Turha jäsenäänestys: Ehdokkaiden kannatus vain 3 %

KEPUn jäsenäänestys oli osoitus puolueen kyvyttömyydestä.

Äänestysaktiivisuus oli vain 10 %, joten kaikilla kolmella pj-ehdokkaalla todellinen kannatus oli vaivaiset 3 %.

Äänet jakaantuivat suunnilleen tasan kaikkien kolmen kesken.

Rovaniemellä kenelläkään ei siis ole ensiyön oikeutta pj-hommaan. Yksi kuitenkin on varmaa, KGB/FSB:n vasalli Paavo Väyrynen ei tule valituksi. Jäsenäänestys oli hänen ainoa oljenkortensa
969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Paavohan onkin kuin pikkupoika. Kukkoilee noiden ehdokkuuksiensa kanssa ennenaikaisesti. Onneksi on asiallista ja aikuissortin väkeä myös ehdokkaana.

Äänestä
  • Paavo Väyrynen on narsisti. Häntä kiinnostaa aina ja kaikkialla vain oman edun ajaminen.

    Äänestä

  • Pate on niin nuorentunut, että alkaa mennä hurulan puolelle.

    Äänestä

Mitenkäs se oli kun Paavolta kysyttiin miksi alkoi puheenjohtajaehdokkaaksi niin vastaus oli että minähän tästä vaan nuorrun. Taisipa sanoa samoin presidenttiehdokkaanakin. Ajatteleeko se mies todella vaan ja ainoastaan omaa itseään ja nuortumistaan, kun on kyseessä maan presidenttiys ja Suomen keskustan puheenjohtajan vaativa tehtävä? Eikö todellakaan maan tai puolueen etu ole sentään tärkeämpää kuin oma nuortuminen? Onneksi tämä seikka on sentään huomioitu kyseisiin tehtäviin miehiä valittaessa.

Aivan vastaavasti presidenttiehdokastentissä häntä pyydettiin kertomaan Sauli Niinistön hyvistä puolista. Mieshän meni täysin lukkoon eikä osannut sanoa juuta ei jaata. Aika merkillinen tilanne muuten, kun tarkemmin ajattelee. Selvä kysymys, johon olisi ollut kohteliasta vastata, mutta henkilön tunneilmaisu ei ilmeisesti tunne toista ihmistä kehuvia ilmaisuja tai siinä kohdassa on vaan musta aukko. Omaa itseään osaa kyllä kehua niin että meinaa mielihyvästä pakahtua.

Äänestä
  • Väyrynen on pahimman luokan narisisti, joka aina ja kaikessa ajattelee vain itseään.

    Äänestä

Kova on vääntö Väyrystä vastaan ja todennäköisesti se tulee etupäässä puolueen ulkopuolelta. Kaikki keinot näkyy olevan käytössä. Mikäs ihme se on........keskustapuolue on muille vaaraton vastus jos sillä on kokoomukseen samaistuva johto. Sitä nämä agitaattorit yrittää. Kyllä tuommoiset kommentit voi jättää omaan arvoonsa, niin läpinäkyvää on touhu.

Äänestä

Väyrynen vaati tätä jäsenäänestystä, koska kuvitteli saavansa yli 50 % kannatuksen. Nyt kannatus oli 3 %. Väyrysen leuka väpätti pettymyksestä sunnuntai-iltana tv-haastattelussa.

Äänestä

Jäsenäänestys oli turha. Se söi rahaa, mutta ei ratkaissut mitään.

Äänestä

Äänestyksessä oli yhtä paljon järkeä kuin keitetyssä lampaan päässä. Tyypillistä kepulimeininkiä siis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

KEPUn jäsenäänestys oli osoitus puolueen kyvyttömyydestä.

Äänestysaktiivisuus oli vain 10 %, joten kaikilla kolmella pj-ehdokkaalla todellinen kannatus oli vaivaiset 3 %.

Äänet jakaantuivat suunnilleen tasan kaikkien kolmen kesken.

Rovaniemellä kenelläkään ei siis ole ensiyön oikeutta pj-hommaan. Yksi kuitenkin on varmaa, KGB/FSB:n vasalli Paavo Väyrynen ei tule valituksi. Jäsenäänestys oli hänen ainoa oljenkortensa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu