IS tutustui perussuomalaisten baarin antimiin: "Normaali keskik

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288578368583.html

IS tutustui perussuomalaisten baarin antimiin: "Normaali keskikalja on mennyt hyvin"

Martti Kainulainen
Julkaistu: 29.6.2013 16:15

Politiikka Perussuomalaisten puoluekokous on monin tavoin erilainen kuin muiden puolueiden vastaavat kokoontumiset - myös alkoholin osalta.
Lounaalle perussuomalaiset siirtyivät yhdeltä iltapäivällä. Ruokana oli karjalanpaistia ja keitettyjä perunoita.

- Oikein on mureaa, eräs puoluekokousedustaja kehui ruokaa.

Kotikaljan ja veden lisäksi perussuomalaisilla oli myös miestä hiukan väkevämpää.

KUVA: Martti Kainulainen
Kansanedustaja Jussi Niinistö (oik.) tapasi väkeä toritapahtumassa Perussuomalaisten puoluekokouksessa Joensuussa.
Kansanedustaja Jussi Niinistö (oik.) tapasi väkeä toritapahtumassa Perussuomalaisten puoluekokouksessa Joensuussa.


Puoluekouksen baari nimittäin aukesi samaan aikaan lounaan kanssa.

Puolen litran kalja maksoi viisi euroa. Myös siideriä ja lonkeroa oli myynnissä.



Oikein on mureaa


- Normaali keskikalja on mennyt hyvin, puoluekokouksen baarissa työskentelevä henkilö kertoo.
11105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

keppanasta saadut tulot menee suoraan soinisäätiön pohjattomaan laariin

Äänestä

takahuonessa pääsee höyläämään isä timo gummie barbaraa ja pöydän alta myydään kiljua

Äänestä
  • Vai gummie? No rkp-hookkani se tänne kirjoittelee. Sen tietää siitä kun ei osaa kunnolla suomen kieltä.

    Äänestä

Missä ovat samalaiset jutut muista puoluekokouksista? Eihän tuollainen yksipuolinen uutisointi ketään haittaa vai mitä? Tässä esimerkkiä IS:lle tasapuolisesta uutisoinnista puoluekokouksissta:
Kokkareiden puoluekokouksessa konkku oli suosituinta, rkp:n akvaviitti ja vasureiden punkku, demareiden puoluekokouksen baarista punaisin mitä sai oli roseeta ja vihreiden puoluekokouksessa tarjolla oli jännän näköisiä yrttejä ja sieniä. Kristillisten puoluekokouksen jumalanpalveluksessa loppui ehtoollisviini.

Äänestä
  • Vihreillä on ollut hauskinta ja parhaat bileet.

    Äänestä

persut ovat

Äänestä

Soini on keskukaljaporukan jumala.

Äänestä

Soini on keskukaljaporukan jumala.

Äänestä

muiden puolueiden kokouksissa ei tarjota edes viinaa

Äänestä

Eihän soinin jorinoita nyt kukaan kunnon persu jaksa selvinpäin kuunnella.....

Äänestä
  • Minäpä persu kävinkin kuuntelemassa T:n seurojentalolla Reino Helismaan iltamia tänä iltana. Oli hauska ohjelma.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


majava.persu kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288578368583.html

IS tutustui perussuomalaisten baarin antimiin: "Normaali keskikalja on mennyt hyvin"

Martti Kainulainen
Julkaistu: 29.6.2013 16:15

Politiikka Perussuomalaisten puoluekokous on monin tavoin erilainen kuin muiden puolueiden vastaavat kokoontumiset - myös alkoholin osalta.
Lounaalle perussuomalaiset siirtyivät yhdeltä iltapäivällä. Ruokana oli karjalanpaistia ja keitettyjä perunoita.

- Oikein on mureaa, eräs puoluekokousedustaja kehui ruokaa.

Kotikaljan ja veden lisäksi perussuomalaisilla oli myös miestä hiukan väkevämpää.

KUVA: Martti Kainulainen
Kansanedustaja Jussi Niinistö (oik.) tapasi väkeä toritapahtumassa Perussuomalaisten puoluekokouksessa Joensuussa.
Kansanedustaja Jussi Niinistö (oik.) tapasi väkeä toritapahtumassa Perussuomalaisten puoluekokouksessa Joensuussa.


Puoluekouksen baari nimittäin aukesi samaan aikaan lounaan kanssa.

Puolen litran kalja maksoi viisi euroa. Myös siideriä ja lonkeroa oli myynnissä.



Oikein on mureaa


- Normaali keskikalja on mennyt hyvin, puoluekokouksen baarissa työskentelevä henkilö kertoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu