Mitä teen? Olen kotoisin espoosta, mutta lukion jälkeen muutin hesaan. Olen nyt vasta tutustunut ihmisiin peruskouluni ulkopuolella ja minusta tuntuu, että ihmiset pääkaupunkiseudulla ovat pinnallisia ja epäkohteliaiata. Kun olen käynyt Keski-Suomessa porukka on leppoisempaa. Minua ahdistaa pääkaupunkiseutu ja haluaisin muuttaa valmistuttuani pois. Minua pelottaa vain miten tälläinen espoo tyttö otettaisiin muualla vastaan ja uskallanko muuttaa pois kauas sukulaisita ja perheestä? Mitä minun tulisi tehdä? Onko muita nuoria jotka ovat muuttaneet yksin pois pääkaupunkiseudulta ja minne? Minne suuntaan olisi helppo lähteä omin päin?
en kestä pääkaupunkiseutua!
27v.tyttö
51708
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Riippuu ihan itsestäsi uskallatko lähteä, tuntisitko ketään sieltä muualta mihin olet muuttamassa, jne. Voithan toki etsiä seurustelukumppanin sieltä minne haluat muuttaa, sitten olisi hyvä syykin!
Elämässä kannattaa kokeilla asioita, ties vaikka olisit onnellisempi muualla!
Jos olet ihana etkä mikään mainitsemasi pinnallinen, epäkohteilas pissis, niin kyllähän sinut hyvin otetaan vastaan. Miksi ei? Kunhan et nyt heti ensimmäisenä ole kuuluttamassa olevasi pkseudulta.
Kannattaa miettiä sitä asuinpaikkaa kulkuyhteyksien mukaan. Jos perhe / ystävät ovat siellä pääkaupunkiseudulla, niin esim. Tampereelta pääsee näppärästi junalla Helsinkiin ja Tampereen ympärillä on ihan kivoja pienempiä kaupunkeja (Nokia, Ylöjärvi..).
Itse taas muutin Treelta pois (en ole kuitenkaan alkuperäinen asukas) juuri saman ihmisten pinnallisuuden ja jurouden takia. En kokenut ihmisiä siellä erityisen lepposiksi ja helposti lähestyttäviksi, tietty muutama poikkeus on aina joukossa. Sinkkunakaan siellä ei ollu kummoset oltavat, kun tuttavuutta rohkenivat tulla tekemään lähinnä ulkomaalaiset miehet ja suomimiehet taas tuhannen päissä.. Yllättävän paljon syrjäytyneitä ja moniongelmaisia tapauksiakin löytyi joka ikäluokasta. Sitten muutin lähemmäs kotiseutua Pohjosempaan ja johan ilmapiiri keveni ja ihmisiin on tutustunu helpommin. Muutettuani, en tuntenut kummastakaan kaupungista alkuun juur ketään, mutta kyllä sitä nopsaan tutustuu ihmisiin, kun vaan menee rohkeesti ihmisten ilmoille ja töihin.
Kyllä maalla on mukavaa. Kyräily, juoruaminen, sisäänpäin lämpiävyys, jurous, näköalattomuus, työttömyys, alkoholismi, hyvä veli järjestelmät, kateus kertovat suomalaisuuden syvimmän olemuksen. Siihen kun lyöttäydyt mukaan ulkopuolelta muuttaneena. A vot. Täytyy sanoa, että nyt kyllä viihtyy ja olemus on raukean onnellinen.
Rohkeasti sinne vaan. Jokainen on oman onnensa seppä!
Kiitos samoin! Itsellä ja miehellä täysin samanlaiset tuntemukset. Lapsetkin innoissaan "maalle muutosta".
Olen lähes paljasjalkainen stadilainen, mutta päivääkään ei ole mennyt - ihan ekoja elinvuosia en tietty muista - ettenkö olisi haaveillut maalle karkaamisesta. Olen sisimmältä sydämeltäni ilmeisesti landepaukku, ja hyvä niin kun tuota pinnallista kaupunkilaiselämää katsoo.
Ihmiset tuntuu pk-seudulla välillä olevan niin hukassa! Edes saman kerrostalon naapureita ei voi moikata koska mulkaisevat pahasti että mikäs tahvo olet kun tervehdit. Tai sitten tungetaan postiluukusta jotain treffikutsuja kun menit tervehtimään. Haloo!
Kaupan kassa ei ehdi/halua jutella, murjottaa kuin olisi kuuro.
Bussipysäkillä ihmiset stressaa jos bussi 30s myöhässä. Kun dösä tulee, hyvä että kyytiin ehtii kun kuski kaahaa kaasu pohjassa eteen päin, ihmiset kasseineen ja rattaineen meinaa kaatua käytävällä ja penkeillä joihin ovat hyvällä tuurilla ehtineet istumaan.
Jos myöhästyt bussista ja koputat kuskin oveen kun bussi seisoo pysäkillä, ovea ei avata vaan bussi lähtee eteen päin, kai että pysyisi aikataulussa ja jotta ei ne muut matkustajat ainakaan pääse valittamaan kun pysähtyminen kestää. Ihme palvelua, aikataulu ja kiire tärkeämpiä kuin ihmiset.
Sama pätee kaikkialla, pelkkä raha, trendikkyys ja "piirit" tuntuu merkkaavan.
Muutettiin joku vuosi sitten pois pk-seudulta paremman elämän toivossa. Parempaa se olikin, huomattavasti! Mutta sitten syntyi lapset ja isovanhemmat alkoivat valittaa kun asutaan kaukana. Hoitopaikkaa ei suvun tai tuttavien puolesta pienille järjestynyt, omaa aikaa 0%. Lastenhoitajaa en niin pienille halunnut palkata. Hulluna Helsinkiin takaisin sukulaisten, ystävien ja muun sosiaalisen elämän takia. Tuli todettua että hukkareissu: luonto, piha, sauna, leppoisa elämänrytmi, kivat naapurit ja muut positiiviset ihmiset joihin alkoi tutustua meni. Tilalle asfattikylä, tympeät naapurit, kalliit palvelut ja kiire, kiire, kiire! Isovanhempia tai kavereita en ole nähnyt yhtään useammin, en ole urakalla hyödyntänyt paljon ylistettyjä "lähipalveluita" ja keskustan ihmistungoksia vältän niin paljon kuin pystyn.
Ihmiset on erilaisia. Itse totesin etten sovi tänne. Tämä ei ole minun kaupunkini eivätkä nämä ihmisiä joihin haluan tutustua. Eikä tämä elämä sellaista jota haluaisin elää. Haluan elää maalla. Kaupunkielämä sopii toisille hyvin, mm. omille vanhemmilleni, eivät voi käsittää miten pystyn edes ajattelemaan pois muuttoa ja maalla elämistä kun "eihän siellä ole mitään". Olen täsmälleen eri mieltä: maalla on Kaikki!
Ja ne palvelut pelaa muuten ihan yhtä hyvin maalla kuin stadissakin, täällä nimittäin suljetaan kaikki lähipankit ja postit ja apteekkikin siirtyi johonkin hevonkuuseen. Kaupat on ripoteltu ties mihin ja jokaiseen ajallisesti (ruuhka) yhtä pitkä matka kuin oli siellä "maallakin" ja vielä pidemmät kassajonot päälle. Eikä lapsia saa järkevään lähi-tarhaan tai kouluun ilman neuvottelurumbaa. Kaikki kustantaa paljon, hullut hilluu pitkin katuja ja kaikilla on niin kiire suorittaa elämäänsä etteivät huomaa edes keskittyä elämään.
Maalle ollaan karkaamassa, toivottavasti meidät vaan otetaan hyvin vastaan. En tosiaan ylpeile stadilaisuudella, päinvastoin joskus hävettää ja surettaa ettei omat juuret ole tuolla jossain pikku kylissä ja korpien kätköissä. Toivottavasti maalle kotiutuminen onnistuu vielä näin aikuisena ja lapset voivat kasvattaa omat juurensa "landelle". :)