Olen ylemmän korkeakoulun omaava henkilö. Olen vakituisessa työsuhteessa yksityisellä. Olen ollut nyt useamman vuoden hoitovapaalla ja nyt nuoremman täyttäessä 3v olisi ajankohtaista palata takaisin töihin. Olemme kuitenkin muuttaneet perheemme kanssa heti hoitovapaani alussa toiselle puolelle Suomea, kuin missä työpaikkani sijaitsee. Mieheni työpaikka on tällä paikkakunnalla. Olen yrittänyt saada siirtoa ko. firman lähempänä olevaan toimipisteeseen, mutta se ei valitettavasti onnistu. Joudun nyt siis joko irtisanoutumaan töistäni itse tai sitten työnantaja päättää työsuhteeni. Miten minun kannattaisi nyt toimia?
Irtisanoudunko itse vai annanko työnantajan irtisanoa minut?
2*äiti
3524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei,
ensisijaisesti sinun tapauksessa olisi tärkeää, että yrität uudelleen neuvotella työnantajasi kanssa. Oletko kysynyt mahdollisuudestasi tehdä etätöitä? Jos et pääse yhteisymmärrykseen työnantajasi kanssa, on sinun viisasta aloittaa heti uuden tehtävän haku ja irtisanoutua vasta, kun olet löytänyt uuden työpaikan. Muistathan, että omasta syystä irtisanoutuminen johtaa todennäköisesti työttömyysturvasi osalta karenssiin. Tässä asiassa sinun kannattaa jo nyt kääntyä oman ammattiliittosi puoleen.
Ystävällisin terveisin
Akavan Erityisalat
ei voi olettaa kaikkea työnantajalta, vähän tuntuu lastenkotiajattelulta, että
saa tehdä mitä huvittaa !
Olenkin ollut yhteydessä asian tiimoilta liittooni, mutta en ole vielä toistaiseksi saanut sieltä vastausta - siksi kyselin tätäkin kautta.
Odottelen myös vastausta työnantajaltani mahdollisuudesta etätöihin. Matkaa on kuitenkin sen verran paljon (puoli Suomea), joten saa nähdä, onnistuuko se.
Olen myös aktiivisesti etsinyt jo useamman kuukauden ajan uutta työtä, toivottavasti pian tärppäisi. Joudun kuitenkin tekemään tämän ratkaisun todennäköisesti jo ennen kuin saan uutta työtä, aika on sen verran kortilla jo.