Uuden rivitalon äänieristys

Max. viisi vuotta vanha, millainen on äänieristys verrattuna kerrostaloon. Vähemmän naapureita mutta entä seinänaapuri, yhtä hyvä vai parempi kuin saman ikäisessä kerrostalossa?
202339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Rivariin voisi laittaa olohuoneen ja makuuhuoneen sienille äänieristyksen aika helppo juttu.samalla tulee pinnat uusiksi.

Ei siis ongelma?

Äänestä

Kohta kuukausi asumista takana 2011 valmistuneessa rivarissa. Seinänaapureista en ole kuullut kerta kaikkiaan minkäänlaista inahdusta oman huoneistoni sisäpuolelle. Hiljattain naapurini pahoitteli pihalla, kun lapsi oli itkenyt myöhään yöhön. Totesin hänelle että älä suotta murehdi, on normaalia elämisen ääntä ja sitä paitsi ei ole kuulunut meille asti. Toisen puolen seinänaapurini taas pahoitteli, kun aiemmin rauhallinen koira on ilmeisesti järkyttynyt muutosta ja alkaa heti haukkua ikäväänsä kun emäntä katoaa ovesta ulos. Hänellekin kerroin että emme ole kuulleet ensimmäistäkään haukahdusta. En ole sen tarkemmin ehtinyt jutella naapureideni kanssa mistä ovat muuttaneet, mutta ilmeisesti heille on aiemmasta asumisesta tuttua seinien läpi kuuluvat äänet. Mutta eipä kiusaa enää nykyisillä seinävahvuuksilla.

Äänestä
  • Ei uudessa kerrostalossakaan kuulu normaalit elämisen äänet kuten lasten itku, koiran haukkuminen jne. Pari vuotta asunut, hyvin viihtynyt. Eipä täällä kyllä mitään remuporukkaa asukkaan.

    Äänestä

  • Täälläkin hiljaista kirjoitti:

    Ei uudessa kerrostalossakaan kuulu normaalit elämisen äänet kuten lasten itku, koiran haukkuminen jne. Pari vuotta asunut, hyvin viihtynyt. Eipä täällä kyllä mitään remuporukkaa asukkaan.

    Ostin elokuussa vuonna 1971 rakennetusta kerrostalosta osakkeen, ylin kerros, kulmahuoneisto. Mitään ei kuulu alhaalta eikä sivulta, naapurit ratkaisee!

    Äänestä

Yhtä hyvä/huono, yleensä rivarien välinen seinä on 200 millistä teräsbetonia, aivan samanpaksuinen kuin kerrostalossa on huoneistojen väliset seinät. Tosin lattia ja katto ohuempi kuin kerrostalossa, sitä kautta ääni kulkee joten äänieristys on huonompi. Toisaalta ylhäällä ja alhaalla ei ole asuntoja joten eiköhän se päittäin mene.

Äänestä

Asumme rivitalossa joka on 2000 rakennettu ja äänieristys todella heikkoa tasoa. Kiva kuulla että jollakin on sitten oikein onnistunutkin toi äänieristys. Liekö yksittäistapaus vai oikein trendi. Nyky asunnot kun monesti tehty kiireellä ja materiaalia säästäen kun neliöistähän noissa uusissa maksetaan ei niinkään materiaaleista.

Äänestä
  • Ei ne maksa neliöistä vaan ilmasta,siis siitä mitä hengität sielä.

    Huoneistossa ei omisteta lue tarkkaan nyt,lattiaa,seiniä,kattoa,paperin saa ilman ostosta kaupanpäälle.

    Kaikki eivät tiedä että ostavat ilmaa.

    Äänestä

  • Kerro lisää sillä kiikarissa olisi 2002 rakennettu rivitalo unelmapaikalla. Mitkä äänet läpi kuuluvat, onko yksi vai kaksikerroksinen rivari?

    Äänestä

Osta osake vähintään satavuotiaan kerrostalon ensimmäisestä kerroksesta, seinät ovat metrin paksuiset, äänieristys on erinomainen!

Äänestä

Osta pääty asunto ja katso että ainut naapuri on uskovainen mummo.

Äänestä
  • Kun uskovainen mummo potkaisee tyhjää tilalle muuttaa bilepariskunta!

    Äänestä

  • Näin siinä käy kirjoitti:

    Kun uskovainen mummo potkaisee tyhjää tilalle muuttaa bilepariskunta!

    Ja sitä ennen se mummo kuuntelee radiosta virsiä nupit kaakossa.

    Äänestä

  • ja ennenkin kirjoitti:

    Ja sitä ennen se mummo kuuntelee radiosta virsiä nupit kaakossa.

    Tuo on muuten taivaan tosi, aamulla radio päälle ja uutiset kuuluu, kun telkkria katsoo on se täysillä, hyvin kuuluu, kuolis pois!

    Äänestä

Rivareissa, aivan uusissakin, on huonompi äänieristys kuin vastaavan ikäisissä kerrostaloissa. Mistä tämä johtuu en tiedä mutta näin se vain on. Kokemusta on molemmistä todella monista.

Äänestä
  • Olen eri mieltä kanssasi. Uusissa rivareissa on parempi äänieristys kuin uusissa kerrostaloissa. Tämä johtuu ihan rakenneteknisistä jutuista. Kerrostalohuoneisto on ainoastaan "kuutio" betonielementtien sisällä. Ylä- ja alapohjat ovat kiinteää rakennetta väliseinien kanssa. Sen sijaan rivitalon suunnittelussa on enemmän toteutusmahdollisuuksia. Tuo 200 mm betoniväliseinä voidaan asentaa "kelluvasti" huoneistojen väliin. Lattialaatan ja väliseinän väliin asennetaan irroituskaista. Samoin yläpohja voidaan asentaa ääniteknisesti irti väliseinästä. Kerrostalossa tämä betoniväliseinä on aina kantavaa rakennetta ja sen on oltava kiinteästi välipohjien kanssa. Tästä syystä uuden rivarin äänieristys on parempi kuin vastaavan kerrostalon.

    Äänestä

  • hiljaista on kirjoitti:

    Olen eri mieltä kanssasi. Uusissa rivareissa on parempi äänieristys kuin uusissa kerrostaloissa. Tämä johtuu ihan rakenneteknisistä jutuista. Kerrostalohuoneisto on ainoastaan "kuutio" betonielementtien sisällä. Ylä- ja alapohjat ovat kiinteää rakennetta väliseinien kanssa. Sen sijaan rivitalon suunnittelussa on enemmän toteutusmahdollisuuksia. Tuo 200 mm betoniväliseinä voidaan asentaa "kelluvasti" huoneistojen väliin. Lattialaatan ja väliseinän väliin asennetaan irroituskaista. Samoin yläpohja voidaan asentaa ääniteknisesti irti väliseinästä. Kerrostalossa tämä betoniväliseinä on aina kantavaa rakennetta ja sen on oltava kiinteästi välipohjien kanssa. Tästä syystä uuden rivarin äänieristys on parempi kuin vastaavan kerrostalon.

    Kerrostalo on jäykempi johtuen paksummista välipohjista kuin rivitalo, siksi ääni ei etene niin hyvin kuin rivarissa. Eiköhän ole yhtä hyviä, tuskin tavallinen ihminen eroa huomaan. Näin siis uustuotannossa.

    Kun kotiteatterin subwoofferi alkaa kunnolla jymisemään on aivan sama kummassa asuu, varmasti kuuluu naapuriin.

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    Kerrostalo on jäykempi johtuen paksummista välipohjista kuin rivitalo, siksi ääni ei etene niin hyvin kuin rivarissa. Eiköhän ole yhtä hyviä, tuskin tavallinen ihminen eroa huomaan. Näin siis uustuotannossa.

    Kun kotiteatterin subwoofferi alkaa kunnolla jymisemään on aivan sama kummassa asuu, varmasti kuuluu naapuriin.

    Aivan ja kaikkein jäykin on vanha jykevä kivitalo puolen metrin seinineen!

    Äänestä

Näkis vaan, on asuttu vanhoissa jykevissä kivitaloissa ja huoneistojen välinen seinä oli noin 10-15 cm luginomassaa eli kanankakkaa ja puheäänet sun muut kuului naapureista, välipohja oli osittain ontto alalaattapalkisto, jota käytettiin 20-50 luvun taloissa(todettu heikoksi äänieristykseltään) sitä vanhemmissa puinen laho välipohja, että äänet kuului.. Paljonkaan ei auta kun vanhan jykevän kivitalon ulkoseinät oli 60cm kahden kiven tiiliseinä, kun väliseinät sontaa.
Asun nyt uudessa kerrostalossa, jossa välipohja paikalla valettu 32 cm ja ei todellakaan kuulu naapureiden äänet, näin ne myytit murenee, mutta sama tyhjänpuhujahan näitä vanha jykevä kivitalo juttuja jauhaa..

Äänestä
  • Minkälainen äänieristys on uudessa rivitalossa jossa huoneistojen väliset seinät on kipsilevyä? Rakenne 2x13 mm kipsilevy 70 mm villa ilmaväli 70 mm villa 2x13 mm kipsilevy.

    Äänestä

  • ********** kirjoitti:

    Minkälainen äänieristys on uudessa rivitalossa jossa huoneistojen väliset seinät on kipsilevyä? Rakenne 2x13 mm kipsilevy 70 mm villa ilmaväli 70 mm villa 2x13 mm kipsilevy.

    Tiedän että viesti on nyt jo todella vanha, mutta näihin vanhoihin ketjuihin jos eksyy lukijoita esim googlen kautta niin voin kertoa näin 13v myöhässä. :)

    Asuin aiemmin 2000 alun rivarissa päätyasunnossa, jossa kiviseinä. Äänieristys oli hyvä, naapurin koiran ja lapsen skitsoamiset kuului hiljaisesti siinäpä se. Otin riskin ja muutin ei-päätyasuntoon joka on uudempi ja juuri tuolla tuplarungolla ja vaikka toisessa naapurissa asuu lapsiperhe en ole kuullut ainuttakaan ilmaääntä, en nyt ole vielä älyttömän kauaa asunut mutta jonkun aikaa kuitenkin. Hyvin vaimeita runkoääniä joskus kuulunut.

    Mutta itse näen, että laatuvaihtelut voi olla suurempia puurungossa, ei tarvi kummoista rakoa jäädä ja ääni pääsee kulkemaan ihan eri tavalla. Kiviseinää lie vaikeampi tehdä päin perää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko tietoa kirjoitti:

Max. viisi vuotta vanha, millainen on äänieristys verrattuna kerrostaloon. Vähemmän naapureita mutta entä seinänaapuri, yhtä hyvä vai parempi kuin saman ikäisessä kerrostalossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu