Suomen suurin puolue on Keskusta, noin 59000 jäsentä

Toisena SDP noin 29 000 jäsentä.
Kolmantena Kokoomus noin 23 000 jäsentä.

Muilla eduskuntapuolueilla (kuten RKP, Vihreät, Vasemmistoliitto, Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit) on vähemmän jäseniä.
17<50
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Vasemmistoliittokin on jäsenmäärältään jo selvästi suurempi kuin perussuomalaiset, jonka jäsenmäärä on pudonnut runsaaseen 12 500:aan.

3Äänestä
  • Tosi on. Vasemmistoliitolla on yli 15000 jäsentä. Persuilla vain 12500.

    4Äänestä

  • Jos keskusta, maalaisliitto pääsee valtaan
    sitte
    kyllä ruoan hinta nousee

    siis ruoan hinta nousee.

    1Äänestä

On se niin upeaa, että kaikki puolueet porhaltavat kohta ohi rasistipersujen.
Vasemmistoliitonkin jäsenmäärä on kasvanut eduskuntavaalien 2023 jälkeen yli
5000 uudella jäsenellä ja kokonaisjäsenmäärä on yli 15 000 se on porhaltaneet jo esimerkiksi perussuomalaisista ohi.

Upeaa.

3Äänestä

Jäsenyys ei tarkoita kannatusta kuin ehkä näennäisen "virallisesti".

Itse olen nk. liikkuva äänestäjä.
Joskus kuulunut puolueeseen, mutta eronnut.

Äänestän aina kulloisenkin tilanteen mukaan.
En kuitenkaan "koskaan" Kokoomusta tai Rkp:tä.
Muut puolueet aina harkinnassa.

Äänestä

Vasemmistoliitolla on yli 15000 jäsentä. Persuilla vain 12500.
Kuka kehtaisi sanoa, että on liittynyt rasistipersuhin ? Ei kukaan
järjissään oleva eikä kukaan järjissään olevan siihen liitykään,
täytyy olla hämärää taustaa tai joku pervo.
Persuilla on aina eniten tuomion saaneita rikollisia listoillaan
vaaleissa ehdokkaina ja tietämättömät hönöt äänestävät niitä.

3Äänestä
  • Minä,
    äänestä maahanmuuton takia.

    Eikös maahanmuuttajat tuota juuri sen kuin kuluttavat.
    Mitä sitten kun ovat hoidettavana ja eläkkeellä.

    Yleensä työelämässä olevat keskimäärin tuottaa verotuloja
    kymmeniä ja satoja kertoa enemmän kuin kuluttavat.

    1Äänestä

Persu, joka pakeni Venäjälle, Ano Turtiainen ja hänen vaimonsa joutuivat
syytteeseen törkeistä talousrikoksista

3Äänestä

Keskustaan kuuluu paljolti lestadiolaisia. Keskusta on heille uskonnon rinnakkaisryhmä ja "vain Keskustaa äänestämällä pääsee Taivaaseen".

Oli aiemmin nimetty, että peräti vain Väyrystä äänestämällä pääsee Taivaaseen.

Pohjoisen lestadiolaisissa on myös monia kommunisteja. Tuossa tosin on melkoinen ristiriita, sillä kommunismi on ateistinen talousoppi, eikä aito kommunisti voi / saa uskoa Jumalaan. Jos uskoo, ei ole kommunisti.

Äänestä
  • Selitä mitä selität, mutta ei se tee tyhjäksi sitä, että Kepu on Suomen suurin
    puolue ja jos kannatuksella mitataan SDP on suurin.

    2Äänestä

PS voi tuntua sen kannattajasta suurimmalta, koska se pitää eniten mölinää.
Se on kuitenkin pienpuolue.

2Äänestä
  • Vasemmistoliitollakin on enemmän jäseniä kuin rahaeliitin etuja ajavalla
    rasistipuolue PS:llä.

    2Äänestä

Tämä on persulle liian vaikeaa ymmärtää:

Suomen suurin puolue on Keskusta, noin 59000 jäsentä
Toisena SDP noin 29 000 jäsentä.
Kolmantena Kokoomus noin 23 000 jäsentä.
Kannatuksella mitaten tällä hetkellä SDP on Suomen suurin puoue.

2Äänestä

Suuret puolueet SDP ja kokoomus määräävät suunnan. Muut ovat vain
apupuolueita.

1Äänestä

Persut sössii vaalitkin. Ne luulevat, että voittajapuolueen SDP:n voi sivuuttaa.

Äänestä

Keskustalla tarkoitat siis MAALAISLIITTOA,
sama Maalaisliitto on vaikka nimensä vaihtoi.

1Äänestä

Persujen laulut on laulettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toisena SDP noin 29 000 jäsentä.
Kolmantena Kokoomus noin 23 000 jäsentä.

Muilla eduskuntapuolueilla (kuten RKP, Vihreät, Vasemmistoliitto, Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit) on vähemmän jäseniä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu