Jutta Urpilainenkin on havahtunut huomaamaan, että rakenneuudistuksia ei voi lykätä. Tämä tieto/ymmärrys ei ole kaikkia tavoittanut, kun SDP:n kansanedustaja Jukka Kärnä totesi kolumnissaan Imatralainen-lehti näin:
"Eikö joskus, edes joskus, voitaisi etsiä ratkaisuja muualta kuin palveluiden leikkauksista, palkoista, lomista ja sosiaaliturvasta. Eikö riitä, että suomalainen työmies tekee parhaansa."
Vanha sananlasku opettaa, että jos herra antaa viran herra antaa myös järjen. Kansanedustuslaitoksessa näin ei ole eikä tarvitsekaan olla, koska kansanedustaja edustaa vain sitä kansaa, mikä hänet on sinne valinnutkin.
Tahtoisin todeta kansanedustaja Kärnälle näin:
- yksinkertaistetusti sanottuna, vain niiltä voidaan ottaa pois, joille jotain annetaankin. Toinen vaihtoehto on, että otetaan yhä enemmän niiltä, jotka jo nyt laskun maksavat.
- taloutta ei voi saada tasapainotetuksi, ellei voida puuttua palkkojen verotukseen eikä myöskään tehdä leikkauksia. Myös kaikki muut verot kiertävät takaisin palkansaajalle. EI ole olemassa ihmeellistä Sampoa, mistä kaikki hyvä ja tarvittava voitaisiin ottaa.
- mitä pitäisi tehdä perheessä, jossa rahat eivät riitä elämiseen? eikö järkevintä ole ensin vähentää tarpeettomia menoja, koska lisätulojen hankkiminen on aina kovin vaikeaa.
- palkkojen nousu heikentää suomalaisten tuotteiden kilpailuvoimaa. Suomalaisten yritysten heikentynyt kilpailukyky näkyy jo nyt irtisanomisina. Kustannuksia lisäämällä yhä useampi menettää työpaikkansa yritysten saaneeratessa toimintaansa.
- missä on solidaarisuus? 90-luvun vaihteessa yritettiin palkkamalttia, mutta se ei onnistunut. Tämän seurauksena tuli paljon enemmän työttömiä. Nyt ei pitäisi sortua samanlaiseen hölmöilyyn - ei enää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.