Muutos 2015

Puolueemme nimi on vanhentunut. Uusikaamme se. Jotta köyhä puolueemme välttää maistraatin nimenmuutosmaksut, niin suosittelen päivittämään saman tien puolueen nimeä muutamalla vuodella eteenpäin. Seuraava eduskuntavaalivuosi 2015 voisi olla hyvä maamerkki, joten päivittäkäämme puolueemme nimi muotoon: Muutos 2015
7168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Uskotko muka että puolueessa on mahdollista hoitaa yksinkertaisintakaan asiaa kuntoon ilman Päällikkö Mäki-Ketelää? Jos Päällikköä ei saada takaisin toimintaan mukaan puuhamieheksi, kaikki seisoo Muutoksessa paikallaan kuin likavesi paskakaivossa. Ei Päällikköä, ei puoluetta.

Äänestä
  • Päällikkö ei ole lähdössä mukaan mihinkään rupuhankkeisiin, vaan ehdolle kuntavaaleissa syksyllä 2012. Loogisena miehenä omalta listaltaan.

    Äänestä

Täh !!
Eli joka vaalin jälkeen uusi nimi ?

Äänestä

Näköjään joku trolli taas avannut uuden oksan aiheesta, joka on käsitelty loppuun jo ajat sitten. Summa summarum : nimi on loistava ja pääilkiö sai kenkää!

Äänestä
  • Totta kai nimi on loistava, onhan se minun keksimäni. Ja Mestari Halla-ahon siunaama. Olohuoneessani 4.6.2009 Tampereen Armonkalliolla pidetyssä Muutoksen perustamiskokouksessa.

    Äänestä

  • JM-K, Tre kirjoitti:

    Totta kai nimi on loistava, onhan se minun keksimäni. Ja Mestari Halla-ahon siunaama. Olohuoneessani 4.6.2009 Tampereen Armonkalliolla pidetyssä Muutoksen perustamiskokouksessa.

    Vieläkö pidät Mikko "Rotuliberaali" Ellilää vainottuna "toisinajattelijana", joka ansaitsee sympatiamme ja tukemme?

    Kerran kämy, aina kämy. Myös Päällikkö.

    Äänestä

  • Tehtaanpuiston homo kirjoitti:

    Vieläkö pidät Mikko "Rotuliberaali" Ellilää vainottuna "toisinajattelijana", joka ansaitsee sympatiamme ja tukemme?

    Kerran kämy, aina kämy. Myös Päällikkö.

    Hmhhhh...en ole mielestäni koskaan pitänyt Ellilää toisinajattelijana. Oliskos jotain linkkiä tms. reborthaashia moiseen väitteeseen laittaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahdistunut rivijäsen kirjoitti:

Puolueemme nimi on vanhentunut. Uusikaamme se. Jotta köyhä puolueemme välttää maistraatin nimenmuutosmaksut, niin suosittelen päivittämään saman tien puolueen nimeä muutamalla vuodella eteenpäin. Seuraava eduskuntavaalivuosi 2015 voisi olla hyvä maamerkki, joten päivittäkäämme puolueemme nimi muotoon: Muutos 2015

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu