Senioripuolue tehotarkkailussa

Hei,

Olemme saaneet aktiivisilta yhteisön jäseniltämme yhteydenottoja liittyen palstan tilaan. Aktiiviset yhteisömme jäsenet ovat tehneet täällä hienoa työtä ja haluamme tukea palstan hyvää henkeä myös ylläpidon taholta. Siksi otamme palstan erityistarkkailuun toistaiseksi.

Terveisin,
Suomi24 Ylläpito
8194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

On hyvä että senioreitakin vahditaan ja heidän sananvapauteensa
puututaan oikein röyhkeästi, ettei vain vanhukset pääsisi kirjoittelemaan
mitään suomenruotsalaisten etuoikeuksista.

Äänestä

Vanhukset tehotarkkailussa ?

On aikoihin eletty että senioreitakin pitää vahtia?

Onko RKP:llä jo konstit lopussa kun vanhuksiakin pitää vahdata?

Äänestä

Taitaa tässäkin tarkkailussa olla kyse pakkoruotsista / virkamiesruotsista jota ei saisi tuoda esille. Ylessä pukkaa pelkästään RUOTSITUSOHJELMIA ja niistäkään ei saisi kirjoittaa ?

Suomi vapaa maa HAAAAAAAAAAAA ??

Äänestä

Jo tähän mennessä tähän ketjuun lähetetyt viestit osoittavat, että tehotarkkailuun on aihetta. Vainoharhaisesta kirjoittelustahan täällä on pääsääntöisesti kysymys.

Äänestä

Koulunkäynyt kysyy miksi senioreita sensuroidaan täällä palstalla?

Esimerkiksi tuo alla oleva kysymys on jatkuvasti poistettu mikä siinä on väärin?

Voisiko joku antaa tietoja siitä, kuinka Rkp ja suomenruotsalaiset, sodan jälkeen
ottaneet evakkoja vastaan ruotsinkieliselle pyhälle maalla?

Miksi tuo asia vaetaan ja senhän pitäisi olla jo yleissivistykseen kuuluvaa
tietoa esimerkiksi kouluissamme?

Äänestä
  • Sehän on selvää, suomalaiset olisivat pilanneet hajullaan pyhän maan ilman.

    Äänestä

Eipä näytä luotsi olevan "kotona".
Pitää lähteä oikean poliisin puheille.
Tässä on kysessä ikäsyrjintä, joka on rangaista teko.
Ikä-ihmisellä on ihan samanlainen oikeus sananvapauteen kuin muillakin ihmisillä. Kiusaaminen on kielletty ja täällä sitä tapahtuu.

Poliisi pystyy selvittämään nämä.

Äänestä

Mielestäni tavis suru on ok.

Kyseessä on pakkoruotsin poistosta ei muusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Suomi24 Ylläpito kirjoitti:

Hei,

Olemme saaneet aktiivisilta yhteisön jäseniltämme yhteydenottoja liittyen palstan tilaan. Aktiiviset yhteisömme jäsenet ovat tehneet täällä hienoa työtä ja haluamme tukea palstan hyvää henkeä myös ylläpidon taholta. Siksi otamme palstan erityistarkkailuun toistaiseksi.

Terveisin,
Suomi24 Ylläpito

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu