KEPUn uuden puheenjohtajan Juha Sipilän kausi on lähtenyt historiallisen nihkeästi liikkeelle. Hän ei ole saanut kesän aikana mitään aikaiseksi. Jonkinlaiset puolinaiset Sipilän ehdotuksetkin ovat jääneet huomiota vaille, sillä ne on todettu niin köykäiseksi.
Nyt KEPUn vanha isäntä Seppo Kääriäinenkin on jo noteerannut tämän. Tällä viikolla Kääriäinen toi julki vain vaivoin verhotun uhkauksen Sipilälle. Siinä todettiin, että nyt on kuherruskuukaudet kohti ohi ja pitäisi saada tuloksiakin.
Onhan Sipilällä toki tuloksiakin ollut. Kesäkuusta lähtien KEPUn kannatus on pudonnut yli prosenttiyksikön ja suunta on edelleen alaspäin.
Nyt KEPUn vanha isäntä Seppo Kääriäinenkin on jo noteerannut tämän. Tällä viikolla Kääriäinen toi julki vain vaivoin verhotun uhkauksen Sipilälle. Siinä todettiin, että nyt on kuherruskuukaudet kohti ohi ja pitäisi saada tuloksiakin.
Onhan Sipilällä toki tuloksiakin ollut. Kesäkuusta lähtien KEPUn kannatus on pudonnut yli prosenttiyksikön ja suunta on edelleen alaspäin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tukiaiskuplassa elävä mtk-kepu valitsi keulakuvakseen yrittäjämiljonäärin. Eihän yrittäjän pokka kestä tukiaisten kerjuuta....keulakoristeen vaihtoon ei kulu pitkää aikaa.
Ison Vihreen palaute oli todellinen kylmä suihku Sipilän niskaan. Lähtölaskenta on alkanut.
Punikilla taas ymmärtämisvaikeuksia.
Jos punikilla tarkoitat avaajaa, olen eri mieltä. Kääriäisen kommenttiin näkemykseni perustaen ja siihen pitäytyen pidän avaajan huomiota aikalailla oikeana.
Sinun heittosi asiaan sen sijaan on taas sitä lajia, mitä ne nyt yleensäkin sinulta ja sinunlaisiltasi vajakeilta tuppaavat olemaan.
Miljonääri-Jussin valinta pahensi Kepun katastrofia, mutta on siinä mielessä onneksi Isänmaalle.
Pitäähän se harjoitteluaika sallia kelle tahansa uuden pestin saaneelle. Onhan ne
hallituspuolueidenkin johtajat harjoitelleet itselleen ylivoimaisen vaikeiden tehtävien
hoitoa jo paljon pidemmän aikaa, eivätkä ole tähänmennessä saaneet muuta kuin vahinkoa aikaan.
Miljonääri-Jussi Sipilä on täysi pelle. Sönkön harvat eduskuntaesiintymiset osoittavat tämän.
tietomiehiä?
Kiljavalta?
Sipilä on melkein mannertenvälisen nahjuksen eli Vanhasen kaltainen sönkkö ja kyvytön. Sipilän ja Vanhasen eroittaa ainoastaan lestadiolaisuus. Mistä näin kepulaisia enää tulee, Ruotsissa sentään 4% ja kaikki menee paremmin kuin meillä.
Vanhanen on kalvinisti ja Sipilä lestadiolainen. Samanlaisia sönkköjä muuten molemmat.
Kepulaiset on epämääräinen sikiöinti maaseudulta, ehkä myrkyt ja hormoonit tekee niistä tuollaisia ääliöitä. Siis oikeasti sukupolvesta toiseen oppivat elämään muiden kustannuksella ja siitä huolimatta ovat sukusiittoisia....
Odottakaapa, kun Kuntavaalit syksyllä on käyty, silloin Sipilä tulee näyttämään oikeat karvansa. Silloin Kepun kannatus lähtee sellaiseen nousukiitoon, että Kiäriäinenkin kompastuu jälleen kerran. Muuten Kääriäistä ei enää tämän kauden jälkeen valita Suomen ja Keskustan edustajaksi Eduskuntaan, katsotaampa vaan.??
Miksi Kääriäinen tippuisi? Mieshän on pidemmän aikaa osoittautunut selviä järkiintymisen merkkejä. Vai siksikö hän juuri putoaakin?