Vain pienituloisillako on "etuoikeus" olla isänmaallisia ? Eikö olisi aika jo isotuloistenkin osallistua kasvaviin puolustusmenoihin lisäpanostuksella, kun pienituloisilta on jo revitty kaikki mikä irti lähtee ?
Katainen (kokoomus) myi sähköverkot jo 2014 ulkomaalaisomistukseen. Alkuperäinen Caruna-kauppa, jossa Fortumin sähkönsiirtoverkot myytiin kansainvälisille sijoittajille, tehtiin ja saatettiin päätökseen keväällä 2014.
nykyhallituksen jättämien mustien raunioiden jälkeen ? Veikkaan vähintään 10 hallituskautta eli 40 vuotta, että pahimmasta ollaan noustu ylös. Velkaa on Purra tehnyt viideksisadaksi vuodeksi. Lähes miljardin lisää velka…
Sosiaalinen omatunto tarkoittaa ihmisen kykyä tuntea vastuuta muiden hyvinvoinnista, oikeudenmukaisuudesta ja yhteisön heikommista jäsenistä. Se on yhteisöllinen moraalitaju, joka ohjaa ottamaan huomioon koko yhteiskunn…
Itse olen fyysisesti pudonnut ehkä tasolle 3 ja olen enimmäkseen kotiin jämähtänyt olosuhteiden pakosta. Heikko kunto, jota ei paremmaksi saa, koska ei nuorru päivääkään. Henkisesti saatan olla vielä tasolla 5, mutta se…
Toisena SDP noin 29 000 jäsentä. Kolmantena Kokoomus noin 23 000 jäsentä. Muilla eduskuntapuolueilla (kuten RKP, Vihreät, Vasemmistoliitto, Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit) on vähemmän jäseniä.
Suuri joukko suomalaisia luulee Suomen selvinneen aina yksin täysin ilman ulkopuolista apua. Suomeakin kehitettiin sotien jälkeen kehitysavulla ja lainoilla. Muun muassa YK:n lastenavun rahastosta autettiin Suomea. Avus…
Tuloerot kasvoivat taas kuten aina laitaoikeistohallituksen kaudella. Hallitus hyysää rahaeliittiä ja kurjistaa muitten elämää.
Kansaa ei saa nitistää tällä lailla kuin nykyinen hallitus tekee. Tätä hallituskokoonpanoa kannattaa vain 2 % kansasta eikä ihme.
Eläkkeiden leikkaaminen pienentäisi eläkeläisten tuloja, mikä puolestaan vähentäisi heidän maksamiaan veroja ja valtion saamia tuloja. Leikkaukset rapauttavat myös luottamusta eläkejärjestelmään ja lisäävät taloudellist…
Tuosta juuri loppuneesta Kirja Cocktailista tuli mieleeni Radio Suomen. Ohjelma Teksti käsittelijä tulee sunnuntai illalla Juontaa Olli Haapakangas Itse en ole vielä saanut aikaiseksi kuunnella sitä. Vaikka laulujen tek…
Oisko se semmosta Lotharia tilaten strippikeikalle meidän tyttöjen iltojen iloksi kun alkaa se tyynysota ja sormileikit tylsistyttämään
Mitkä ruoat teille vielä maistuvat ? Mikä on lempiruokanne ? En itse saa enää lempiruokiani alas, tyydyn useimmiten kaurapuuroon ja keitettyihin perunoihin. Hyviä nekin, muttei gurmeeta, kun niitä vaan syö. Hiukan vajaa…
Ohjelman nimi on "Maa jalkojen alla". 17.25 tulee Studio 65 ohjelma, tässä jaksossa aiheena nivelrikko. Vaivaako se ketään palstalaisista ? V 1 22.30 alkaa mielenkiintoinen ohjelma yökukkujille "Vakooja joukossamme" Kim…
Hallitus päätti vähentää alueilta terveydenhoito paikkoja, ajatus oli kela taksit hoitaa kuljetukset mut taksit ei näillä taksilla kannata kuljettaa.
Tiedätkö mitä on gerastenia? Elämänlaatua heikentävästä vaivasta kärsii jopa joka neljäs yli 70-vuotias. Gerasteniassa, haurastumisessa, kehon kyky sietää kuormitusta ja toipua siitä on heikentynyt verrattuna samanikäis…
...on monen ohjelman juontajan ja osin vieraidenkin tapa puhua asiansa kuin hoitokodin asukeille. Puheesta katoaa elävyys ja ilo, nuotti on vakaa, tasapaksu ja rytmi h-u-o-l-e-l-l-i-sesti lausuttua, hidasta ja viipyilev…
95 ja 88 vuotiaat istuvat ravintolassa, syövät ja nostavat maljoja, tasan ei käy onnenlahjat, noin puolet ihmisistä siirtyy tuonpuoleisiin jo ennen 80 ikävuotta. https://www.etlehti.fi/artikkeli/ihmiset/marjatta-leppane…
Hanttihommia löytyy aina, totesi kokoomusvaikuttaja Juhana Vartiainen ja sai keskustelun kuumenemaan. ”Vartiainen on täysin pihalla nykyelämästä”. Varttuneempi väki muistaa vielä, kuinka ”ennen vanhaan” niin kutsuttuja …
Sspede varmasti kääntyisi kuvitteellisessa haudassaan vuonna 2040 jos saisi tietää että uimapukukierros on peruutettu siksi PS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!…