- Totta.
Tämä meidän tapaus on kyllä hoitanut itse asiansa, ekaa kertaa tänä kesänä pyysi pankki-asioiden yksinkertaistamiseen apua.
Toiki erikoinen oman tiensä kulkija on ollut aina. Myös auktoriteettivastainen.
Nyt on suostunut neuvottelemaan turvarannekkeesta mutta luulenpa että kun hän kuulee hinnan mitä se maksaa erittäin nuukans boi asia tyssätä siihen.
Mutta niin kauan kun häntä ei ole asetettu ns holhoukseen hän saa elää sellaista elämää kuin haluaa. Omaisilla toki huoli jos eivät saa puhelimitse yhteyttä. Ja muutoinkin pärjäämisestä.
Vaikea tilanne. - No arvaas onko hänen neljä tytärtään, palveluntarpeen arvioijat ja muutama muu lähipiiristään yrittänyt vaikka millä kielillä :).
- No niinpä mutta pointti onkin se jos vanhus kieltäytyy ehdottomasti vastaanottamaan minkäänlaista palvelua kun omasta mielestään ei tarvitse. Hänellä on itsemääräämisoikeus aika pitkälle. Vänhällä ei voi auttaa.
- Ai ajokortin suhteenko? Seurustelukumppani teki ja kukaan omaisista ei kyllä lähde kyytiin, ei ole lähtenyt vuosiin. Mutta näillä mennään. Toivottavasti ei vahingoita itseään ja varsinkaan ei muita.
- No meillä 96-vuotias vanhus joka asuu yksin vanhassa ok-talossa. Ajokortti vietiin omaisten ilmoituksen/ huolen perusteella mutta sitkeänä kulki eri lääkäreissä kunnes ajokokeen annettuaan sai kortin takaisin. Ajoi vielä kesällä lähes kuudensadan kilometrin reissuja.
Menee lääkäriin mutta ei toteuta hoito-ohjeita saatikka käytä lääkkeitä joita ei itse katso tarpeelliseksi ohi lääkäreiden ohjeen. Ei ota vastaan esim turvaranneketta. Yksin asuu pienellä paikkakunnalla ja omaiset huolissaan jos ei saada puhelimella yhteyttä.
Mutta kun ihmisellä on itsemääräämisoikeus kunnes todistetaan että ei kykene itsestään huolehtimaan. Tällaisiakin elämässä kiinnipysyviä tervaskantoja on. - Ehkä oikeussaliin pukeudutaan eri tavoin kuin esim vapaa-aikana tai esiintymislavoilla. Häpeä itse, onko kuva mennä anonyyminä henkilökohtaisuuksiin ohi aiheen.
- Minusta vääristymä on se jos ikäihmiselle sanotaan että sinä olet liikaa. Voi olla jopa kohtalokkaat seuraukset sanoopa väestövääristymätilasto mitä tykkää.
- Joo sieltäkin..Ehkä siellä ei kuitenkaan ole eriteltynä esim. marketeista ostetut muutkin kuin ruokatarvikkeet.
- Meillä todella sumuista koko päivän.
- Enpä kerro, katson vielä muutaman kuukauden eteenpäin, sitten voi kertoa luotettavat tiedot.
- Nuorten arvomaailma on työnkin suhteen monesti erilainen kuin vanhempiensa.
- Kenelle menisit sanomaan että sinä vanhus olet liikaa jos noin niin kuin yksilötasolle mennään🤔.
- Laitoin tässä ylös kaikki ostokset mitä ostin, siis ihan kaikki asumismenojen lisäksi. Niistä on hyvä sitten katsoa mistä voi säästää ts. Mitkä ovat ns. " turhia" ja realisoituu mihin rahat menee Aoitukseen liittyen myös ruokamenot, ulkona ravintolassa syömiset ym.
- Hyvin kiteytetty! :).
- Kyllä. Ilo ja suru vierekkäin ja joskus tuntuu että sekoittuneetkin keskenään :).
Tuota Kahlil Gibrania pitää vähän makustella jotta mitä tarkoittaa....🙏. - Kyllä. Välillä käyn iteksenikin kävelemässä ulkona pidemmän ja nopeamman lenkin, koiran kanssa se on sellaista pysähtelyä mutta kuitenkin tulee ulkoiltua.
Minäkin olen nyt enemmän pyöräillyt, käynyt kaupassa ja hautuumaallakin, luovuin autosta. Julkiset kulkuvälineet kulkee täällä melko hyvin. Pyörä jää kuitenkin talveksi taas varastoon.
Minä kävelin aiemmin sauvojen kanssa mutta eipä enää olkapäiden jänteet kestäneet joten ilman sauvoja viuhdon nyt menemään:).
Nastakenkien osto lienee edessä tälle syksylle, entiset loppuun asti kävelty.
Mutta nautitaanhan syksystä:). Vettä sataa roikona mutta ei muuta kun sadetakki päälle ja kumpparit jalkaan. Koiralle sademantteli. - Juu loppiaisen jälkeen viimeistään voi alkaa olla kevättä rinnassa. Ja sehän on ihan kohta kun aika menee niin nopeasti.
Minä ulkoilen koiran vuoksi kolmesti päivässä kävellen 20-40 minuuttia, seniorikoiran tahtiin mennään. Ihan virkistävää vaikka välillä ei niin aina huvittaisikaan. Eilen hautuumaalla julkisilla kulkuvälineillä. - Marraskuun eka. Vesisadetta luvissa tälle päivälle. Pimeää on. Muistakaa ulkona liikkuessa heijastimet, pyöräillessä valot pyörään.
- Miten tämä liittyy aloituksen aiheeseen?
- Norjan lohi ja Suomen kirjolohikin kasvatetaan kanajauhoilla. Kanajauhot sisältävät jotain teurasjötteitä esim kananjalkoja. Menikö maku lohesta? Minulla taisi mennä