en tiedä työlainsäädännöstä ja työehtosopimuksia en osaa

tulkita.

Mutta kysymys kuuluu: Jos tes:issä sanotaan että ylityöt (normaalin työajan yli tehdyt tunnit) joko rahana tai aikana, niin tarkoittaako tämä sitä, että 1) työnantaja sallii yli normaalin työajan menevät tunnit eli on siis tietoinen että niitä tehdään sillä työaikaseurantaa pidetään, 2) työnantaja ei kiellä tekemästä ylitöitä, 3) mutta kesken ajanjakson jolloin joukosta yksi on poissa ja hänenkin työt kuitenkin tehdään, työnantaja ilmoittaa yhtäkkiä että nyt nämä ja nämä päivät otat vapaana (jolloin hänelle kerrotaan, että entäs sitten kun tulen takaisin, ei kai ole ne rästityöt taas minulla) - eli työnantaja voi siis yksipuolisesti ja kesken kaiken ilmoittaa noin ja jättää vielä sitten työt ikään kuin seisomaan ja lisääntymään vapaan ajaksi, ja taas palatessa on vino pino.

Ilmeisesti voi, eli työntekijän kanssa ei tarvitse keskustella! Sinänsä kyllä eipä tuollaisen jälkeen enää tee edes mieli tehdä eli antaa kertyä vaan ja katotaan mitä sitten tapahtuu. Kai sitä kuitenkin olisi pitänyt sitten ilmoittaa jo aikaisemmassa vaiheessa, että yli normaaliajan ei tehdä!
5197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ai niin joo: Ja ilmeisesti työehtosopimus myöskin kieltää siirtämästä ne vapaat sellaiseen ajankohtaan jolloin työtilanne olisi parempi eli töillä olis tekijä!

Äänestä

Yliytötä on on vain jos työnantaja nimenomaan pyytää. Jos työnantaja ei kirjaa kaikkia tehtyjä tunteja on kyse työaikakirjanpitoa koskevasta laiminlyönnistä tai väärinkäytöksestä. Eli tehyä vähempää tunteja ei voi kirjata, vaikka työntekijät ne tekisi. Väki on lähetettävä kotiin, eikä jätettävä tuneja kirjaamatta. Tai sitten kysyttävä ylitöihin.

Äänestä
  • No, mihinkäs virheeseen se työnantaja sitten syyllistyy, kun tietää että työntekijä tekee kun on pakko, sillä yks ei kahden töitä yhden työajassa tee, mutta ei kiellä. Siis ei ole pyydetty, mutta ei ole kiellettykään! Mitä! Eikö pitäisi kieltää ettei saa jäädä tekemään, vaan antaa töitten kasaantua vaan, niin sitten tulee useammalle hiki kun tehdään niitä pois?

    Mun mielestä jos työnantaja joka tietää yli normituntien tehtävän ei sitä tekoa kiellä, niin silloin hän on sen hyväksynyt!

    Äänestä

  • jaa, jaa. kirjoitti:

    No, mihinkäs virheeseen se työnantaja sitten syyllistyy, kun tietää että työntekijä tekee kun on pakko, sillä yks ei kahden töitä yhden työajassa tee, mutta ei kiellä. Siis ei ole pyydetty, mutta ei ole kiellettykään! Mitä! Eikö pitäisi kieltää ettei saa jäädä tekemään, vaan antaa töitten kasaantua vaan, niin sitten tulee useammalle hiki kun tehdään niitä pois?

    Mun mielestä jos työnantaja joka tietää yli normituntien tehtävän ei sitä tekoa kiellä, niin silloin hän on sen hyväksynyt!

    Ja kaiken lisäksi niitä on myös maksettu aina siihen asti kunnes sitten jossain vaiheessa tulee sanomaan, että nyt tulee liikaa maksuun joten nyt otatkin vapaana.

    Eli ei pitäisi olla mitään väittämistä sitten että olisi tehty luvatta yli- tai lisätöitä.

    Äänestä

  • mun vika vai? kirjoitti:

    Ja kaiken lisäksi niitä on myös maksettu aina siihen asti kunnes sitten jossain vaiheessa tulee sanomaan, että nyt tulee liikaa maksuun joten nyt otatkin vapaana.

    Eli ei pitäisi olla mitään väittämistä sitten että olisi tehty luvatta yli- tai lisätöitä.

    Apropoo, mikä se on se raja kun on menossa liikaa maksuun?

    Onko se se kun naapurihuoneen sihteerin naama rupea vihertämään liikaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huono esimies! kirjoitti:

tulkita.

Mutta kysymys kuuluu: Jos tes:issä sanotaan että ylityöt (normaalin työajan yli tehdyt tunnit) joko rahana tai aikana, niin tarkoittaako tämä sitä, että 1) työnantaja sallii yli normaalin työajan menevät tunnit eli on siis tietoinen että niitä tehdään sillä työaikaseurantaa pidetään, 2) työnantaja ei kiellä tekemästä ylitöitä, 3) mutta kesken ajanjakson jolloin joukosta yksi on poissa ja hänenkin työt kuitenkin tehdään, työnantaja ilmoittaa yhtäkkiä että nyt nämä ja nämä päivät otat vapaana (jolloin hänelle kerrotaan, että entäs sitten kun tulen takaisin, ei kai ole ne rästityöt taas minulla) - eli työnantaja voi siis yksipuolisesti ja kesken kaiken ilmoittaa noin ja jättää vielä sitten työt ikään kuin seisomaan ja lisääntymään vapaan ajaksi, ja taas palatessa on vino pino.

Ilmeisesti voi, eli työntekijän kanssa ei tarvitse keskustella! Sinänsä kyllä eipä tuollaisen jälkeen enää tee edes mieli tehdä eli antaa kertyä vaan ja katotaan mitä sitten tapahtuu. Kai sitä kuitenkin olisi pitänyt sitten ilmoittaa jo aikaisemmassa vaiheessa, että yli normaaliajan ei tehdä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu