Paavo Väyrynen julkaisi toistaiseksi viimeisimmän kirjansa 10.2.2011. Kirjan nimenä on hauskasti "Huonomminkin olisi voinut käydä".
Helsinki-Kirjat -yhtiön kustantama 224-sivuinen Väyrysen kirja sisältää seitsemän esseetä elämästä, politiikasta ja yrittämisestä. Väyrynen on valinnut tyylikseen "kontrafaktuaalisuuden" tai jossittelun, kuten sitä kutsutaan kansan suussa. Lopputuloksena on myös pohdintoja siitä, kuinka monet Suomen politiikan isot tapahtumat olisivat voineet mennä. Jossittelusta syntyy herkullisia näkökulmia, muistutus siitä, että historia on toisinaan sattumusten summaa. Väyrysen kriittisestä kynästä saavat oman osansa myös media, imagotempuilla ratsastavat Vihreät ja Kokoomus, oma puolue ja ministerikollegat.
Varsinkin Alex Stubbista Väyrysellä on paljon mielenkiintoista kerrottavaa. Miehet tulivat Ulkoministeriössä hyvin toimeen keskenään (mitä nyt välillä vähän reviirikahnauksia), mutta kirjasta käy erinomaisesti selville, miten täysin eri linjoilla federalisti ja NATO-mies Stubb ja EU-kriittinen ja NATO-vastainen Väyrynen ovat.
Luin Väyrysen kirjan pari päivää sitten. Kirja on varsin mielenkiintoinen, avoimen rehellinen ja paljon uutta tietoa antava monistakin poliittisen lähihistorian kiemuroista, mutta myös Väyryseen liitetyistä jalasmökki- ja Vladimirov ym. -jupakoista. Mutta ei niistä tässä yhteydessä sen enempää, koska aion tehdä Väyrysen väitetyistä virheistä oman kirjoituksen. Mutta sen sanon, että miestä on lyöty kuin vierasta sikaa ja kansa on uskonut kaiken ja uskoo vieläkin. Siksi Väyrysen maineenpuhdistaminen on paikallaan. Mutta, kuten sanottu, jossain toisessa kirjoituksessani siitä sitten lisää.
Käytän tässä samalla tilaisuutta hyväkseni ja onnittelen Paavo Väyrystä hänen täyttäessään tänään 2.9.2011 65 vuotta! Se on oiva ikä tulevalle presidentille.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Myös myöhästyneet onnittelut
Lähes loppuun luin Väyrysen kirjan minäkin, oikein omistuskirjoitulksella varustettuna.
Kyllähän Stubbin ideavarkaus ja aikamoisen epäterve ja perusteeton oman itsensä korostaminen tulivat hyvin esille. Väyrynen täydentää Suomea ja päinvastoin.
Minäkin rakastan ja ihailen Paavo Väyrystä, ainoastaan Väyrynen voi pelastaa meidät siltä, että tukirakenteisiin puututaan ja venäläiset asettaisivat Suomen tärkeimmäksi kauppakumppaniksi. Väyrynen pelastaisi Suomen tästä kurjuudesta joka meitä odottaa. Väyrysessä on vielä sekin hyväpuoli, että Väyrynen ei halua valtaan vallan takia, vaan pelastaakseen meidät suomalaiset.
Kerrotkos miksi muut "puhdaspulmuspoliitikot" haluavat valtaan? Pyrkyä ja nostettakin näyttää monilla pintaliitäjillä olevan. Tärkein, osaaminen, puuttuu lähes laidasta laitaa. Väyrynen on siinä ylivertainen.