Puolustusvoimien palkanmaksu takkuilee jo kolmatta vuotta

Voiko kukaan kuvitella että puolustusvoimien 50miljoonaa maksanut palkanmaksujärjestelmä takkuilee vieläkin?! Onko vika järjestelmässä vai henkilöissä, se ei ole selvinnyt vielä tähän päivään mennessä. Kuitenkin toukokuun 2013 vuorotyölisät jäivät taas saamatta suurelta osaa työntekijöitä ainakin omassa joukko-osastossa. Ja yhä on maksamatta jopa vuoden takaisia lisiä!! Voiko puolustusvoimat velvoittaa henkilöstöä tekemään ylitöitä, jos ylityö- ym lisiäkään ei makseta välttämättä edes samana vuonna? Henkilöstö joutuu itse joka kuukausi laskemaan oman palkkansa ja vuorotyölisänsä tarkistaakseen onko palkat maksettu oikein. Jos ei itse tarkista, voi jäädä satoja ja tuhansiakin euroja saamatta, niitä ei kukaan muu tarkista jollei itse virheitä huomaa! Mitenkä tällaiseen suhtauduttaisiin yksityissektorilla? Näin tänäpäivänä.
10455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hei!

Myös puolustusvoimien tulee maksaa ylityökorvaukset virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Ylitöiden tekeminen edellyttää virkamiehen suostumusta. Ainostaan silloin, jos ylityön tekeminen on työn laadun ja erittäin pakottavien syiden vuoksi välttämätöntä, ei virkamies saa siitä kieltäytyä.

Ystävällisin terveisin
Akavan Erityisalat

Äänestä
  • Valitettavasti ylitöitä teetetään meillä vain ja ainoastaan pakottavista syistä. säästöjen takia niitä ei muuten saisi teettääkään. Mutta palkanmaksujärjestelmät / niitä hoitavat henkilöt aiheuttavat jatkuvia virheitä. Haittatyökorvaukset ja ylityötunnit maksetaan jatkuvasti virheellisesti. Samoin korjaukset tulevat useimmiten virheellisesti. Näin soppa on valmis. Ja siitä kärsivät työntekijät.

    Äänestä

Hei

Vielä lisäyksenä aiempaan vastaukseen: jos työnantaja ei hoida palkanmaksuvelvollisuuksiaan, kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä omaan ammattiliittoon!

Terveisin

Akavan Erityisalat

Äänestä
  • Tähän asiaan oma ammattiliittokaan ei ole auttanut. Sanahelinää vaan. Paljon puhetta tekojen sijaan. Itse kun on tarpeeksi kovana, saa jotain aikaiseksi!

    Äänestä

Miksi puolustusvoimat ei ole maksanut korkoa palkkasaatavista?
Tornin huhun mukaan PV.n ei ole itse syyllinen ongelmiin vaan ulkopuolinen taho.

Kummalata kuulostaa

Äänestä
  • Älä usko sitä mitä herrat antaa ymmärtää....syy on juurikin pv:n sisällä!! Mihinkään ei voi luottaa. En ole kyllä koskaan kuullut muista firmoista että henkilöstö joutuisi itse tarkistamaan ja laskemaan vuorolisänsä ja ylityökorvaukset saadakseen ne oikein tililleen!!! Ja näkemään ihan helvetillisesti vaivaa saadakseen korjaukset oikein !! Todella turhauttavaa ja stressaavaa.

    Äänestä

  • Nimimerkki varattu kirjoitti:

    Ja virheet koodien käytössä jotka eivät ole ihan loogisia....mutta niitä on saatu harjoitella jo 3 vuotta...pitäisi plla jo hanskassa ja palkkojen kanssa työskentelevien pitäisi olla huolellisinta porukkaa niinkin tärkeästä asiasta kyse!

    Äänestä

  • Tuohtunut kirjoitti:

    Tarkemmin siis 2,2 vuotta ovat saaneet harjoitella. Ja minä valitan juurikin niin kauan kun kuulen että palkoissa on virheitä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Enemmän kuin tuohtunut kirjoitti:

Voiko kukaan kuvitella että puolustusvoimien 50miljoonaa maksanut palkanmaksujärjestelmä takkuilee vieläkin?! Onko vika järjestelmässä vai henkilöissä, se ei ole selvinnyt vielä tähän päivään mennessä. Kuitenkin toukokuun 2013 vuorotyölisät jäivät taas saamatta suurelta osaa työntekijöitä ainakin omassa joukko-osastossa. Ja yhä on maksamatta jopa vuoden takaisia lisiä!! Voiko puolustusvoimat velvoittaa henkilöstöä tekemään ylitöitä, jos ylityö- ym lisiäkään ei makseta välttämättä edes samana vuonna? Henkilöstö joutuu itse joka kuukausi laskemaan oman palkkansa ja vuorotyölisänsä tarkistaakseen onko palkat maksettu oikein. Jos ei itse tarkista, voi jäädä satoja ja tuhansiakin euroja saamatta, niitä ei kukaan muu tarkista jollei itse virheitä huomaa! Mitenkä tällaiseen suhtauduttaisiin yksityissektorilla? Näin tänäpäivänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu