Henkistä ja fyysistä väkivaltaa 1. OSA

Olen kokenut kiusaamista, henkistä ja fyysistä väkivaltaa lapsesta kouluun, ja armeijaan. Lapsena naapurin pojat harrastivat sitä minua ja veljeäni kohtaan, pokimista, lyämistä, omistushalua, solvaamista, mukamas "kavereita", nyt vasta tajuan että vihollisia ne olivat. Kerran potkaisi minua rintaan kun ajoi pyörällä ohi, tekivät tiesulun minulle ja veljelleni ja haukkuivat, alatyylisiä juttua, tunkeutuivat meidän pihaan, ampuivat pikkuveljeäni ritsalla paljaalle takamukselle niin että tuli itkiien, kun menin ulos puolustamaan veljeäno kun hä oli jo tullut sisälle, nostivat rinnuksista ja myöähemmin tappouhkaus samalta pojalta.

Yksi niistä ei päästänut minua pihastan esteli sitä monesti, haukkumista kusipääksi, ym. Väkivaltaisen leikkien tuomista meidän pihaan ja ajatusmaailmaan. Kerran yksi pojista halusi tietää miltä tuntuu rakastelu, halusi että makaamme päällekkäin vaatteet päällä lumihangessa, miten olisin voinut tietää minä tätäkään silloin, aivan sairasta porukkaa

Jouduin koulussa ala-asteen alussa kahden tytön seksuaalisen kiusaamien kohteeksi, koittivat vetää minulta housuja alas ja hiplailivat persettäni, eikä opettaja puuttunut vaikka näki ja tiesi. Jouduin myös pahan kiusaamisen kohteesi, sekä henkistä että fyysistä , haukkumista, fyyfistä väkivaltaa, vähättelyä, tyhmäksi haukkumista, pahan puhumista selän takana, minulal ei ollut kavereita oikein 5.luokkaan asti.

Ala-asteeolla ihastuin erääseen tyttöön, lähetin hänellä kaksi kirjettä 5-ja 6 luokilla, joissa kummasaskin luki suurinpiirtein., että rakastan sinua ja olet hyvä matikassa, enkä ole se, se, enkä se. Sitten 6.luokalla toisen kirheen kirjoittamisen jälkeen ylläyyäen ruokailussa etäs tyttöä tuli kysymään , että oletko lähettänyt kirjeen *******lle, sanoin että en, kun en halunnut paljastua, sitten kun menin luokkaan niin viimeisin kirjeenbi kiersi luokassa kaikkien luettavana, ja koska suuri osa luokasta piti yhtä vapaa-ajalla, (minä en kuulunut joukkoon) olivat he saaneet päättlemälä selville.

Siitä seurasi , että välitunnilla koko luokka ympäröi minut ja tenttasi että sinäkö se olet se lähettäjä, ja ne kirjeet olivat siellä, ja sanotiin että hän ei tykkää minusta ym. myähemmin pulpettiini ilmestyi viesti, että "***** käski haistaa pitkän paskan "( se ihastukseni kohde) , ja eräs hänen kaverinsa tönöisi hänet minua päin, jolloin tämä tyttö sanoi, että "saastuu". Sekä monenlaista muuta kiusaamista, henkistä ja fyysistä ala.-asteella oli monen toimesta.

Ylä-asteella pyörääni heiteltiin pensaaseen, haukkumista, vähättelyä, tunnilla harpilla tökkimistä, tietokonepalin hajottaminen kun annoin lainaan, yksi törkeimmistä tapauksista ylä.asteella oli, kun eräs poika koitti laittaa minua roskikseen, ja minä tyhmä annoin sen tapahtua kun en ollu tarpeeksi vahva puoluistaaskeni itseäni, ja hirveätä haukkumista ja päällakäymizstä, onneksi sentään lopussa sisuunnuin ja aloin antamaan iskuja hänellä jolloin opetatha tuli väliiin ja jouduimem puhutteluun.

Ylä.-asteella myös joiuduin pilan kohteeksi, kun oli eräs tyttö, joka ei ollu maailman kaunein, he pilkkasivat sitä siitä , ja keksivät , että siinähän minulle on nainen, ja kävivät kysymässä että ikään kuin minä haluaisin alkaa sen kanssa, ja niin sitten "olin " sen kanssa vaikka mitään en sille jutellut, aina pilkkasivat, että "siinäse se sun naises nyt menee".

Lukiossa se sama roskikseen laittaja jatkkoi haukkumistaan, ja hän minut suostutteli viinan juontiin, jota kadun, kerran tönäisi, veti minut kirottuihin juttuihin. Niihin aikoihin tutustuin erääseen poikaan, janka kanssa tulin hyviksi ystäviksi, mutta myöhemmin hän valehteli, puukotti selkään ja toimi selkanii takana, nykyään emme ole tekemisissä enkä kaipaakaan

Lukiossa myös näin erään tytön, jotai vain ainoaastaan aloin katsomaan, hän tulkitsi että olen kiinnostunut, ja aloin tulla lähelle, jolloin piti torjua, ja tätä jatkui, ja tämä nainen vainoaa minua vielä tänäkin paivänä ja on elämäni suurin pahopinvoinnin aiheuttaja, luulee omistavansa, seuraa joka paikkaan, henkistä väkivältaa, hänen käyttäytymiset ovat erittäin häoriintyneitä ja täyttävät psyykkisesti sairaan ihmisne tuntomerkit. Hän on suurin kiusaaja ja väkivallan tekijä elämässäni, esim. kerran kelasta tullesani autoon mennessäni hän sattu olemaan siinä ja näytti ivallista ilmetettä suoraan, kerran miehensä kanssa ollessan satuin lähelle,hän pysähtyi ja alkoi koiraansa komentamaan, etä' ! istu, istu ,. vaatii kärsivällisyyttä kouluttaa", eli minulle epäsuorasti. Että kun otti päähän, ja ottaa, hyi mitä saatanallista sontaa se ämmä päästi, hyi että. Jos joku on kouloutuksne tarpeessa, niin se. Esittelyöä puheilmella asuntoni ohitse, jos lähdinb johonkin pyörällä, tuli hän perässä, kova ääniostä huutelua, ottaa miehensä minua vastaan , tuo sen suutelemaan kanssaan silmieni eteen, seurailua, jos teen jotain arkipäiväistäm ei hän sitä siedä koska hänelle pitäisi antaa kaikki huomio (jatkuu)...
0204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

on the road kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu