Sosialidemokraatit luulevat keksineensä vanhan Kalevalan kaltaisen Sammon, josta pyörittämällä saadaan rahaa, eikä se ole mistään pois.
Ehdotukset ovat sitä tasoa, että köyhäkin voisi käydä kaupassa ja maksaa prosenteilla. Prosentit varmaan voi hakea SDP:n puoluetoimistosta.
Jutta Urpilainen ja sosialidemokraatit ovat tekemässä isoa karhunpalvelusta meidän eläkkeille. Urpilainen ja SDP ajavat tiukasti rahoitusmarkkinaveroa, mikä toisi kuvitelmien mukaan löysää rahaa EU:n budjetteihin kasinopelureilta - VÄÄRIN.
Yhdessäkään toisessa maassa, missä on vastaavia työeläkkeitä kuin Suomessa ei ole tehty yhtä tyhmää ehdotusta. Kauppalehden mukaan Jutta Urpilaisen esitys tarkoittaisi sitä, että suomalaisten ansaitsemaa ja suomalaisilta kerättyä työeläkerahaa alettaisiin pumpata 450-530 miljoonan euron vuositahtia EU:n budjetin täytteeksi.
Lisäksi tietenkin tulee pankkien ja muiden vakuutusyhtiöiden ja sijoittajien rahavirrat Eurooppaan.
Rahoitusmarkkinaverolla on laskettu olevan taloutta heikentävä vaikutus. Joidenkin arvioiden mukaan talous heikkenisi veron johdosta jopa 1,7 %-yksikköä BKT:ssä. Miten tämä nivoutuukaan yhteen SDP:n muiden tavoitteiden kanssa. SDP on sanonut, että leikkaustarve ei ole niin korkea, koska talouskasvun odotetaan hoitavan osan ongelmista. Tarkoittaakohan Urpilainen sitä talouskasvua, jota hän toisilla toimillaan haluaa heikentää.
Talouskasvun varaan rakentuvat myös SDP:n lupaukset uusista työpaikoista.
SDP on puolueena sellainen, että kaikki energia kuluu siihen, että siiretään varoja yhdestä taskusta toiseen. Pahin näköharha liittyy siihen, että varojen määrä ei lainkaan kasva siirtojen yhteydessä - päinvastoin. Siirtojen yhteydessä aina muutama seteli putoaa matkan varrelle.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sano YKSIKIN viisas demari :DD
Tämä eläkerahojen heittäminen Euroopan budjetin pohjattomaan kaivoon ei ole todellakaan pikkujuttu. Ihmettelen sitä, että tästä aiheesta ei ole juuri julkisuudessa kirjoiteltu. Luulisin, että työmarkkinajärjestötkään eivät katselisi tätä asiaa suopein silmin.
Rahoitusmarkkinaverossa suomalaiset maksaisivat jälleen osuuttansa suuremmat verot Euroopalle. Miten voidaan väittää, että eläkelupaukset pystytään uskottavasti hoitamaan tulevaisuudessa, kun niistä aletaan nakertaa osuuksia Euroopan konkurssivaltioiden tukemiseen.
Aikaisemmat rahoitusmarkkinaverosta kirjoittamani jutut:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10366737
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9015607