Vanki-isän kova kohtalo, joutui vankilaan

Oli saanut neljän vuoden tuomion, oli sovittu viranomaisten kanssa että siihen saa puolen vuoden lykkäyksen. Kaksi kuukautta oikeudenkäynnin ja tuomion jälkeen poliisit tulevat lauantai-iltana ja vievät miehen, hysteerinen vaimo ja poika jäävät kotiin. Vasta kahden päivän päästä mies saa ottaa yhteyttä vaimoon ja lapseen, kaikki ovat hysteerisia, "eihän tämän näin pitänyt mennä". Voidaanko ihmisiä oikeusvaltiossa näin kohdella?!
153455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Et näytä totuutta tietävän!
Asiat on ihan eri tavoin kuin tämä firman varjolla touhuileva huumediileri antoi ymmärtää!Kehtasi vielä syyttää koulua,ettei päästetty poikaa tapaamaan isukkia perhetapaamiseen.Totuus oli kuitenkin,ettei konna halunnut poikaa sinne kun piti pojan äitiä päästä naimaan ja eihän niin iso lapsi olisi paikalla voinut olla!Asiat voi selittää aina omaksi parhaaksi mutta aina on joku kuka tietää TOTUUDEN!

Äänestä
  • Onko tietoa nimestä tai tuomiosta, tais olla aika pieni pussukka nappeja

    Äänestä

Jos käräjäoikeudessa saa neljän vuoden tuomion miten voi olla mahdollista ettei heti vangita ja viedä vankilaan?! Ensikertalainen tutun tuttu sai 2 vuotta, neljä kuukautta, vangittiin heti tuomion jälkeen. Ihme kitinää, sai olla pari kuukautta tuomion vapaalla jälkeen, eikö pösilö silloin laittanut asioitaan kuntoon, oma moka.

Äänestä
  • On se mahdollista jos tuomio tuli kansliapäätöksenä niinkuin on todennäköistä niin siellä on voinut sen vangitsemismääräyksen toimitus poliisille pykiä. Eräällä kaverilla meni 3 kk eikä mitään tapahtunut. Tän tvurpon tapauksessa on nyt jotain kummallista, jota ei voida selittää rationaalisesti. Se tyyppi valehtelee niistö tapahtumista ja olosuhteista syystä taikka toisesta.

    Äänestä

  • ToriJarvinen kirjoitti:

    On se mahdollista jos tuomio tuli kansliapäätöksenä niinkuin on todennäköistä niin siellä on voinut sen vangitsemismääräyksen toimitus poliisille pykiä. Eräällä kaverilla meni 3 kk eikä mitään tapahtunut. Tän tvurpon tapauksessa on nyt jotain kummallista, jota ei voida selittää rationaalisesti. Se tyyppi valehtelee niistö tapahtumista ja olosuhteista syystä taikka toisesta.

    Niitä tyyppejä ketkä valmiita ilmiantamaan vaikka oman äitinsä, narsisti joka kaunistelee asiat antaakseen itsestään sellaisen myönteisen kuvan jonka haluaa näkyvän.
    En ole katsonut jaksoakaan. Ja kirjoitelmista päätellen ei kannata katsoakaan, ettei vitustusmittari ala pykiä turhan edestä.

    Äänestä

  • kunnianmies. kirjoitti:

    Ei niitä jaksoja varsinaisesti ole tulossakaan, se oli one-off-dokumentti.

    Äänestä

  • ToriJarvinen kirjoitti:

    On se mahdollista jos tuomio tuli kansliapäätöksenä niinkuin on todennäköistä niin siellä on voinut sen vangitsemismääräyksen toimitus poliisille pykiä. Eräällä kaverilla meni 3 kk eikä mitään tapahtunut. Tän tvurpon tapauksessa on nyt jotain kummallista, jota ei voida selittää rationaalisesti. Se tyyppi valehtelee niistö tapahtumista ja olosuhteista syystä taikka toisesta.

    Ölet oikeassa tuomio tuli kansliapäätöksenä ja Mika Salmelan jutut oli
    kaikki feikkiä.olin samassa sopassa työntekijänä ja tulossa 3vuotta
    tämän ammattihuijarin takia.

    Äänestä

  • Seppo kirjoitti:

    Ölet oikeassa tuomio tuli kansliapäätöksenä ja Mika Salmelan jutut oli
    kaikki feikkiä.olin samassa sopassa työntekijänä ja tulossa 3vuotta
    tämän ammattihuijarin takia.

    oletko sipi eräs vanhatuttu

    Äänestä

  • Seppo kirjoitti:

    Ölet oikeassa tuomio tuli kansliapäätöksenä ja Mika Salmelan jutut oli
    kaikki feikkiä.olin samassa sopassa työntekijänä ja tulossa 3vuotta
    tämän ammattihuijarin takia.

    Vankiloissahan istuu aina syyttömiä. Ainakin omasta mielestään syyttömiä.

    Äänestä

Venäjä ja Venäjä. Venäjällä 1/100 ihmisestä on HIV, hiv-huoria ja narkkareita joka puolella. Ei siellä varmaan vangit saa ihmisarvoista kohtelua, kun ei saa muutkaan ihmiset. Mitä se suomalaisille kuuluu, miten ryssät asiansa hoitaa, ei niitlä tarvi mallia ottaa missään asiassa.

Ja se on muuten yks ja sama, montako pikkutyttöä tai poikaa Venäjällä on raiskannut. Jos on rahaa ja oikeat suhteet, ei joudu edes oikeuteen.

Äänestä

Oli naurettava dokumentti tän talousrikollisen osalta. Muut vangit olivat todella fiksuja ja kertoilivat omasta elämästään ja halustaan irtautua vankilakierteestä.

Tämä valkokaulusherra ei nähnyt omassa toiminnassaan mitään negatiivista. Kaikki on viranomaisten syytä, kun hän, muita parempi ihminen joutuu olemaan vankilassa. Poliisit tulivat julmasti kotoa hakemaan.

Äänestä

Ja kun se ei edes ollut mikään valkokaulusherra. Jonkun juoksupoikahan se oli. Ei kukaan ota mitään rakennusmiehiä töihin tollaselta plösöltä jolla on hörhötukka.

Äänestä

Hyvännäköinen muija sillä oli :D

Äänestä

Tuleva nyyhkytarina tästä tulee myös tvohjelma

Lukuisista petoksista tuomittu mies ehti huijata kymmeniä hyväuskoisia naisia väittämällä tarvitsevansa rahaa muun muassa syöpälääkkeisiin, sydänleikkaukseen ja auton osiin.

Kolmekymppinen Uudellamaalla asuva mies on jatkanut hyväuskoisten nuorten naisten huijaamista peräti kymmenen vuoden ajan.

Mies on saanut naisilta kymmeniätuhansia euroja muun muassa väittämällä, että hänellä on vakava sairaus.

Huijauksen kaava oli aina sama ja samat valheet toistuivat.

Yksi miehen uhreista on Maija (nimi muutettu), joka tutustui tosielämän Auervaaraan internetissä.

- Ihan sattumalta näin hänen kirjoituksiaan eräällä foorumilla. Hän kirjoitteli omista kokemuksistaan, muun muassa masennuksestaan. Ne olivat vähän sellaisia nyyhkytarinoita, nainen muistelee.

Äänestä

Vankien perhesuhteet on unohdettu viimeaikoina kokonaan. Yli puoleen vuoteen osa ei ole lapsiaan saanut tavata. Vangeilla ei enää ole ihmisoikeuksia ja viranomaisia ei valvota niin kauan, kun koronan vuoksi on mitään rajoituksia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Törkeätä! kirjoitti:

Oli saanut neljän vuoden tuomion, oli sovittu viranomaisten kanssa että siihen saa puolen vuoden lykkäyksen. Kaksi kuukautta oikeudenkäynnin ja tuomion jälkeen poliisit tulevat lauantai-iltana ja vievät miehen, hysteerinen vaimo ja poika jäävät kotiin. Vasta kahden päivän päästä mies saa ottaa yhteyttä vaimoon ja lapseen, kaikki ovat hysteerisia, "eihän tämän näin pitänyt mennä". Voidaanko ihmisiä oikeusvaltiossa näin kohdella?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu