Häirikkö seuranain

Tämä juttu ei ole itsestäni vaan eräästä toisesta henkilöstä. Aikoinani sain erästä chatista perääni jonkun täysin sekopään joka nyt seuraa minua jatkuvasti aina kun olen netissä. Hän on laittanut jonkinlaisen ohjelman jolla näkee missä sivuilla milloinkin olen. Tällainen jatkuva seuraaminen on varmasti oire jostakin vakavasta ja toivon, että kyseinen henkilö hakeutuisi hoitoon koska olen hänelle selvä pakkomielle. Ilmeisesti hän on joku eläkkeellä tms. oleva eihän hänellä muute olisi aikaa aamusta iltaan seurata netti käymisiäni. Itselläni taas on aikaa olla paljonkin netissä koska olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Hän varmasti tietää paljonkin jo elämästäni kun on päässyt ronkkimaan tietokoneeni sisältöä ja näkee millä sivuilla liikun, samoin pystyy seuraamaan sähköpostiliikennettänikin ja jopa tekemään jäynää niin halutessaan kuten katkoo nettiyhteyksiäni tai puuttuu sähköpostieni sisältöön sekä vittuilee useisiin netti kirjoituksiini omilla vastauksillaan joiden vastauksista tiedän hänen olevan juuri hän. Olenkin joutunut laittamaan toisen koneen prepaid liittymällä josta hän ei onneksi tietä mitään ja sillä hoidankin tärkeimmät asiat.

En tiedä kenellä tästä voisi ilmoittaa kun en tunne hakkeri ja krakkeri piireistä ketään jotka varmasti osaisivat jäljittää tämän tyypin tai ainakin sen seurantaohjelman jolla hän konettani seurailee. Poliisillekaan en ole vielä sanonut koska ei ole tapahtunut pahempaa.

Toivon kyllä, että tämä ihminen saisi muutakin sisältöä elämäänsä kuin minä ja minun seuraamiseni koska tervettähän tuo ei enää ole. Pelottaa ajatellakin millainen ihminen siellä oikein seurailee, pahimmassa tapauksessa saattaa tehdä minulle tai itselleen jotain vielä jonain päivänä kun tarpeeksi pahaksi menee. Toivon vaan, että jonain päivänä oveni taakse ei ilmesty tämä henkilö koska varmasti tietää jo osoitteenikin, helposti se on selvinnyt pelkästään pääsemällä koneeni tietoihin tai seuraamalla nettisivuja joilla käyn.
4305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joko sait sopivan lääkityksen?

Äänestä

Tämä ei kyllä lähinnä ole "stalkkaamista" tämä enemmänkin on tätä "scriptkiddieiden" (ks wikipedia scriptkiddie) pelleilyä, että otetaan toisen kone jollain valmiilla jutulla hallintaan ja pyritään tekemään ikäviä jäyniä ja muutenkin kaikenlaista kiusantekoa. Rikosilmoitus tietomurrosta ja viet koneen tutkittavaksi niin siellä olevasta ohjelmasta saadaan lähes 100% varmasti tarpeeksi tietoa jotta henkilö voidaan jäljittää... Tiedän käytännössä tarkalleen miten tälläinen ohjelma toimii joten tiedän mitä tietoja siitä saadaan ja että yleensä ne ovat sellaisia joilla pystyy jäljittämään.

Äänestä

koneessasi on trojan. se ottaa yhteyttä jonnekkin kun koneesi käynnistyy ja sitten koneesi ip osotteeseen ottaa tuo henkilö yhteyttä trojan client ohjelmalla trojan server ohjelmaan. hän näkee tietokonemonitorisi tiedot ja voi lukea koneesi tiedot ja mitä kirjoitat. netstat ohjelmalla näät avoimet internet yhteydet ja siellä on myös tuo. hanki antivirus puhtaalla tietokoneella ja asenna se sinun koneeseesi ja riippuen trojanin laadusta pystyt ehkä asentamaan tuon antiviruksen koneeseesi ja vielä käymään siihen päivityksen. jos antivirus ei ole pakattu erikoisesti tai niin että antivirus ohjelmat ei sitä nää niin löydät sen. teoriassa voit tehdä rikosilmoituksen mutta tuo edellyttää että joku sinua asiantuntevampi henkilö tulee tietokoneelle ja tallentaa kun tuo IP osoite ottaa yhtyettä koneeseesi, ip:n pitää myös olla suomesta ja sitten ota myös todisteet mihin ohjelmaan tuo ip on yhteydessä, todennäköisesti trojaniin. jos koneessasi on webkamera sinua voidaan myös vakoilla sen kautta ja mikforoonin kautta voidaan tallentaa kaikki puheet.

tuommoisen trojanin poistaa asiantuntija 2 minuutissa, ei asiantuntija taas kärsii sen kanssa kuukausia

jos suvussasi tai ystäväpiirissäsi on joku kaverin lapsi joka osaa koneita pyydä hänet siistimään mutta maksa rahaa ehdottomasti koska muuten olet kusipää. vaikka sinulle sanottaisiin ei tarvitse maksaa niin maksat vähintään 50e ja sen jälkeen 25e tunti. voin kertoa että jos ei maksa tietokonekorjaajille mitään niin saa vittumaisen henkilön maineen ja se on väärin että tietokonekorjaajille ei makseta mitään. noin yleensä käy.

Äänestä
  • niin siis korjauksia: moni trojan osaa estää antiviruksen toiminnan etenkin päivityksne, siksi jos et kykene tehdä omalla koneella eti se toisella. trojan voi olla pakattu niin että sitä ei antivirus huomaa sillon pitää käsipelillä poistaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pc:n käyttäjä kirjoitti:

Tämä juttu ei ole itsestäni vaan eräästä toisesta henkilöstä. Aikoinani sain erästä chatista perääni jonkun täysin sekopään joka nyt seuraa minua jatkuvasti aina kun olen netissä. Hän on laittanut jonkinlaisen ohjelman jolla näkee missä sivuilla milloinkin olen. Tällainen jatkuva seuraaminen on varmasti oire jostakin vakavasta ja toivon, että kyseinen henkilö hakeutuisi hoitoon koska olen hänelle selvä pakkomielle. Ilmeisesti hän on joku eläkkeellä tms. oleva eihän hänellä muute olisi aikaa aamusta iltaan seurata netti käymisiäni. Itselläni taas on aikaa olla paljonkin netissä koska olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Hän varmasti tietää paljonkin jo elämästäni kun on päässyt ronkkimaan tietokoneeni sisältöä ja näkee millä sivuilla liikun, samoin pystyy seuraamaan sähköpostiliikennettänikin ja jopa tekemään jäynää niin halutessaan kuten katkoo nettiyhteyksiäni tai puuttuu sähköpostieni sisältöön sekä vittuilee useisiin netti kirjoituksiini omilla vastauksillaan joiden vastauksista tiedän hänen olevan juuri hän. Olenkin joutunut laittamaan toisen koneen prepaid liittymällä josta hän ei onneksi tietä mitään ja sillä hoidankin tärkeimmät asiat.

En tiedä kenellä tästä voisi ilmoittaa kun en tunne hakkeri ja krakkeri piireistä ketään jotka varmasti osaisivat jäljittää tämän tyypin tai ainakin sen seurantaohjelman jolla hän konettani seurailee. Poliisillekaan en ole vielä sanonut koska ei ole tapahtunut pahempaa.

Toivon kyllä, että tämä ihminen saisi muutakin sisältöä elämäänsä kuin minä ja minun seuraamiseni koska tervettähän tuo ei enää ole. Pelottaa ajatellakin millainen ihminen siellä oikein seurailee, pahimmassa tapauksessa saattaa tehdä minulle tai itselleen jotain vielä jonain päivänä kun tarpeeksi pahaksi menee. Toivon vaan, että jonain päivänä oveni taakse ei ilmesty tämä henkilö koska varmasti tietää jo osoitteenikin, helposti se on selvinnyt pelkästään pääsemällä koneeni tietoihin tai seuraamalla nettisivuja joilla käyn.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu