Ettei Artun kohtalo toistuisi

Opettakaa lapsillenne turvallisuutta. Lumilinnat ovat ihania ja lähes joka lapsen toivekoteja. Pakkaslumi ei kuitenkaan pysy mallissa, tosin luulisi keveytensä takia olevan vaaraton päälle romahtaneenakin. Vielä vaarallisempi on jäädytetty lumiluola keväällä, kun raskas suojalumi romahtaa. Kun olin lapsi, teimme lumilinnan suojasäällä pyöritetyistä isoista palloista. Katon teimme oksista, sanomalehdistä ja havuista , joiden päälle laitoimme vain vähän lunta koristeeksi ja penkit haloista. Vanhemmat tiesi tarkkaan lumilinnan sijainnin ja saimme sinne kynttilöitäkin. Ihan vaaraton meidänkään rakennelma ei ollut.Kerran yksi kynttilä sytytti katon sanomalehdet ja lähdimme tulta pakoon kenellekkään kertomatta. Yksi isä sitten hajoitti koko hienouden sammutustöissä, kun huomasi savun. Malli on kuitenkin käyttökelpoinen vieläkin ja led kynttilät. Tuli myös mieleeni, että vanhoista muovisista pihakalusteista, pöydistä saisi hyvän katon, kun sitten vielä lapset merkkaisivat luolan sijainin vaikka "tietyn salaseuran" omalla lipulla ja kertoisi sijainnin vanhemmille, on"mökki" jo melko turvallinen. Turvallisuuskasvatusta ja näkökulmaa tulisi myös lisätä kouluissa opetuksen yhteyteen, etenkin ennakointia ja roolikeikkejä, mitä voisi tapahtua ja mitä pitäsi tehdä toisin.tai paremmin.
0148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


x-opettaja!! kirjoitti:

Opettakaa lapsillenne turvallisuutta. Lumilinnat ovat ihania ja lähes joka lapsen toivekoteja. Pakkaslumi ei kuitenkaan pysy mallissa, tosin luulisi keveytensä takia olevan vaaraton päälle romahtaneenakin. Vielä vaarallisempi on jäädytetty lumiluola keväällä, kun raskas suojalumi romahtaa. Kun olin lapsi, teimme lumilinnan suojasäällä pyöritetyistä isoista palloista. Katon teimme oksista, sanomalehdistä ja havuista , joiden päälle laitoimme vain vähän lunta koristeeksi ja penkit haloista. Vanhemmat tiesi tarkkaan lumilinnan sijainnin ja saimme sinne kynttilöitäkin. Ihan vaaraton meidänkään rakennelma ei ollut.Kerran yksi kynttilä sytytti katon sanomalehdet ja lähdimme tulta pakoon kenellekkään kertomatta. Yksi isä sitten hajoitti koko hienouden sammutustöissä, kun huomasi savun. Malli on kuitenkin käyttökelpoinen vieläkin ja led kynttilät. Tuli myös mieleeni, että vanhoista muovisista pihakalusteista, pöydistä saisi hyvän katon, kun sitten vielä lapset merkkaisivat luolan sijainin vaikka "tietyn salaseuran" omalla lipulla ja kertoisi sijainnin vanhemmille, on"mökki" jo melko turvallinen. Turvallisuuskasvatusta ja näkökulmaa tulisi myös lisätä kouluissa opetuksen yhteyteen, etenkin ennakointia ja roolikeikkejä, mitä voisi tapahtua ja mitä pitäsi tehdä toisin.tai paremmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu