisi olla n.50 senioriedustajaa, että ikärakenne olisi tasapainossa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


anja koivistoinen kirjoitti:

Oli tänään eläkkeesaajien syksyn ensimäinen kerho. Noi sata ihmistä porisi salissa, kun menin sisään. Tuolia "peffan" alle piti etsiä. Pullakahvit odottivat.

Harmitti vaan niin perusteellisesti, kun en saanut kerätä kannattajanimiä Senioreille. Oli nääs SDP- kerho, politiikkaa ei saa puhua. Mutta SDP:läinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja oli kertomassa tilanteesta.

Toivottavasti onni on joskus mukana.

Harmittaa vaan, kun eläkeläiset eivät dikkaa, että äänestävät itseään vastaan, äänestessään SDP, joka ollessaan hallituksissa on kaikkein eniten leikannut eläkkeitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu